Siirry sisältöön
Luutarhan koluaja

Ei siis huumetta, todellakaan. Ei lähellekään. Olen alaikäinen, en taida ikääni paljastaa, mutta tämä asia tuntuu musta jotenkin hullun kivalta ja kuitenkin väärältä.
Kyse on siis musiikista. Olen/olen ollut vanhoillislestadiolainen eli kaiken järjen mukaan en kuuntele muuta kuin klassista? No, kyllä minä kuuntelen. Ongelma on siinä että aina kun kuuntelen musiikkia, saan sellaisen hyvänolontunteen, musiikin rytmi saa minut mukaansa. Nytkin kuuntelen musiikkia. Nyt otin kuulokkeet pois, mun tekee mieli vaan kuunnella ja kuunnella. Tämä on ongelma koska perheeni ei hyväksyisi että kuuntelen pop-tyylistä musiikkia. Aina vaan minä haluan lisää ja lisää musiikkia. Se on kuin huumetta! Mitä kannattaisi tehdä, kun elämään ei mahdu muuta kuin taydellisyyden tavoittelua, masentuneisuutta ja musiikin toistumista päässä ja sitä miettimistä, mitä tehdä kun suku on ”uskovainen” eikä ne uskoisi että minä joutuisin hakoteille!!?

maanmatonen

Sun pitää selvittää sun vanhemmilles, että sä päätät omista asioistas. Jos sä uskot et ne jotenki rankaisis sua siitä et oot ”vääräuskoine”, nii kannattaa jatkaa salasia musiikin kuunteluhetkiä ja kun oot täysikäne, nii niillä ei oo sitte mitää oikeutta vaikuttaa sun asioihi. Ei kannata masentuu siitä että oman perheen vakaumus kieltää nauttimasta muusta musiikista kuin klassisesta. Sä pääset kyllä elämää omilla ehdoillas ku muutat kotoa. Ei kannata hankkia kuitenkaa vanhempiensa vihaa siis vielä kun asut kotona.

minä vainn

Hei,
Minä edustan myös tätä kyseistä ”uskonlahkoa”, ja voin sanoa että tälläkin hetkellä kuuntelen pop-tyylistä musiikkia. Kuuntelen kylläkin myös paljon klassista musiikkia. Tiedän, että useat kaverini kuuntelevat myös ns. raskaampaa musiikkia. Musiikki on minulle iso osa elämää, ja kuuntelen sitä aivan jatkuvasti. Ja lisäisin vielä, että tästä huolimatta koen uskovani aivan samoin kuin ennenkin.

Ajattele positiivisesti, et sentään ole riippuvainen huumeista, musiikki on ihan okei :) On tietysti hankalaa jos koko suku on kauhuissaan tuollaisesta, mutta ajan kanssa siihen tottuu, usko pois. Mainitsit tuosta masentuneisuudesta, ehkä sinun kannattaisi jutella jonkun kanssa, se voisi helpottaa oloa. Voimia sinulle sinne missä ikinä oletkin!

Vastaa aiheeseen: Huumetta?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top