Heips! Mun pikkuveli on mua kaks vuotta nuorempi ja oon oikeestaan aina kattonu sen perään. Äiti siis on yrittäjä. Moni vois luulla et se työ on helppoo ku saa ite päättää työajat jne, mut meil ne kaikki työasiat on kulkenu äitin mukana ja täyttäny meiän lastenki elämät. Ja siis tuntuu et ruokapöydäs ei ees puhuta muust ku äitin töistä. Isä taas no on myös yrittäjä, mut se on aina lähteny ennen ku oon heränny töihin ja tullu takas ilta kuuden korvis. Sit ku pääsin kolmannelt luokal me vaihettiin kaupunkii. Ja tottakai se kouluki sit vaihtu. Syy muutton oli se, et iskä oli ihan aina väsyny tosipitkään työmatkaan. Ja sit ku toinen vanhempi on väsyny ja äkänen toinenki on. Oli aika paljon riitoi ja näin. Mut nelos luokka oli pahin. Asuttiin silloin siin uudes kaupungis minä, pikkuveli, muutaman vuoden vanhempi velipuoli, isä ja äiti. Ei ne riidat loppunu. Paheni. Isoveljel oli vaikee olla. Lintsas paljon, äiti ja iskä ain huus sille. Mua kiusattiin koulus, ei pahasti mut kyl se mua muutti. Yks kerta ku isoveli oli ollu taas ryyppää se tuli kotiin. Ei tosikännis, mut ei selvin päinkää. Iskä oli tosi vihanen. Se huus. Ja isoveli huus takas. Mä ja pikkuveli istuttiin sohvalla. Pikkuveli itki ja täris. Mä silitin sen hiuksii ja yritin lohduttaa. Ja huuto vaa jatku. Iskä uhkas lyödä. Isoveli karju lyövänsä takas. Äiti meni niitten väliin. Seki huus. Ja sit ne kaikki kolme ramppas portaat ylös ja jatko huutamist. Lohdutin edelleen pikkuveljee. En voinu itkee, kosk pikkuveljel ois ollu tuhat kertaa pahempi olo. Jos oisin näyttäny, et pelkäsin, kukaan ei ois ollu huolehtimas siit. Vanhemmat eros muutaman kuukauden pääst. Me muutettiin äitin luo siihen kaupunkii, jossa oltiin aiemmin asuttu. Oli tosi paljon itkuu. Mut huuto loppu. Pikkuveli ei edelleenkää tykkää olla iskäl, mut on se jo parempi. Kaks vuot sit se viel kömpi joka yö mun viereen nukkuun, vuos sit se itki ittensä ihan liian usein uneen. Oon nyt 14, meen ysille. Kerron tän, kosk tajusin, etten vielkää oo päässy tost kaikest yli. Ollaan oltu niin paljon kahestaan. Oon huolehtinu pikkuveljest sillo, ku äiti ei oo. Auttanu sitä lukee kokeisiin, ottanu sen viereen nukkuu sillo, ku äiti ei oo sitä tehny -eli usein. Pari viikkoo sit olin tosi kännissä. Porukk koostu muta ja kahest kaverist. Yhellä on niin hyvä viinapää, ettei se ollu moksiskaan ja yks ei ollu juonu ollenkaan. Luulen, et sain paniikkikohtauksen. Olin vessassa. Salaman nopeesti muistin ton kaiken. Käperryin seinää vasten, ku hengitys alko kulkee ylikierroksil. Yks niist kavereist luuli et olin saamas orgasmin. Toinen luuli et kuolen. Ja mä. Mä en pystyny aattelee ku sitä yhtä hetkee, jolloin iskä oli uhannu lyödä. Sit sain avattuu oven, konttasin pikkumatkan ja aloin itkee. Kaveri tuli halaamaan. Itkin, tuntu etten saa happee, vaikken ikin ollu hengittäny niin nopeesti. Ja mä huusin: ”Entä jos se ois lyöny? Entä jos se ois lyöny?”. Olin niin paniikissa.
Hei.
Kiitos viestistäsi. Olet taitavasti kirjoittanut tapahtuneesta ja on hyvin ymmärrettävää, että kaikki se, mitä olet käynyt läpi kummittelee sinussa vielä.
Vanhempiesi riitely, huuto ja ero on varmasti ollut sinulle rankka kokemus. Se, miten kerrot, että olet huolehtinut pikkuveljestäsi on todella ihailtavaa. Olet kuitenkin aivan liian nuorena joutunut ottamaan liikaa vastuuta niin itsestäsi, sinun tunteistasi kuin myös pikkuveljestäsi ja hänen tunteistaan. Vanhemmillasi on varmasti ollut myös raskasta eron jälkeen mutta se ei poista heidän vastuutaan pitää huolta teistä lapsista. Mietin, että ehkä he eivät edes ymmärrä miten paljon vastuuta olet ottanut pikkuveljestäsi ellet sitä kerro heille. Sinulla on oikeus elää elämääsi huolettomana lapsena, eikä sinun missään nimessä tarvitse ottaa vastuuta kenestäkään muusta ihmisestä. Sinä olet oikeutettu saamaan apua tapahtuneen käsittelyyn.
Mietin, oletkohan päässyt juttelemaan kenenkään kanssa vanhempiesi erosta ja juuri tästä kyseisestä illasta, kun isäsi uhkasi lyödä veljeäsi? Kun jää yksin omien ajatusten kanssa, eikä tapahtumia pääse käsittelemään kenenkään kanssa, jäävät ne usein kummittelemaan mieleen. Lapsuudessa tapahtuneet asiat nousevat usein uudestaan pintaan myöhemmin, juuri niin kuin sinulla on nyt käynyt.
Voisitko ajatella juttelevasi äitisi tai isäsi kanssa asiasta? Vanhempasi olisi hyvä tietää, miten kyseinen tapahtuma on vaikuttanut sinuun ja puhuminen heidän kanssaan voi helpottaa omaa oloasi. Heidän olisi jo kyseisenä iltana pitänyt teidän lapsien kanssa käydä läpi tilannetta ja purkaa teidän pelkojanne. Surullista jos näin ei ole käynyt. Vanhempiesi olisi myös hyvä tietää, miten paljon vastuuta olet ottanut pikkuveljestäsi. Heidän tehtävä on hoitaa tilanne niin, että sinulla ja sisaruksillasi on hyvä olla kotona. Vastuu lapsien hyvinvoinnilla on aina vanhemmilla, sinä voit puolestaan auttaa heitä miettimään uusia ratkaisuja kertomalla heille tunteistasi ja tarpeistasi.
Jos haluat jutella tapahtuneesta myös jonkun ulkopuolisen kanssa voit hyvin myös mennä puhumaan esimerkiksi koulukuraattorin kanssa.
Olet hieno ja vastuuntuntoinen nuori. Älä jää murheittesi kanssa yksin, puhuminen auttaa aina.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä