Siirry sisältöön

Haluan tehdä jotakin vapaaehtoistyötä nuorten auttamiseksi

Nettiystävä

Mutta ongelma on se, että olen itsekin vielä nuori, vasta 16-vuotias. Tukioppilaana tuli toimittua kasi-ysiluokalla mutta en muun muassa koronan takia paljoa saanut aikaan siinä pestissä.

Haluaisin vapaaehtoiseksi päivystäjäksi sekasin-chattiin. Sinne ei kuitenkaan ihan ymmärrettävistä syistä pääse alaikäisenä. Ikäraja taitaa olla 25. Joudun odottelemaan sitä lähemmäs kymmenen vuotta.

Tuo verkkaritoiminta täällä nuortennetissä kiinnostaa, se on ainoa tämän tyyppinen mistä tiedän että tämän ikäisenä pääsisi. Siihenkin kuitenkin vaaditaan huoltajan suostumus, jota en tule saamaan koska heidän mielestään elämässäni on varsin tarpeeksi sisältöä jo ilman vapaaehtoistyötäkin. Se on kyllä totta, koulun lisäksi harrastan päivittäin urheilua. Haluaisin silti tehdä vapaaehtoistyötä.

Jotenkin tuntuu siltä että voisin skipata elämästäni muutaman vuoden jotta saisin tehdä sitä, mihin koen niin hillitöntä vetoa. Haluan auttaa muita, miksi se on niin vaikeaa alaikäisenä? Olen tähän asti vain tyytynyt vastailemaan keskusteluihin muuten vain, täällä ja muilla nuorten palstoilla.

Kissuli

Moi! No ensinnäkin, täällä kysymyksiin vastailu auttaa TODELLA paljon. Mulle tulee aina hyvä mieli, kun mun kysymyksiin vastataan. Verkkari-toiminnasta en haukeasti tiedä, mutta käsittääkseni se ei vie kauheasti aikaa tai siinä ei ole mitään rajaa, että kuinka moneen kysymykseen pitää vastata. En kuitenkaan siis oikeasti tiedä. Tietoni on lähinnä arvailua ja pohjautuu siihen, etten kauhean usein nää verkkareita täällä keskustelussa (ei millään pahalla). Kannustaisin sinua etsimään asiasta lisää tietoa ja jos työ on joustavaa, kuten veikkaan, voit saada vanhempasi suostumaan. Tai voit sanoa heille, että tulet surulliseksi, jos et tätä saa tehdä. Joak tapauksessa onnea matkaan 💞💞

Nuortennetin ylläpito

Hei,
nimimerkki Nettiystävä! Kiitos viestistäsi :)
Kiva kuulla, että vapaaehtoistyö Nuortennetissä kiinnostaa sinua. Verkkaritoiminnassa saa olla mukana juuri sen verran kuin itselle sopii; voit vastailla viesteihin vain silloin tällöin tai vaikka joka viikko! Ihan mikä sopii juuri sinulle ja sinun aikatauluihisi parhaiten. Tehtävään saa myös koulutuksen sekä tukea työntekijöiltä ja muilta Nuortennetin toimittajilta.
Voit lukea lisää, kuinka pääset mukaan täältä: https://www.nuortennetti.fi/osallistu/nuortennetin-toimittajat/

Nuortennetin työntekijät vastaavat myös mielellään kaikkiin kysymyksiin. Voit ottaa meihin yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla nuortenneti@mll.fi , kaikki työntekijöiden yhteystiedot löytyy myös täältä: https://www.nuortennetti.fi/yhteystiedot/
terkuin,
Nuortennetin ylläpito

Vastaa aiheeseen: Haluan tehdä jotakin vapaaehtoistyötä nuorten auttamiseksi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top