[osa tekstistä poistettu]
Sit olen iha sekasi ku jotkut piilo vittuilee painos vaik ei tiiä sitä ja sit et vittu toi o ruma hyi saatana sit joku oot kaunis ja hyväkroppanen. Nii sekasi siit…
En tiiä mitä tehä en halusi apuu aikuiselt kosk en vaa haluu kertoo mie oon luonteeltaan silleen joka ei kauheasti avaudu ja oon temperamenttinen äkkipikainen
Sit välil ottaa henkee en tiiä syyt… Kerroin siit äitille ei tee asialle mtn
Ja näön joskus painajaisii et käsi täynnviiltoja ja miut yritetää tappaa…
mitä teen??????????
Älä ajattele ennen nukkumaan menoa surullisia asioita ne vaikuttaa uniinkin olen itse huomannut sen. Suosittelisin sun kertoo vaikka terkalle siit tai jollekki muulle aikuiselle jos vanhemmat ei tee mitään. Tähän on vähä vaikia vastata ku puolet on poistettu mut joo. Tää on vaa miun mielipide täst.
Moikka!
Koska en nää sun koko viestiäsi on vähän vaikeaa vastata siihen mutta toivon että tästä olisi edes jotain apua!
Eniten silmään pisti se, että kerroit ettet halua kertoa asioistasi aikuiselle mm. luonteesi takia ja myös siksi, ettet vaan halua kertoa.
Haluaisin silti että tiedät, että mm. (koulu)psykologi ja -kuraattori sekä terveydenhoitaja ovat jo koulutuksessaan yleensä tajunneet sen, että monesti heille puhuminen voi olla iso kynnys jollekin. He kyllä ymmärtää sen hyvin, sekä myös sen, ettei monetkaan halua tai uskalla kertoa kaikkia ongelmiaan ja asioitaan heti.
Kaikkien meidän luonteissa on suuriakin eroja eivätkä he vaadi sun olevan erilainen hakeaksesi apua. Koulupsykologillekin voit siis mennä ihan sellaisena kuin nyt olet ja he sovittaa apukeinot juuri sinulle sopiviksi!
Ei ole siis yhtään epänormaalia ettet välttämättä halua avautua varsinkaan suht. tuntemattomalle henkilölle, mutta jos olet joskus lukenut jostain (MLLn sivuilta tai muualtakin) että koulupsykologille, terkalle tai vaikka opettajalle kannattaa kertoa jos joku harmittaa.
Ihmiset ei aina näe toisten ongelmia päältäpäin, joku voi näyttää hyvinkin iloiselta ja terveeltä, mutta hänen päässän voi myllätä ties minkälainen ahdistus, pelko ja stressi.
Sen takia olisikin hyvä että saisit vaikka edes kerran mentyä jonkun luotettavan aikuisen luokse ja kertoa asioistasi, niin paljon tai vähän miten itse koet haluavasi kertoa.
Ja sen aikuisen ei tartte olla koulusta, voi olla myös vanhemmat, isovanhemmat, sisko tai veli, joku muu perheenjäsen tai vaikka kaverin kanssa menet yhdessä psykologille.
Avun hakeminen ja sen saaminen ei ole ns. noloa tai säälittävää, se vaan kertoo siitä että pidät hyvin oikeuksistasi ja terveydestäsi kiinni ja hankit apua kun siltä tuntuu.
Painajaiset voi johtua mm. siitä että jokin asia ahdistaa tai mietityttää sillä hetkellä erityisenkin paljon. Monesti unissa usein näkee sellaisia asioita mitä on joskus kokenut, ajatellut tai tuntenut vaikka niistä olisi pitkäkin aika, ja jos painajaisissa on selkeästi sellaisia stressaavia ”todellisia” asioita, olisi niistäkin varmaan ihan hyvä puhua jollekin?
En valehtele tai liioittele sanoessani että puhuminen todella auttaa. Kun saa purkaa tunteitaan (miten jo nyt teit kun kirjoitit tänne lasten- ja nuortennettiin, ja mistä olen kiitollinen!) jollakin tavalla, ne ahdistuksen ja stressin solmut alkaa pikkuhiljaa purkautua.
Olosta tulee levollisempi ja parempi, ei yleensä mistään taikaiskusta, mutta pienin askelein kun pääsee eteenpäin niin suunta on oikea :)
Hengenahdistus voi olla oire vaikka mistä tai sitten tulla välillä ihan muuten vaan.
Äitisi teki väärin jos hän ei kertomasi mukaan tehnyt asialle mitään vaikka kerroit, mutta yleensä ihmiset ei nää toisen pahaa oloa tai ongelmia päältäpäin.
Jos mainitsit siitä kerran pari, hän on voinut luulla että se on ihan parin kerran juttu eikä tarvitse alkaa mihinkään toimenpiteisiin.
Harvoin sitä mennään lääkäriin jos pelkästään muutama kerta on jotain oiretta.
Silti sun tilanteessasi kysymys voisi olla vaikka paniikkihäiriön tapaisista ongelmista (en ole lääkäri tms. joten mun puheissani ei ole minkäänlaista painoarvoa tältä kantilta) mutta siitä olisi hyvä puhua ensin vaikka terkan tai lääkärin kanssa, ja tietysti kannattaa kertoa myös sun äidillesi miltä susta tuntuu.
Jos näin alussa esim. koulupsykologille tai ihan äidillekin puhuminen on liian suuri, myös täällä MMLn nettisivuilla on esimerkiksi lasten ja nuorten chat-, puhelin- sekä kirjepalvelu tämän ”julkisen” lasten- ja nuortennetin lisäksi.
Siellä saat jutella luotettavan aikuisen kanssa anonyymisti, he ei tiedä susta mitään muuta kuin sen minkä heille päätät kertoa, ja heillä (kuten mm. koulun auttavalla henkilökunnalla esim. psykologilla) on vaitiolovelvollisuus.
Saat neuvoa ja tukea ongelmiisi ja varmasti myös rohkaisuja ja suosituksia mistä apua kannattaa hakea ja miten.
Toivon elämääsi pelkkää hyvää ja siunausta! Uskon että kun saat puhua asioistasi olosi kyllä paranee ja enemmän apuvaihtoehtoja alkaa löytyä!
Hei minä kerroin äitille ja sit sain ajan lääkärii puhuu mut ahisti ihan sairaasti mennä sinne
Oli vaikee kertoo ääneee ku oon avautunu melkee ain vaa kirjottamalla sain ajan nuortesinne johonki xD
Älysin sillo etten tiiä mist paha olo tulee tai sit vaa hoen ittelle emt emt emt nii en tiiä:/ hengitys jutut tulee välil esim jännitäväs tilantees tai muutenki tai ahistuksee. /:
Mulla on ihan sama juttu..
Hengitys on mennyt joskus todella raskaaksi ja näin… käytiin äidin kaa lääkärissä mut ne otti vaa röntgeneitä ja ne ei ymmärrä kuin paha olo mulla on oikeesti. Käyn psykologilla mut en mää sille tykkää mtn kertoo ku vaan aina niin paha olla ja ahistaa olla siellä. Nykyään en uskalla kertoa kellekkään mtn..en uskalla soittaa siihen mll puhelimeenkaan ku ahistaa seki. Just sillo ku ahistaa enite nii hengitys vaikeutuu.