Mulla on jo pidemmän aikaa ollu huono-olo eikä asiat oo luistanu ollenkaan. Koulussa mut lähetettiin terkkarille puhumaan ja siellä selvis, et mulla on keskivaikee/vaikee masennus.
Mulla on sovittu muutama juttelukerta terkkarille, jotka jännittää ja pelottaa mua kamalasti.
Opettajat on mun kimpussa ja yrittää saada mut puhumas ja purkamaa mun ajatuksia ja tunteita, koska oon koko aika niin väsyny ja loppu. Mua ei kiinnosta mikää, tunnen olevani iha paska ihminen ja kaikkee muuta..
Mullon kasa ongelmia itteni kanssa, joista haluun eroon!!
Syömisen kaa oon taistellu jo yli kaks vuotta ja vähä aikaa sit se paheni.
[osa tekstistä poistettu]
On myös muitaki asioita, joiden kaa taistelen joka päivä.
Oon niin loppu tähän joka päiväsee taisteluu noita kaikkia vastaan!
Mä en jaksa enää. En tiie mitä voin enää tehä.
Oon miettiny, et kerron kaikist noista, mut emmä pysty.
Tuntuu iha käsittämättömän vaikeelta kertoo, et noi kaks on mun isoimmat ongelmat, tai ylipäätää myöntää noita… Vanhemmille kertominen ei onnistu, mut en pysty kertoo muillekkaa.
Oon iha hukassa..
Hei,
vaikka nimimerkkisi on ”toivoton”, niin tilanteesi ei sitä ole. Ensinnäkin on hyvä kuulla, että koulussa aikuiset ovat kiinnittäneet huomiota vointiisi. Vaikka sinusta tuntuu, että he ovat sinun kimpussa, niin se on yhtä kuin välittämistä ja halua auttaa. Eri asia on se, auttavatko he tavalla, joka saa olosi paremmaksi, mutta siinä tärkeintä olisikin, että he tietäisivät, mitä ajattelet ja miten oikeasti voit.
Kertominen ei kuitenkaan ole helppoa. Asioistaan, niistä kipeimmistä sellaisista, puhuminen ei tosiaan käy noin vaan helposti. Siihen tarvitaan rohkeutta ja usein hieman aikaa ja ehkä kannustustakin.. Vaikuttaa siltä, että itse kuitenkin ymmärrät, että tilanteesi on edennyt niin huolestuttavaksi ja terveyttäsi vaarantavaksi, että tarvitset apua ja haluat olla taas terve. Tiedätkö, se on jo ensimmäinen askel! Että haluat olla terve ja nauttia elämästä ilman kipua, kontrollia, jatkuvaa väsymystä ja uupumusta.
Voin kuvitella, että mielessäsi käy ristiriitaisia ajatuksia asioiden suhteen. Haluat apua, mutta se ehkä pelottaa? Kannustan sinua ottamaan sen riskin, että antaisit ympärilläsi olevien ihmisten auttaa sinua. Voisitko ajatella, että kirjoittaisit asiat ylös ja antaisit paperin/kirjeen terveydenhoitajalle? Tällöin sinun ei tarvitsisi lausua ääneen kaikkia niitä asioita, joista tännekin kirjoitit, mutta sinua auttava aikuinen/-set saisivat todellisen kuvan tilanteestasi ja siitä, miten paljon ja millaista apua nyt tarvitset. Voit halutessasi käyttää apuna myös Nuortennetistä löytyvää Huoli puheeksi -lomaketta: http://www.mll.fi/huolipuheeksi .
Jos sinua askarruttaa se, että vanhempasi saisivat tietää, niin voit pyytää terveydenhoitajaa kertomaan ja selventämään sinulle vaitiolovelvollisuuttaan ja keskustelujenne luottamuksellisuutta.
Rohkeutta ja tsemppaushaleja!!
