Moi! Mä tarvisin vähän apua että joku vois selventää tai jotenkin auttaa. On muuten harvinaista että pyydän apua. Mun elämä on yhtä sinnittelemistä pinnalla…
Kaikki alko kun menin ensimmäiselle luokalle. En ole mikään mahdollisimman kaunis, en ole ikinä ollut. Minun kiusaamiseni alkoi 1 luokalla jo. Usein se oli vain sellaista uloa jättöä. Kuitenkin kakkos luokalla se vain jatkui ja kolmosella alkoi jo pahentua nimittelyyn. En masentunut siit mutta siinä vaiheessa pokkani oli kokonaan mennyttå. Aloin olla hiljaa, en uskaltanut puhua kenellekkään muulle kuin opettajalle. Nelos luokalla sama homma, nimittelyä lisää vain. 5 luokalla sain hyvän kaverini (ensimmäinen bff.) no, meillä oli hauskaa kunnes hän halusi alkaa hengata coolimpien tyttöjen kanssa. Hän oli ainoa jolle uskalsin puhua… Sitten hän sanoi: Sinun pitää muuttua. Oot liian hiljanen.. Oot ruma.. Hanki vaatteita yms… Mulla ei oo perheessäkään mikään hyvä tilanne. Kutosella alkoi varsinainen kiusaaminen. Kaks poikaa alkoi seurata koulusta kotiin mua. Ne huuteli matkalla kaikkea, ja sitten kodin päässä huuteli viellä lisää. Siinä vauheessa olin saanut jo tarpeeksi kun perheessämme oli melkein joka päivä riitoja. Riitoja jotka meni yli mulla. Äiti ja sisko -> lisää perheen jäseniä mukaan…
No sitten seiskalla luulin että kiusaaminen oli loppunu mutta mitäs muutakaan.. Mulla on onneks hyvii kavereita..
Ja nyt tavallaan varsinaiseen asiaan. [osa tekstistä poistettu]mutta luvannu kavereille (mulla on kaks) että lopetan. Joka päivä koulussa oon niin surumielinen, vaikka heidän kanssa on kivaa, tunnen yksinäisyyttä, onnetomuutta, ja kylmyyttä välillä. He vitsailevat välillä jotain ”einiin normaalia” vitsejä musta. Sillon usein musta tuntuu pahalta. Tai kylmältä. Usein tunnen itseni ulkopuoliseksi, tosin olen tottunut siiihen.. Joskus kun koulussa näen kiusaajani, he tuntuvat niin epäaidoilta, ovat ystävällisiä mukamas ja lysyvät sitten jotain mistä voi puhua myöhemmin pahaa. Oon älynnyt. Sitten mun luonne on erikoinen. Oon hiljanen yhäkin, kiivanen, ajattelen ihan liikaa ja oon ihan hyvä koulussa… Autan aina muita, lähinnä kavereitani, muja neuvon heitä kun heillä on murheita, he ovat kertoneet synkkiä salaisuuksia… Mutta itse en osaa pyytää apua koska tiedän heidän luonteensa….
Tunnen itteni masentuneeksi..
Anteeksi kirjoitusvirheet.
Heippa,
kuulostaa tosiaankin siltä, että olet tottunut olemaan muille olkapäänä, mutta et taida luottaa kavereihisi niin paljon, että uskaltaisit täysin avautua ja tukeutua heihin. Toisaalta he selkeästi välittävät sinusta, koska ovat laittaneet sinut lupaamaan, että lopetat huonon tapasi. Toivon todella, että pidät lupauksesi!
Kiusaaminen vaikuttaa usein kykyyn luottaa muihin sekä masentaa mieltä. Sinä olet kokemaan kiusaamista valitettavan pitkään ja tekstissäsi et kerro, onko kukaan opettaja tai muu koulun aikuinen edes yrittänyt puuttua kiusaamiseen? Noille pahan puhujille, jotka esittävät mukavaa, kannattaa olla vähäsanainen. Voisiko heidän udellessa asioitasi sanoa suoraan, että ”tiedän teidän puhuvan selkäni takana pahaa, joten ei kiinnosta kertoa teille yhtään mitään itseeni liittyvää. Voidaan kyllä moikata, mutta ei tunnu kivalta, että puhutaan selän takana ja siksi ei kiinnosta enempää teille jutella.”?
Ymmärrän, että avun pyytäminen voi olla todella hankalaa, jos on tottunut pitämään kaiken pahan olon sisällään ja olla luottamatta kehenkään tarpeeksi. Mutta kuten olet ehkä huomannut, kaiken pitäminen sisällä ja urheana oleminen ei ole parantanut oloasi? Voisitko siis ajatella, että ottaisit rohkean askeleen ja kokeilisit pyytää apua ja uskaltaa luottaa johonkin aikuiseen, joka voisi auttaa sinua? Onko sinulla sellaista läheistä aikuista, kenelle voisit jutella? Jos lähipiirissäsi ei ole sellaista aikuista, ketä voisit lähestyä, niin koulussa kouluterveydenhoitaja ja kuraattori ovat luotettavia aikuisia, jotka haluavat ja voivat auttaa sinua.
Jos puhuminen tuntuu vaikealta, niin voit käyttää apuna esimerkiksi Nuortennetistä löytyvää Huoli puheeksi -lomaketta, joka löytyy täältä: http://www.mll.fi/huolipuheeksi. Tai voit kirjoittaa kirjeen/kopioida tänne lähettämäsi tekstin.
Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111 ja puhua nimettömänä aikuiselle. Kunhan saisit tukeutua johonkin ja joku kuuntelisi sinua, niin uskon, että pikku hiljaa olosi alkaisi parantua ja elämäsi tuntua taas enemmän pinnalla pysymiseltä, kuin pinnalla sinnittelemiseltä.