Joo tiiän kuulostaa tyhmälle mut ei voi mitään. Mulla ei siis oo diagnosoitu mitään ja en oo ikinä puhunu siitä kellekkään mut mulla on ollu ainaki jostain 12-13 vuotiaasta asti jonkin asteisia ongrlmia syömisen kanssa. En ikinä onnistunu [osa tekstistä poistettu] ja se ei todellakaan ollu niin paha et tuskin oisin ees saanu diagnoosia vaikka oisin siitä puhunukki. Ja sanon nyt heti tähä alkuun et mun on tosi vaikee sanottaa tätä nii sori ku tulee vähän sekava. Mutta nii siis se oli pahimmillaan joskus 14-15 vuotiaana ja nyt oon muutaman kuukauden päästä 17. Rajotin sillon tosi paljon mun syömistä ja onnistuin kehittää mulle jonkinlaisen ahistuksen [osa tekstistä poistettu] ja se käviki tavallaan vähän vahingossa kun aloin syömään taas jokasen aterian. Nyt mulla on kuitenki ihan suoraan sanottuna ikavä sitä ku osasin [osa tekstistä poistettu] Ja en ees tiiä miks kirjotin tänne ku en haluu apua vaan just päinvastoin mut jotenki tuntu et jos kirjotan jonnekki nii ehkä saan mun ajatuksilta hetken rauhaa (ei tuu tapahtuu) Mut joo sori kaikille kellä on tai on ollu joku syömishäiriö tiiän et tää on tyhmää ja ei pitäis mut kun en haluu päästää irti.
Hei Hihi,
Kiitos viestistäsi tänne Nuortennettiin. Pahoittelut, että osa tekstistäsi jouduttiin moderoimaan pois, mutta olen lukenut viestisi ajatuksella kokonaan. Kuvaat koskettavasti matkaasi syömisen haasteiden kanssa ja kuinka tärkeää oli lukea, että suhteesi ruokaan ja syömiseen pikkuhiljaa helpotti. Kertomasi kuvaa myös hyvin sitä, kuinka toipuminen on matka, jota ei voi hoputtaa ja johon kuuluu mutkia sekä vastoinkäymisiä.
Kerrot myös, että huomaat syömisen rajoittamisen ja itseäsi moittivien ajatusten jälleen hiipineen elämääsi. Ymmärsin viestistäsi, ettet ole saanut aiemmin lainkaan apua vaan olet joutunut selviytymään tästä yksin.
Vaikka et saanut syömishäiriödiagnoosia, ei se tarkoita sitä, ettet ansaitsisi ja tarvitsisi apua jo nyt, ennen kuin asiat päätyisivät mahdollisesti vakavammaksi. Siksi ajattelen, että tässä hetkessä olisi todella tärkeää saada sinulle apua ja tukea. Nyt sille on myös todella hyvä hetki, sillä tunnistat itsessäsi myös ne toiveet, joiden mukaan haluaisit voida paremmin ilman häiritseviä ja itseäsi rajoittavia ajatuksia ja tekoja.
Miltä sinusta tuntuisi jutella asiasta jollekin luotettavalle aikuiselle tai näyttää tänne kirjoittamasi viesti? Jos lähipiirissäsi ei ole aikuista, jolle voisit uskoutua, voit aina soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai kirjoittaa chattiin. Meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella.
Toivottavasti rohkaistut hakemaan itsellesi apua. Sinun ei tarvitse pärjätä tämän asian kanssa yksin!
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
