Siirry sisältöön
s

[osa tekstistä poistettu] En uskalla kertoo kellekään (psykologille, terkalle, vanhemmille, kavereille), en haluu et kukaan alkaa huolehtiin [osa tekstistä poistettu] koulua oon keventäny tosi paljon (lukio), koska en osaa mitään, joten en näe syytä käydä sielä. En näe tulevaisuutta, joten en jaksa odotella mitään, tiiän, etten ikinä tuu saavuttaan mitään[osa tekstistä poistettu]

MLL ylläpito

Hei,

Hyvä, että otit yhteyttä meihin, olit tosi rohkea. Olen tosi pahoillani, että vastauksen saaminen kesti näin kauan. Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua.Minusta kirjoitit tosi hyvin ja sain selkeän kuvan tilanteestasi ja olen huolissani sinusta. Kannustan sinua kertomaan ajatuksistasi jollekin luotettavalle aikuiselle, mainitsitkin viestissäsi jo useamman. Olet kantanut yksin huoliasi jo pitkään, joten nyt olisi aikuisten vuoro kantaa niitä.

Ymmärrän hyvin, että kertominen voi pelottaa. Voi olla, että mietit, miten sinuun suhtauduttaisiin tai ymmärtäisikö aikuinen todella sen, miltä sinusta tuntuu. Uskon, että pystyisit kertomaan huolestasi uudestaankin ja uskon, että kun uskallat kertoa olostasi, huolesi lähtisi selviämään ja olosi voisi parantua. Aikuiset kestävät kyllä kuulla olostasi, joten voit rohkeasti ottaa asian puheeksi ja silloin hän voi paremmin myös auttaa sinua, kun tietää, mitä todella ajattelet.

Entä tietävätkö vanhempasi ajatuksistasi? Voi olla, että he aavistelevat, että kaikki ei ole ok, mutta olisi tosi tärkeää, että he tietäisivät. Silloin he voisivat olla sinun tukenasi ja voisitte yhdessä hakea sinulle apua. Jos tuntuu, että kertominen puhumalla jännittää tai on mahdoton ajatus, niin mitä luulet, voisitko kirjoittaa esimerkiksi kirjeen psykologillesi tai muulle valitsemallesi aikuiselle? Olet kaiken avun arvoinen ja olosi voi helpottua, kun vain uskallat ottaa seuraavan askeleen kertomisessa. Ensimmäisen olet jo ottanut, kun kirjoitit tänne meille!

Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on myös esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa. Sinua lähellä olevista auttavista tahoista löydät lisätietoa Nuortennetin Mistä apua? –osiosta (www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua).

Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17-20.

Vaikka tuntuu, että elämässä ei juuri nyt valoa meinaa näkyä, niin uskon, että toivoa on. Ethän jää ajatustesi ja huoliesi kanssa yksin, olemme mielellämme tukenasi!

HotChocolate

Moi!

MLLn puolesta tulikin jo hyvä vastaus mutta halusin kirjottaa vielä omasta puolestani ihan siksi koska oot niin arvokas.
Tuut ihan varmasti saavuttamaan paljon sun elämässäsi, aina kaikki ei mene halutulla tavalla eteenpäin ja voi tulla paljonkin vaikeuksia, mutta se ei tarkoita että susta ei olisi mihinkään.
Mäkin tässä yksi päivä petyin harrastuksessa ihan kauheasti ja oon nyt nähnyt siitä ihan painajaisia, mokasin niin pahasti kaikessa olennaisessa. En kuitenkaan kuollut ja stressaantuneena yritän seuraavalla kerralla uudelleen.

Koulu on tärkeä juttu, se toimii monissa haaveissa ns. portaana joka voi parhaimmillaan nostaa ihmisen sinne unelmiin ainakin jotakin kautta. Tietty se ei missän nimessä ole ainoa mahdollisuus ja syy, mutta mä ehdottaisin että hakisit nyt apua jostain koska sä todellakin ansaitset sitä! Oot arvokas ja ihana ihminen ja voi kuinka näkisitkään ihmisten sydämiin miten paljon esim. sun läheisesi sua rakastaa! Sitä ei aina sanota kovin monisanaisesti, mutta oot todellakin rakkaampi ja arvokkaampi kuin uskotkaan. Kristityn näkökulmasta sanon, että Jumala ei olis sua luonut jos olisit muka niin arvoton ja saamaton kuin luulet olevasi. Sua rakastetaan jalot arvokas, toivon että jonain päivänä uskot sen ja näet miten ihana maailma ja sinä itse oikeasti onkaan!

Tulevaisuus on aina, uskalla unelmoida ja miettiä mahdollisuuksia, nauttia elämästä ja nähdä hyvä puoli huonoissakin asioissa! Oot sen arvoinen! :)

Rukoilen sun puolestasi ja toivotan paljon siunausta ja tsemppiä sun elämääsi. Asiat ei oikeasti ole ihan niin huonossa jamassa kuin niiden uskoo olevan. Älä luovuta, vaikkei tulevaisuutta tai toivoa näkyisi, se ei tarkoita ettei sitä olisi. Pitää vaan opetella katsomaan eritavalla ja sen kyllä oppii elämässä :)

Vastaa aiheeseen: Hyvästi ja anteeks

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top