Siirry sisältöön
Anonyymi

Haluun kadota. Haluun vaan lukittauta omaan kotiin, missä en häiritse ketään ja saan olla yksin. Ei tarvis joka päivä kuunnella, kun musta puhutaan paskaa selän takana. Tuntuu, että kukaan ei pidä musta. Mua kiusataan koulussa ja mulle on monta kertaa sanottu, että kaikki olis paremmin jos mua ei olis. Joka päivä tuntemattomatkin ihmiset huutelee ja sylkee kengille. Koulu on yrittänyt puuttua asiaan, mutta ei ole onnistunut. [osa tekstistä poistettu]. Haluun vaan olla näkymätön, niin, ettei kukaan huomais mua ja voisin elää rauhassa. Tuntuu, että oon aina tiellä ja mitä ikinä teenkin, teen jotain väärin tai satutan muita.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”Haluan kadota”,

kiitos viestistäsi. Onpa kurjaa, että sinusta tuntuu pahalta. Hyvä, että kirjoitit tänne ajatuksistasi etkä jäänyt miettimään niitä vain itseksesi.

On todella kurjaa, että selkäsi takana puhutaan pahaa sinusta ja sinusta tuntuu, että kukaan ei pidä sinusta. On myös todella väärin, että sinua kiusataan koulussa eikä siihen ole pystytty puuttumaan. Ymmärrän hyvin, että tilanne ahdistaa sinua ja haluaisit vain elää rauhassa. Ihan meillä jokaisella on oikeus rauhalliseen elämään sekä olla hyväksytty ja rakastettu juuri sellaisena kuin me olemme. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan asioita, joita sinä olet kokenut. Koululla ja sen henkilökunnalla on velvollisuus puuttua tällaisiin asioihin, sillä koulun tulee huolehtia siitä, että jokaisen koululaisen on turvallista olla koulussa. Tiedäthän, että sinä et ole tehnyt mitään väärää vaan ne, jotka kohtelevat sinua huonosti toimivat väärin. Muista, että syy ei ole millään tavalla sinun. Olet hyvä, tärkeä ja arvokas juuri tuollaisena kuin sinä olet!

Viestisi perusteella minulle herää huoli sinusta ja jaksamisestasi. Oletkohan kertonut näistä asioista jollekin luotettavalle aikuiselle? Jos et, niin voisit jutella esimerkiksi vanhemmillesi tai vaikka koulun terveydenhoitajalle, kuraattorille tai psykologille. Jos juttelun aloittaminen on hankalaa niin voit myös kirjoittaa viestin tai vaikka näyttää tämän viestin, jonka tänne kirjoitit. Usein se, että jakaa ajatuksensa ja tunteensa toisen kanssa saattaa hieman helpottaa omaa oloa. Aikuisilla on myös velvollisuus huolehtia sinusta ja he myös varmasti haluavat auttaa sinua. Sinä myös ansaitset kaiken avun ja tuen!
Millaiset asiat saavat sinulle hyvän mielen? Usein silloin, kun olo on alakuloinen on hyvä tehdä sellaisia asioita, joista itselle tulee hyvä mieli. Joku tykkää kuunnella musiikkia ja lukea kirjaa tai vaikka katsoa elokuvia. Toinen taas kirjoittaa mielellään päiväkirjaa tai käy kävelyllä. Mitkä asiat auttaisivat sinua saamaan ajatuksesi pois ikävistä asioista ja keskittymään niihin pieniin mukaviin asioihin, joita juuri tässä hetkessä on? Mukavien asioiden tekeminen ja ajatteleminen auttaa osaltaan jaksamaan.

Olet selvästi fiksu ja rohkea nuori, kun kirjoitit tänne meille. Jos haluat jutella tilanteestasi voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111 ma-pe klo 14-20 ja la-su klo 17-20, tulla chattaamaan ma-su klo 17-20 tai kirjoittaa nettikirjeen. Yhteydenotot ovat anonyymejä ja maksuttomia. Päivystäjät ovat siellä juuri teitä nuoria varten ja haluavat kuulla mitä sinulle kuuluu.

Toivon, että kerrot mieltäsi painavista asioista jollekin luotettavalle aikuiselle ja saat ansaitsemaasi apua tässä todella kurjassa tilanteessa. Kovasti tsemppiä ja jaksamista sinulle. Uskon, että asiat kyllä paranevat, kun pyydät ja saat apua!

Valonpilkahduksia talveesi.

Lämpöisin terveisin,
Lasten ja nuortennetin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Haluan kadota.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top