Siirry sisältöön
14v tyttö

Hei. En tiedä kelle jutella nii kirjotan tänne. Tilanne on siis se, että haluaisin äidilleni yksinhuoltajuuden. Vanhempani erosivat kun olin 5-vuotta vanha. Tämän jälkeen biologinen isäni hylkäsi minut moneksi vuodeksi. [Osa tekstistä poistettu] Isäni kuitenkin palasi elämääni, vaikken sitä enään toivonut. Isäni alkoi pakottamaan mua ja mun 2-vuotta nuorempaa pikkuveljeä käymään siellä. Useasti saatoimme lukittautua vessaan, huoneeseen tai vastaavaan itkien ettemme halunneet isällemme. [Osa tekstistä poistettu] Sen jälkeen kun omasta tahdosta muutin laitokseen on tämä asia minun osalta vähentynyt, koska hän ei voi enään mua väkisin tulla raahaamaan. Pointti oli nyt kuitenkin se, että olen vetänyt isääni välit kaikin tavoin mitä mahdollista omasta päätöksestä, koska olen näitä asioita koittanut jutella isän ja erinlaisten ammattilaisten kanssa varmaan nyt 5 vuotta, eikä asiaan ole näkynyt tulevan muutosta. Joten päätin että turhaan mä täss hakkaan päätä seinään ja koitan tulla vastaan jos se toinen ihminen ei suostu tulemaan itse vastaan. Ymmärrän että tuntuu pahalta jos oma lapsi ei halua nähdä, mutta sitä olisi ehkä pitänyt ajatella ennenkun häviää vaan ilman syytä. Onko minun ja äidin mahdollista hakea näillä perustein yksinhuoltajuutta äidilleni. Äiti on aina hoitanut mun asioita masennuksen, ptsd, bpd ja muitten tällaisten juttujen kanssa. Äitini mielestä on parempi, että on huono isä kun ei isää ollenkaan. Mutta äiti on myös kuunnellut minun toivettani ja sanoi, että hän tukee minua minun päätöksessä ja on valmis vetämään asiaa eteenpäin. Laitos-ohjaajat ovat sitä mieltä, että minun pitäisi korjata välini isään. Mutta he eivät ole kokeneet samoja asioita kun minä joten en voi heitä siitä syyttää. En ole heille myöskään kaikista asioista mitä isäni on tehnyt kertonut. En vain haluaisi että ihminen joka ei tunne minua ja johon en luota ”hoitaa” minun asioitani. Eihän mun isä ikinä missään mua ole auttanut vaan äiti on aina taistellut minun pidemmänkin hyvinvoinnin puolella niin kauan kun sen vain laki sallii. Toivoisin vaan että olisin saanut normaalin isän. Mutta olen valmis taistelemaan siitä ettei minun tarvitse enään koskaan kutsua biologista isääni minun huoltajaksi, koska sitä hän ei minulle koskaan ole ollut.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

Kiitos viestistäsi! Hienoa, että päätit kirjoittaa tänne meidän Nuortennetin keskustelupalstalle!

Oli surullista lukea kaikesta kokemastasi. Kiitos, kun rohkeasti avasit taustojasi! Olet joutunut kokemaan paljon asioita, joita lapsen ei kuuluisi joutua kokemaan. Oletko saanut keskusteluapua näiden menneiden tapahtumien käsittelyyn?

Hienoa kuitenkin kuulla, että sinulla on ollut äiti tukenasi sekä olet päässyt laitokseen. Olet myös yrittänyt jutella asioista isäsi kanssa ja tukenasi tässä on ollut eri ammattilaisia. Kuulostaa, että olet itse tehnyt parhaasi tilanteen eteen ja nyt asetit hienosti itsellesi rajat. Asioiden sopiminen vaatii kuitenkin kaksi aktiivista osapuolta, joten et pysty yksin asiaa edistämään, jos toinen ei tule ollenkaan vastaan.

Kysyit, onko sinun ja äitisi mahdollista hakea äidillesi yksinhuoltajuutta näillä perusteilla. Valitettavasti en osaa vastata, mitkä ovat riittäviä perusteluja yksinhuoltajuuden hakemiseen. Oletteko yhdessä äitisi kanssa puhuneet esimerkiksi sosiaalityöntekijällesi tästä asiasta? Sosiaalityöntekijältäsi voisitte mahdollisesti saada tukea ja vinkkejä asian selvittämiseen.

Jos haluat jutella tästä, tai ihan mistä tahansa muusta asiasta, anonyymisti luotettavan aikuisen kanssa, voit soittaa meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111). Voit tulla myös juttelemaan chattiin tai kirjoittaa nettikirjeen. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Toivon sinulle paljon voimia asioiden selvittämiseen ja toivottavasti asiat ratkeavat parhain päin. Muista, että sinun ei tarvitse jäädä yksin näiden asioiden kanssa!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: huoltajuus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top