Oon nyt puoltoista vuotta tehny researchia autismista, koska mun piirteet viittaa vahvasti autismiin. Äiti tietää kanssa, ja on myös sanonu, että tunnistaa mussa kaikki ne piirteet, jotka ite oon sille kertonu (kauheen pitkä lista kaikkea).
Mutta mulla ei kuulemma oo tarpeeks haittaa niistä mun piirteistä, joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Esim. monesti oon päivien jälkeen ihan ”poikki” väsymyksestä, joka on tullu päivän sosialisoinnissa, mulla on tosi hankalaa olla jos ympärillä on paljon aistikuormaa ja se johtaa shutdowneihin ja välillä tyypit ei jaksa puhua mun kanssa joko koska oon liian kömpelö sosiaalisesti, tai koska puhun sellasista asioista mistä kukaan ei välitä, mut ite välitän. Mä maskaan 100% päivästä ja sillä on tosi huono vaikutus mun jaksamiseen ja omakuvaan, koska oon vähän niinku peili, josta kaikki näkee vaan ittensä, eikä mulla oikein oo hajua, kuka ite oon. Näitä on vielä lisää, mut tästä viestistä varmaan muutenki tulee kauheen pitkä niin en viitti lisätä enempää.
Mutta siis, äiti ei oo valmis viemään tätä asiaa eteenpäin, koska hänen mielestään mun elämä toimii hyvin. Mun elämäntaso on kuitenki menny alaspäin aika paljon tässä muutaman viikon aikana, enkä oikein tiiä miks. Jotenki kaikki ahdistaa vaan tosi paljon enemmän, aistikuorma on vielä enemmän liikaa ja kaikki sattuu fyysisesti, päähän koskee joka päivä, oon koko ajan väsyny, masentaa vähän, sosiaalinen patteri on ihan lopussa ja se kuluu tosi nopeesti ja päivittäisiä tehtäviä on vielä hankalampi suorittaa.
Musta tuntuu, että en oikein jaksa enää ja tarvisin apua, mut en osaa puhua mun tunteista yhtään. Aina ku joku kysyy, niin vastaan että mulla on kaikki hyvin, koska ei tarvii alkaa selittämään mitään ja ei tarvii kuulla vastausta ”no kaikkihan kokee tollein joskus, ei sussa oo mitään vikaa”. Kouluki alkaa ylihuomenna ja tiiän, että tätä menoa en tuu jaksamaan ja tiiän kanssa, että oon liian perfektionisti ja jos kouluarvosanat yhtään laskee, masennun.
Mä vaan haluaisin vastauksia ja apua. Miten voisin puhua jonkun kanssa, kun en uskalla, enkä osaa? Puhuminenki tuottaa hankaluuksia ja en osaa oikein puhua änkyttämättä ja normaalisti muutenkaan, kun sanat ei tuu mieleen ja puhe ei onnistu, saati sitte pitäis alkaa vetää jotain puhetta jollekki mun tunteista. Musta vaan tuntuu, että alan käydä kaikkien hermoille, enkä tiiä, tarvitaanko mua tässä maailmassa enää.
Hei!
Tosi hyvä, että haluat parannusta tilanteeseesi ennen kun väsyt aivan kokonaan. On tosi tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja juuri sitä sinä nyt teet, hyvä sinä!
Kuulostaa siltä, että tunnet hyvin itsesi. Osaat sanoa, mikä sinua kuormittaa, kuinka toimit toisten ihmisten seurassa ja miltä se sinusta tuntuu.
Mietin, että onko se äitisi, jonka mielestä autistisista piirteistä ei ole sinulle ”tarpeeksi haittaa”? Tuo oli varmasti tosi kurja kuulla, sillä sinä itse tiedät parhaiten, mitä joudut tekemään selvitäksesi arjesta ja mikä siinä sinua erityisesti väsyttää.
Kehotankin sinua menemään asiasi kanssa terveydenhoitajalle, joka auttaa sinua pääsemään tutkimuksiin. (Ellet siis ole jo käynyt siellä.) Voit aivan hyvin mennä terkkarin luo ilman äitisi suostumusta ja kertoa käynnistä tai tutkimuksista jälkeen päin perustellen niitä sanomalla, että asia on sinulle tärkeä oman hyvinvointisi ja tulevaisuutesi takia.
Ymmärrän kuitenkin hyvin, että puhuminen itselle tärkeistä asioista ja tunteista voi olla joskus tosi vaikeaa. Mietinkin, että voisitko kirjoittaa asiasta terkkarille? Osaat tosi hyvin kuvailla hankaluuksiasi tuossa tekstissä ja voit halutessasi vaikka näyttää tuon kirjoituksesi hänelle. Lisäksi voisi olla hyvä sanoa jo viestissä tai aikaa varatessa, että sinun on vaikea puhua asiasta ja että sinua pelottaa, että et osaa ilmaista itseäsi hyvin. Näin terkkari osaa valmistautua siihen, että saatat olla sitten vastaanotolla hiljainen. Miltä tämä kuulostaa?
Olisi tosi tärkeää, että läheisesi oppisivat tietämään, kuinka voisivat tukea sinua arjessa parhaiten ja sinä itse pystyt kertomaan sen heille parhaiten. Kehotan lämpimästi kertomaan asiasta myös ystävillesi, jotta sinun ei tarvitsisi käyttää energiaa maskaamiseen. Heidän olisi tärkeää tietää, että he ovat sinulle tärkeitä etkä ole tahallaan vaikkapa tyly tai että vetäydyt joskus omiin oloihisi ihan vain lepäämään etkä siksi, ettet pitäisi heistä (jos siis vaikka tarvitsisit koulupäivän aikana muutaman latautumishetken). Näitä kaikkia on hyvä miettiä rauhassa ja kertoa sitten nämä toiveet sekä ystäville että perheenjäsenille. On tärkeää, että voit hyvin ja saat olla heidän seurassaan oma itsesi. Kukaan ei varmasti halua, että väsytät itsesi ja joudut esittämään toista kuin mitä olet.
Toivon sinulle paljon rohkeutta viedä tätä asiaa eteenpäin, jotta jaksaisit elää hyvää elämää ilman uupumista ja maskaamista. Meitä on kaikenlaisia ja se on vain hyvä juttu, eikö niin?
Voit myös soittaa meille numeroon 116 111 tai tulla juttelemaan kanssamme chattiin. Molemmat palvelut ovat auki joka päivä eivätkä ne maksa sinulle mitään. Jos haluat mieluummin kirjoittaa, meillä on täällä Nuortennetissä nettikirjepalvelu. Kaikki palvelumme ovat täysin anonyymejä.
Kaikkea hyvää sinulle!
Toivottaa
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä