Minulla on ollut todella kovaa ahdistusta, stressiä ja itsetunnolle pahaksi, kun eräs puolituttu- tai no ei edes kovin tuttu henkilö ghostasi minut. (Katosi chatistä, eikä enää koskaan vastannut viesteihini, esittää ettei näe niitä, vaikka hän on muuten aktiivinen ja paikalla) Minulla ei ole oikein koskaan ollut ystäviä, enkä ole osannut ystävystyä, joten peruskoulussa opettajat koittivat aina tutustuttaa minua muihin oppilaisiin, ja varmaan ymmärrettävää että sellainen kaverisuhde jota ei ole edes itse luotu, ei pysy ehkä kovin pitkää. Hän silti koitti tutustua minuun, ja otti minut mukaan juttuihin. En oikein koskaan ole osannut olla ihmisten kanssa, koska en tiedä mitä minun kuuluisi tehdä, joten seurasin kaveria ja tein perässä, koska en uskaltanut jäädä yksin. Olen myös aina ollut syrjäytyvä, syrjään päin vetäytyvä henkilö, eikä minua oikein huvita tehdä-, tai mennä mihinkään mukaan. Olen varmasti monen mielestä vaikuttanut liian takertuvalta ja moni on kokenut minut varmasti raskaana kaverina, koska en juurikaan osaa kommunikoida, ja olen vähän niin kuin perässä vedettävä pulkka, joka myöntyy/suostuu kaikkeen, koska en osaa sanoa ei. Olen autisminkirjolla ja en ole koskaan juurikaan osannut mennä mihinkään ilman erityistukea tai ilman aikuista. Se oli kuitenkin ihme, kun uskaltauduin mukaan tämän kaverin kanssa seikkailemaan pienessä ryhmässä jonka ohjaaja opettajani oli. Minua kyllä pelotti koko ajan mutta selvisin jotenkin silti. Sitten kerran, tämä kaveri ei enää kommunikoinut kanssani, ja ei ollut näkevinään minua enää jos kävelin koulun käytävillä vastaan. (Tai näin minä sen koin) Minusta tuntuu että minulle aina käy näin. Ensin minuun halutaan tutustua, mutta sitten kaikki toteaa minun olevankin ihan huonoa seuraa, ja haluavat unohtaa minut. Vasta vähän aikaa sitten ylipäätään opin että ystävyyssuhteet voivat jopa katketa, että ilmeisesti on normaalia, että kavereita tulee ja menee? Minä kysyin häneltä viesteillä, teinkö jotain väärin, mutta ilmeisesti en, kun hän niin vastasi. Haluaisin kyllä uskoa sen, mutta tapa miten ihmiset yrittävät päästä minusta eroon, kirpaisee pahasti :c Koska en ollut varma, olimmeko me koskaan varsinaisesti kavereita, en osannut lopettaa viestittelyä. Minut tunnetaankin siitä että pyytelen kauheasti anteeksi, huonon itsetuntoni takia. Haluaisin vaan tietää, että teinkö jotain väärin, kun toinen vain yhtäkkiä katkaisee välit kertomatta syytä. Sitten kysyinkin tätä, mutta hän ghostasi minut, eikä enää ollut näkevinään viestejäni, vaikka hän oli muuten somessaan aktiivinen. En moneen kertaan lähettänyt hänelle viestejä, mutta ilmeisesti kuitenkin sen verran monta kertaa, että hän sai tarpeekseen. Ja mikä minun todellinen ahdistuksen aiheeni on, että miksei ihmiset voi kertoa suoraan, että tahtoo katkaista välit? Minua ahdistaa että hän jätti minut kertomatta syytä, ei sano mitään, vaan antaa minun jatkaa kyselemistä, että ”olemmeko me ystäviä, teinkö jotain väärin, voitko kertoa minulle että mitä sinä ajattelet, miten sinä haluat että minä toimisin nyt?” Minulle riittäisi vain se että hän edes uskaltaisi katsoa viestini, ei hänen edes tarvitsisi vastata niihin. Koska yritin aina vältellä etten olisi häiriöksi tai viestittelisi liikaa, kirjoitin hänelle viestin sillä ajatuksella, että se olisi minun viimeinen viestini hänelle, kertoa minun huoleni, ettei asia jäisi vaivaamaan minua, ja toivoen että hän joskus lukisi ne. Nyt mikä minua ahdistaa, on se että mitä jos hän pelkää lukea viestejäni, tai luulee että olen hänelle vihainen? :C Tiedän etten voi itse oikein vaikuttaa asiaan, mutta en pääse yli ajatuksesta, että mitä jos hän ikuisesti välttelee ettei avaisi keskusteluamme, ja tekee omia johtopäätöksiä minusta. En myöskään oikein osaa käsittää, miten minua vanhempi, aikuinen nuori ihminen ei osaa ajatella että ghostaaminen on henkistä väkivaltaa? Tai ehkä osaakin, olen