Taas mä kirjottelen tänne. En tiedä kenelle muulle puhua.
[osa tekstistä poistettu] Mä inhoan mun vartaloa ylikaiken ja sitä tunnetta, kun on syönyt. [osa tekstistä poistettu] Mä vihaan itteäni. Saatan saada kauhean itku/paniikkikohtauksen [osa tekstistä poistettu] Mutta silti on pakko jatkaa. Oon niin väsynyt.
[osa tekstistä poistettu]
Mikään ei riitä. Mulla on todettu masennus johon syön lääkkeitä, mutta silti mulla on paha olla koko aika.
Haluan vain nukkua päivät, enkä tehdä mitään. Mua ei kiinnosta mikään, ei huvita, ei jaksa. Häpeän itseäni paljon. Kaverit ovat kadonneet, olen koko aika vihainen ja väsynyt. En jaksa MITÄÄN!
Nyt kun koulu alkaa, niin mua hirvittää mennä sinne, koska olen niin lihava. En voi kulkea siellä, en voi olla siellä, ahdistaa..
Ahdistaa niin paljon, kaikki! Haluan pois.. [osa tekstistä poistettu]
Mä vihaan itseäni niin paljon. MÄ EN JAKSA ENÄÄN! Mä itken joka päivä monta kertaa, sitä millainen olen ja kuinka mua ahdistaa kaikki. [osa tekstistä poistettu] toivon, etten enään heräisi, mutta silti mä olen tässä.. Tää on niin väärin…
Hei,
hyvä, että kirjoitit tänne. Tänne saa kirjoittaa niin monta kertaa, kuin siltä tuntuu. Viesteissä on viivästystä loma-ajan vuoksi, joten olet (kuten moni muukin) valitettavasti joutunut odottamaan viestisi julkaisua ja vastausta. Viestisi sisältö on todella huolestuttava ja vakava ja siksi en voi julkaista suurta osaa tekstistäsi. Minusta tarvitsisit pikaisesti ammattiapua. Se, mitä kuvaat viestissäsi, on terveydellesi ja hengellesi vaarallista.
On todellakin niin väärin, että joudut kokemaan noin isoa tuskaa ja sisäistä kipua. On väärin, että paha olosi on niin iso, että kohtelet itseäsi huonosti. On myös väärin, että olet sairastunut. Mikään näistä ei ole sinun syytäsi ja ennen kaikkea – Sinä voit parantua ja alkaa voida paremmin. Se ei tapahdu hetkessä, mutta avun kanssa voit päästä siihen pisteeseen, jolloin katsot tätä aikaa ja synkkyyttä etäältä sekä paremmin voivana ja kiität itseäsi siitä, ettet luovuttanut, vaan jaksoit taistella ja hakea/ottaa vastaan apua.
Mainitset syöväsi lääkkeitä masennukseen, mutta lääkkeet eivät paranna oloasi. Lääkkeet harvoin yksinään auttavatkaan silloin, kun on kyse noin vakavista asioista, kuin mistä kerrot. Onko sinulla mitään muuta apua/tukea (=psykologin/psykiatrin tukea)? Viestisi perusteella kuulostaa siltä, että tarvitsisit nyt paljon enemmän ja tiiviimmin apua! Ketkä aikuiset lähelläsi tietävät olostasi? Millaisia aikuisia sinulla on elämässäsi? Kenen puoleen voisit kääntyä ja kertoa, niin rehellisesti, kuin tännekin kirjoitit, miten paha ja epätoivoinen olo sinulla on?
Kaikista eniten haluaisin välittää sinulle uskoa siihen, että elämäsi on elämisen arvoinen, sinun ei tarvitse pärjätä yksin ja voit parantua. Moni nuori on selvinnyt, vaikka on kokenut samankaltaisia tunteita ja pahaa oloa, kuin sinä. Voisitko ajatella, että jos olosi on niinkin epätoivoinen, että lopullisista lopullisin ratkaisu käy mielessäsi ja olet varmasti tosi väsynyt taistelemaan itseksesi, niin antaisit auttajille mahdollisuuden? Antaisit itsellesi ja elämällesi mahdollisuuden tukeutumalla niihin, ketkä haluavat ja voisivat auttaa sinua? Kuten sanoin, tie paranemiseen voi olla pitkä, mutta kun alat voimaan jo vähänkin paremmin, tulee tie paranemista kohti koko ajan helpommaksi ja valoa alkaa paistaa sisimpääsi koko ajan enemmän. Voisit lopulta olla jopa onnellinen. Eikö sitä kannattaisi tavoitella kaikin keinoin?
Rohkeutta avun hakemiseen pikimmiten! Olet sen ja kaiken hyvän arvoinen!
Hei,
hienoa, että päätit kirjoittaa tänne palstalle! Missään nimessä sinun ei pitäisi joutua pelkäämään omia vanhempiasi ja kotiin menemistä. Se, että sinua on lyöty, on väärin. Tosi väärin. Jokaisella ihmisellä on oikeus koskemattomuuteen ja sen lisäksi sinulla on lapsen oikeus hyvään, turvalliseen ja kaikin puolin väkivallattomaan kotiin ja huolenpitoon. Joudutko edelleen kestämään väkivaltaa?
Ajattelen, että olisi nyt todella tärkeää, että rohkaistuisit juttelemaan jollekin aikuiselle lähipiirissäsi. Tuleeko sinulla mieleen ketään aikuista, jolle kokisit voivasi jutella ja kertoa, miten asiat ovat ja kuinka sinua pelottaa? Esimerkiksi joku sukulainen (täti, setä, kaverin äiti tai isä..) tai koulussa opettaja, terveydenhoitaja tai kuraattori. Koulun aikuisilla on velvollisuus ja halua auttaa sinua. Kuraattori on koulussa juuri sitä varten, että hän voi auttaa myös perheeseen ja kotiin liittyvissä asioissa.
Oletko kuullut Lasten ja nuorten puhelimesta ja netistä? Sinne tulee monesti yhteydenottoja, jossa lapsi tai nuori kertoo aikuisen tekemästä fyysisestä tai seksuaalisesta väkivallasta. Aikuisen/aikuisten teoista on kuitenkin monesti äärimmäisen vaikea kertoa kellekään ja se on tosi ymmärrettävää. Joskus nuoret myös kertovat keskustelleensa tilanteestaan jonkun kanssa, mutta mikään ei ole muuttunut, tai he ovat kokeneet, että asiaa ei ole otettu vakavasti. Tätä varten olemme perustaneet erillisen Lasten ja nuorten tukipalvelun, jossa voi varata oman puhelinajan MLL:n työntekijälle. Lasten ja nuorten tuki on puhelinpalvelu väkivaltaa kokeneille lapsille ja nuorille, johon vastaa sovittuina aikoina Lasten ja nuorten puhelimen työntekijä.
Tukinumeron, soittoajan sekä lisätietoa saat ottamalla ensin yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen (maksuton numero 116 111) tai chattiin (www.mll.fi/nuortennetti). Voit keskustella asiastasi ensin luottamuksellisesti ja nimettömänä päivystäjän kanssa, tai kysyä heti suoraan Tukipuhelimesta.
Eli jos sinusta tuntuu vaikealta ottaa asia puheeksi kasvotusten lähellä olevan aikuisen kanssa, niin ota rohkeasti yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen ja halutessasi kysy Tukipuhelimesta! Sieltä voit saada apua ja neuvoa!
Halauksia ja rohkeutta avun hakemiseen!