Siirry sisältöön
tyyppi

Hei oon 11v ja haluun pois kotoa mulla oli matikassa hankaluuksia ja kun olin saanut vähän apua sanoin en osaa laskua iskä ja äiti ei auttanut enää ja minua on lyöty kotona tönitty ja minä pelkään omaa äitiäni ja isääni minä haluan vain pois kotoa ja pian mä pelkään kotini

MLL Ylläpito

Hei,

hienoa, että päätit kirjoittaa tänne palstalle! Missään nimessä sinun ei pitäisi joutua pelkäämään omia vanhempiasi ja kotiin menemistä. Se, että sinua on lyöty, on väärin. Tosi väärin. Jokaisella ihmisellä on oikeus koskemattomuuteen ja sen lisäksi sinulla on lapsen oikeus hyvään, turvalliseen ja kaikin puolin väkivallattomaan kotiin ja huolenpitoon. Joudutko edelleen kestämään väkivaltaa?

Ajattelen, että olisi nyt todella tärkeää, että rohkaistuisit juttelemaan jollekin aikuiselle lähipiirissäsi. Tuleeko sinulla mieleen ketään aikuista, jolle kokisit voivasi jutella ja kertoa, miten asiat ovat ja kuinka sinua pelottaa? Esimerkiksi joku sukulainen (täti, setä, kaverin äiti tai isä..) tai koulussa opettaja, terveydenhoitaja tai kuraattori. Koulun aikuisilla on velvollisuus ja halua auttaa sinua. Kuraattori on koulussa juuri sitä varten, että hän voi auttaa myös perheeseen ja kotiin liittyvissä asioissa.

Oletko kuullut Lasten ja nuorten puhelimesta ja netistä? Sinne tulee monesti yhteydenottoja, jossa lapsi tai nuori kertoo aikuisen tekemästä fyysisestä tai seksuaalisesta väkivallasta. Aikuisen/aikuisten teoista on kuitenkin monesti äärimmäisen vaikea kertoa kellekään ja se on tosi ymmärrettävää. Joskus nuoret myös kertovat keskustelleensa tilanteestaan jonkun kanssa, mutta mikään ei ole muuttunut, tai he ovat kokeneet, että asiaa ei ole otettu vakavasti. Tätä varten olemme perustaneet erillisen Lasten ja nuorten tukipalvelun, jossa voi varata oman puhelinajan MLL:n työntekijälle. Lasten ja nuorten tuki on puhelinpalvelu väkivaltaa kokeneille lapsille ja nuorille, johon vastaa sovittuina aikoina Lasten ja nuorten puhelimen työntekijä.

Tukinumeron, soittoajan sekä lisätietoa saat ottamalla ensin yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen (maksuton numero 116 111) tai chattiin (www.mll.fi/nuortennetti). Voit keskustella asiastasi ensin luottamuksellisesti ja nimettömänä päivystäjän kanssa, tai kysyä heti suoraan Tukipuhelimesta.

Eli jos sinusta tuntuu vaikealta ottaa asia puheeksi kasvotusten lähellä olevan aikuisen kanssa, niin ota rohkeasti yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen ja halutessasi kysy Tukipuhelimesta! Sieltä voit saada apua ja neuvoa!

Halauksia ja rohkeutta avun hakemiseen!

Vastaa aiheeseen: haluan pois

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top