antanut hänelle aikaa, mutta en ymmärrä miten jotakuta ei voi häiritä tiedostaa, että tässä maailmassa on samaan aikaan joku puolituttu henkilö, joka painii omantunnon tuskissa kysellen perään? Olen myös yrittänyt miettiä asiaa hänen näkökulmastaan, ymmärrän hyvin jos hänellä on vaikea elämäntilanne tai muuta, mutta sitten omissa kauhukuvissani alankin pelkäämään ajatusta, että mitä jos hän ajattelee että olenkin vain joku masentunut takertuvainen nuori, ja hän on ignoorannut minut ajatellen että ”on parempi olla vastaamatta, että tämä on hyvä opetus hänelle ja kyllä se vielä pääsee siitä yli ja ymmärtää”…? Minä aina kyllä kyseenalaistan itseäni, koska ei tässä oikeasti ole mitään hätää, mutta minua silti ahdistaa valtavasti, koska en voi kontrolloida toista ihmistä. Minulle on ollut todella vaikeaa hyväksyä se fakta, etten voi-, eikä minun kuulukaan miellyttää kaikkia. Mutta olen niin empaattinen, että pelkään hänen puolestaan, että jos hän nyt panikoi minun takiani? Minä kuitenkin haluan kaikille vain ainoastaan hyvää. Haluaisin että kaikki minut tunteneet ihmiset saisivat tietää, että en ajattele mitään pahaa kenestäkään heistä, tai ole vihainen esim. vanhoille kiusaajilleni (minua kiusattiin myös koulussa) Miten pääsen yli tästä ahdistuksesta? Se tuntuu vievän kaiken aikani, enkä osaa keskittyä enää olennaiseen. Kiitos vastauksista etukäteen :)
Hei,
Kiitos, kun rohkeasti ja avoimesti kerroit tilanteestasi ja ajatuksistasi! On kurja kuulla, että olet ollut ahdistunut ja kuinka viesteihisi ei olla vastattu.
Jos yhteydenpito katkeaa kuin seinään, eikä saa vastauksia, niin on kovin ymmärrettävää, että mielessä voi pyöriä kaikenlaisia ajatuksia sekä voi olla stressaantunut ja ahdistunut. On totta, että elämän aikana kavereita voi tulla ja mennä, mutta se on varmasti ikävää, jos yhteydenpito lakkaa yllättäen. Sille voi olla monia syitä, miksi joku ei vastaa viesteihin, mutta se on kurjaa toista osapuolta kohtaan, jos hän ei saa selitystä yhteydenpidon loppumiselle. Olet tehnyt omalta osaltasi hienosti ja rohkeasti, kun olet yrittänyt kysyä syytä, vaikka se ei olekaan tuottanut tulosta.
Kirjoitit asioista, joissa koet, että et ole hyvä tai joissa koet, että sinulla on puutteita. Haluaisinkin siis kannustaa sinua miettimään, missä asioissa olet hyvä ja mitkä ovat vahvuuksiasi? Minä nimittäin saan tekstistäsi kuvan, että olet fiksu, ajattelevainen ja empaattinen nuori. <3 Kuulostat myös todella rohkealta, kun lähdit pelostasi huolimatta ryhmän mukaan seikkailemaan. Rohkeutta nimittäin voi olla myös se, että tekee jotakin jännityksestä tai pelosta huolimatta.
Kysyit lopussa, miten tästä ahdistuksesta pääsee yli. Olet ottanut jo ison askeleen, kun olet huomannut, miten ahdistus tuntuu vievän kaiken ajan ja keskittymiskyvyn. Minusta tuntuu kurjalta puolestasi, mutta olen samalla kuitenkin iloinen, kuinka hienosti olet osannut kuvailla ajatuksiasi ja tunteitasi tässä tekstissä. Asioista kirjoittaminen tai puhuminen nimittäin on tärkeää, jos kokee ahdistusta tai huonoa oloa. Seuraavaksi haluaisinkin kannustaa sinua pohtimaan, kuka voisi olla sinun lähipiirissäsi sellainen luotettava aikuinen, kenelle uskaltaisit puhua tunteistasi ja ajatuksistasi? Joskus jo pelkkä puhuminen voi keventää mieltä, mutta aikuisen avulla sinun on mahdollista myös pohtia muita keinoja ahdistuksen helpottamiseksi. Voit kokeilla myös kirjoittaa ajatuksiasi ja antaa tekstin luettavaksi aikuiselle, kenen toivoisit saavan tietää ajatuksistasi.
Jos haluat jutella anonyymisti luotettavan aikuisen kanssa, niin voit soittaa meidän Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat ilmaisia, luottamuksellisia ja nimettömiä. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet ja ansaitset ympärillesi ihmisiä, ketkä näkevät kaikki nuo hyvät asiat, mitä sinussa on. <3
Mukavaa kesää toivottaen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä