Hei!
En tiedä enää minne kääntyä, joten päädyin kirjoittamaan tänne, siinä toivossa että saisin apua ongelmiini..
Tiedostan ongelmani, mutta en pysty vaikuttamaan siihen mitä teen.
Olen käynyt psykologilla nyt jo parisen kertaa, mutta en tunne sen juurikaan auttavan. Ja todella tiedän että tarvitsen muutakin apua. Ongelmiani ovat mm. [osa tekstistä poistettu], masentuneisuus/suunnaton suru, [osa tekstistä poistettu] ja muita pienempiä juttuja.
Psykologi kertoi että minulla saattaa olla masennus, mutta sitä ei ole minulla todettu.
Olen nykyään usein yksin ja kun olen yksin, [osa tekstistä poistettu]. Tiedän että käytökseni ei ole normaalia, (siksi hakeuduinkin psykologille alunperin) mutta psykologi/puhuminen ei auta!
Äitini sai pari päivää sitten tietää [osa tekstistä poistettu] ja on kauhuissaan. Hän jutteli psykologini kanssa ja hänen neuvoin kysyi muutamia kysymyksiä [osa tekstistä poistettu] vastasin että ei, vaikka tiedän että on. En vain halunnut satuttaa äitiäni enempää..
Joten nyt kun äitini uskoo [osa tekstistä poistettu], hän ei vie minua ’tutkittavaksi’ . Mutta itse tiedän että tarvitsen KUNNOLLISTA apua.. Pelkkä puhuminen ei riitä. Olen valmis hyväksymään että joudun osastolle hoitoon, koska tiedän että se auttaa minua paranemaan. Ainoa ongelma vain on se, että en tiedä miten hakeutua sinne. Pitääkö minun tehdä jotain oikein hullua huomion herättämiseksi vai onko toinenkin keino?
Pliis auttakaa minua! Olen epätoivoinen enkä tiedä mitä tehdä!!
Hei Sinä arvokas nuori,
olet toiminut niin hienosti ja rohkeasti hakiessasi apua. Tärkein tekijä paremman olon saavuttamisessa on juuri oma motivaatio ja halu voida jälleen paremmin. Olo vaan ei parannu hetkessä, vaan se vaatii aikaa. Kerroit käyneesi psykologin luona vasta pari kertaa ja se on tosi, tosi vähän. Hoitosuhteesi on vasta alussa ja tutustumisvaiheessa. Tärkeää olisi, että kävisit niillä käynneillä ja olisit siellä mahdollisimman avoin siitä, mitä tunnet, ajattelet ja miten paha sinun on olla. Siten psykologi voi parhaiten auttaa sinua, kun tietää todellisen mielenmaisemasi.
Ymmärrän, ettet halunnut satuttaa äitiäsi, mutta sinun ei tarvitse kantaa huolta äitisi jaksamisesta oman vointisi kustannuksella. Voisitko kertoa äidillesi totuuden? Tai vaikka kirjoittaa hänelle kirjeen/näyttää tai kopioida ja tulostaa tänne kirjoittamasi tekstin (ja täyttää poistamani kohdat)? On myös hyvä, että olet tarvittaessa valmis tiiviimpään hoitoon vaikka sitten osastolla. Sinä ehdottomasti tarvitset ja ansaitset apua! Kannustan sinua kertomaan rehellisesti psykologillesi ja äidillesi voinnistasi, sillä he ovat juuri ne aikuiset, jotka voivat auttaa sinua saamaan oikeanlaista ja riittävää apua.
Älä missään nimessä vahingoita itseäsi enempää, vaan kerro rehellisesti siitä, mitä tännekin osasit hyvin kuvailla.
Voimia ja rohkeutta sinulle avun pyytämiseen!
