Elikkäs aloitetaan ihan alusta, eli mistä tämä kaikki sai alkunsa:
viime kesänä(2013) valvoin hyvin myöhään. Joskus neljän aikaan kuulin askelia ja menin kattoo kuka siellä oli. Ei ketään. Ainut joka valvon oli mun sisko ja kun kysyin kävelikö se äsken tuolla ja se sanoi ei. Olin hämmilläni asiasta, mutta menin takaisin huoneeseeni. Aloin nähdä varjoja silmäkulmassa mut ajattelin et se johtu tosta äsköisestä. Mut ei. Siittä päivästä lähtien oon nähnyt niitä varjoja, ja muita harhoja. Kesällä en niin paljoa, mut sit se on lisääntynyt, nykyään näen lähes joka päivä. Ennen mä näin enimmäkseen jos oli varjosaa, paria kertaa lukuun ottamatta. Nykyään mulle on ihan normaalia et näen niitä päivälläkin. Mun vanhemmat ei tiedä tästä eikä kukaan muukaan aikuinen. En vaan halua puhua niille, se ei tunnu tässä tilanteessa oikealta. Voitte kertoa jos on samanlaisia ongelmia tai jokun ratkaisunkin ehkä, jossa ei tarvitse puhua kenellekkään, varsinkaan aikuiselle. Kaikki mun kaverit tietää tästä jo. Toisin viel kertoa et yhtenä iltana kuulin sellasta ääntä mikä tulee kun tuuli kulkee putkessa. Kai ne seinätkin voi pitää sellasta ääntä, mutta mainitsimpahan vain
MÄ oon kuullu monta kertaa ja kokenu kerran ite tollasta!Kerran mä olin lukenu tosi pelottavan kirjan ja puol vuotta mä kuulin askeleit ja joskus jopa äänii käytäväl (mä oon nykyään kunnos).Se tapahtu aina yöllä.Mä oon lukenu myös et jokut oli pelannu spiritismii ja tullu hulluks!Ääniä ja harhoja koko ajan!Mä suosittelen sulle et kerrot vaikka Äidille tai Isälle vaikka se tuntuu sopimattomalta sillä se on ainoo vaihtoehto sitten ne auttaa sua!Mut sä voit puhuu myös psykiatrin kaa se helpottaa.Ja jos pelaat spiritismii nii lopeta ja jos et niin älä koskaan pelaa!
Susi tyttö: En ole harrastanut tai pelannut spiritismiä (jos se ees noin kirjoitetaan x) ) ja ongelmana on se, että en suoraan sanoen luota aikuisiin, vaikka yleensä just luulis et niihin vois luottaa parhaiten. Ja vielä pienoinen selvennyt mielipiteestäni psykiatreihin. Olin kerran ja oli kivaa ja mukavaa, asia ei ollut kauhean vakava. Mutta eräs toinen ihminen muutti mielipiteeni heistä ja kuraattoreista. He huolehtivat jopa liikaa ihmisistä. Ja siksi joka toinen asia on muka niin vakava että pitää kertoa vanhemmille. En muutenkaan usko sen auttavan. Asiasta kukkaruukkuun: kaverit kertoivat, että se olisi ihan normaalia teinin elämää nähdä varjoja. Niin minäkin ensin kuulin mutta puoli vuotta on aika pitkä aika. He myös epäilivät että ne askelten äänet johtais siihen et alitajuntaisesti luon tahallani nämä varjot. Vähänkään en usko sillä varjot eivät ole samalaisia, lisäksi en näe enää vain varjoja vaan jotakin mitä en osaa kuvailla. Vähän kuin varjoja mut vaaleita? No parempaa kuvausta en nyt keksi. ja pitkästä aikaa kuulin taas harhoja tänäiltana. Kuin jokin muoviputki ois kolahtanut lattiaan, mut ei sellasta oo mun huoneessa tai pikemminkin vaatehuoneessa.
