Hei,
vaikea sanoa, mistä kiinnostuksesi teräviä esineitä kohtaan juontaa juurensa. Me ihmisethän kiinnostumme erilaisista asioista ja se on ihan normaalia. Silloin, jos kiinnostuksen kohde kuitenkin arvelluttaa/pelottaa itseä ja/tai siinä esimerkiksi satuttaa itseään tai muita, on syytä pohtia, miksi teen näin? Onko kiinnostustasi mahdollista toteuttaa turvallisella tavalla, joka ei satuta ketään? Esimerkiksi vain keräilemällä, mutta olla käyttämättä niitä. Tai aloittamalla miekkailuharrastuksen ihan ohjatusti.
Se, että sinua on kiusattu jo esikoulusta asti, on todella väärin ja surullista kuulla. Se ei ole sinun syytäsi, että olet joutunut kiusatuksi. Onko kiusaamiseesi puututtu kenenkään aikuisen toimesta? Ymmärsinkö oikein, että tällä hetkellä kiusaamista ei enää tapahdu? Kiusaaminen horjuttaa luottamusta toisiin ihmisiin. Mutta luottamusta voi rakentaa uudelleen, kun saa mahdollisesti apua ja ymmärrystä omille kokemuksilleen sekä tutustuu ihmisiin, jotka hyväksyvät itsen sellaisena, kuin on.
Hmm.. mietin, että tuoko tämä kiinnostuksen kohteesi ja temput, joita teet sekä rooli, joka sinulla tällä hetkellä on, turvaa sinulle? On täysin ymmärrettävää, että pelottavana tyyppinä on helpompi selviytyä koulussa, kuin kiusattuna. Se ei silti tarkoita, etteivätkö muistot kiusaamisesta edelleen satuttaisi ja vaikuttaisi pelottavan kuoren alla.
Voisitko kuvitella, että pohtisit näitä asioita lisää jonkun aikuisen kanssa? Minusta se, että aiheutat itsellesi kipua, ei kuulosta yhtään hyvältä. Ei kukaan saisi satuttaa sinua, et sinä itsekään. Voisitko antaa lähellä oleville aikuisillesi vielä mahdollisuuden olla luottamuksesi arvoisia? Yksi hyvä aikuinen, jolle voi mennä juttelemaan, on kouluterveydenhoitaja tai kuraattori. Heiltä kannattaa kysyä, että ovathan keskustelumme luottamuksellisia, jos se epäilyttää sinua.
Kannustan sinua myös soittamaan Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111. Siellä voi jutella nimettömänä ja luottamuksella mistä tahansa asiasta. Numerosi ei näy ja puhelu on sinulle ilmainen.
