Selitin jo tämän alun edelliseen keskusteluuni…
Moi.. mun on pakko purkaa tätä kaikkea jollekkin ja nää voi tuntuu pieniltä asioilta, kun vertaa esim. siihen, että joidenkin isä on alkoholisti yms.
6. luokan alussa mun kouluun tuli ihan sika kiva tyttö ja tutustuin siihen ja jätin tyhmänä mun besua (silloista) ulkopuoliseksi, mutten itse tajunnut ollenkaan, kun mulla ja tällä uudella tytöllä Liisalla (nimi muutettu) oli niin kivaa.
Leirikouluaikoihin mun besu ja Liisa tutustui. Liisa alkoi sätkiä mun ja sen ystävyyssuhteesta pois.. Se alkoi päivä päivältä olemaan enemmän mun besuni kanssa siihen pisteeseen, että ne olivat bestiksiä.
Mun nykyään ex-besu sanotaan nyt vaikka Roosa (nimi muutettu) on bestis Liisan ja yhden toisen tytön Marian (nimi muutettu) kanssa ja he ovat kiusanneet minua koko vuoden. Olin yhden jätkän kanssa yhdessä jota rakastin ja rakastan vieläkin kanssa yhdessä monta vuotta ja nyt kun erottiin niin Roosa alkoi olemaan sen kanssa. Vierestä katselen vain, kun Roosan ilkeät kommentit mun haikailuja tätä jätkää perään viiltää.
Ne tytöt ovat olleet minulle aivan kauheita koko vuoden. Kokoajan draamaa päällä. He puhuvat pahaa seläntakan, kääntelevät takkeja, antaa olettaa, että olen heille tärkeä, mutta he vain yhtäkkiä tuuppaa minut sivuun. Varastavat minun suunnittelemat tanssiaskeleet ja voittavat kykykilpailun sillä tanssilla.
Mulla on tosi paha olla. Kaikki muut ikäiseni hengaavat ulkona 10 ja mun pitää olla puoli yhdeksän kotona.
Mulla koulukuraattori epäili masennusta.. Koko vuoden kiusaamisen takia en uskalla luottaa ihmisiin ja en osaa hakea kontaktia. Joitain asioita mitä rakastan tehdä, he veivät aina mahdollisuuden minulta tehdä sitä poies. Esim. Rakastan laulamista ja nautin esiintymisestä – he haukkuivat etten osaa laulaa ja kuulostan täysin paskalle, – olin tyhmä ja uskoin, en esiintynyt. Rakastan tanssia – he vakuuttivat, että ”sori, oot liian lihava siihen touhuun”
Olen hieman pyöreä, olen 153cm ja 54-56kg, olenko liian painava?
Harrastan tennistä ja se on todella turhauttavaa, että olen Roosan kanssa samassa tennisryhmässä ja hän voittaa aina minut ja laittaa eteenpäin jätkille ja minun exälleni puhuu pahaa minusta ja että olen muka liian läski ja huono liikkumaan ja olen lauta ja ah !! apua tää on aivan hirveää…
Oon ihan loppuun palanut.
Mikä auttais?
– Joskus on vaan tunne ettei jaksais. Lintsasin koulusta ja aamulla en halunnut mennä kouluun, pelkäsin ja itkin illalla itseni uneen. Pelkäsin.
JATKOA…
Luulin, että, kun kesäloma alkaisi, asiat muuttuisivat. Luulin saavani elämäni takaisin ja, että olisin onnellinen taas. Mutta ei. Nuo ihmiset eivät jätä mua rauhaan. Sain kesällä jatkuvia keskellä yötä soitettuja pilapuheluita ja päivällä puheluita, jossa minun kimppuun hyökätään ja ilkeitä tekstiviestejä.
En tahtonut elää. Mietin koko ajan miksi tämä kaikki tapahtuu minulle ja mikä minussa oli vikana, ja mietin edelleen. Yksi ainoa ihminen, johon luotin, eräs Janne (nimi muokattu) oli todella luotettava pitkään, kunnes eräänä päivänä, hän kertoi kaikki asiani eteenpäin.
Nyt kaikki sitten tietävät asioitani ja tarinat aina muuttuu kiertäessä ja kaikki ajattelevat mua ihan sekopäänä ja mulla on tosi paha olla.
Myös mun paras kaveri on [viestiä muokattu], enkä todellakaan enää jaksaisi/osaa auttaa häntä yhtään mitenkään enempää. En vain jaksaisi vielä kantaa hänen tuskaa, mutta minun pitää auttaa rakkaitani hädässä-
Mitä teen?
Apua.
Muista, että sä et ole syyllinen siihen, että sua on kiusattu ja sua on kohdeltu noin. On kuitenkin jo iso juttu että noin perusteellisesti pystyt kirjoittamaan (ja kirjoititkin) siitä, mitä sulle on sattunu. Onko sulla ketään aikuista, jolle voisit puhua ja joka vois neuvoa sua eteenpäin? Ihan omassa lähipiirissä tai sitten esimerkiksi koulussa terveydenhoitaja tai kuraattori? Voit ajatella että menet eteenpäin päivän kerrallaan, tai vaikka yhden tunninkin kerrallaan, sekin on jo askel eteenpäin. Ne, jotka sua kiusaa, ei ymmärrä mitä tekevät. Mukavat harrastukset voi myös piristää. Jokainen on omalla tasollaan (laulu, tanssi, tennis) ja jos jotkut arvostelee sitä että harrastat jotain niin arvostelkoot. Voihan se kuulostaa siltä että ”helppohan se on sanoa”, mutta ne on sun osalta sun juttujas ja sä teet niitä siten kuin teet (=
Halaus sulle ja voimia sekä jaksamista. Pärjäile, kyllä se siitä vielä, it will get better one day :)
Kiitos vastauksesta. Ideana onkin se, että olen puhunut siitä kuraattorin kanssa, mutta edes oma äitini ei ota asiaa tosissaan, eikä ymmärrä miksi vielä en pääse siitä irti ja sitä aina mietin. No kun en pysty. Ja ´äitini raivoo ”Nyt j*malauta sä oot eri koulussa ku ne, v*ttu unoha ne, onko ongelmia?! miks sä niit vielä mietit……!!!??”, ja siit tulee tosi paha olo.
En ihmettele yhtään jos siitä tulee paha olo, eihän sellaset jutut nyt hetkessä unohdu. Yritä pysyä lujana, koska sulla on oikeus edetä omaan tahtiisi niissä asioissa, ja sä pääset vielä niistä lopulta yli. Harmillista jos sun juttuihin suhtaudutaan tuolla tavalla, kun ne on varmasti sulle ihan todellisia. Pahassa paikassa voi tuntua siltä, ettei mistään tule mitään, mutta kyllä se vielä siitä. Toivottavasti kuraattorilla käynti auttaa sua. Ootko ajatellu soittamista Lasten ja nuorten puhelimeen? Siellä on kuunteleva aikuinen, joka voi ohjata eteenpäin ja puhelu on ilmainen. Paineita voi purkaa esim. harrastuksiin, musiikin kuuntelu voi auttaa sekin. Joka tapauksessa: sä pääset vielä lopulta yli siitä! Toivoa on ihan varmasti, toinen halaus sulle ja voimia! :)