Tänään koulussa, varsinkin ruotsin tunnilla, oli aivan käsittämättömän huono olo. Koko tunti oli yhtä tuskaa ja aina kun joku puhui minulle, vastasin vain epämääräisesti mumisemalla. En voinut puhua kunnolla koska valtava pala kaihersi kurskussa.
En tajua mikä mulla nykyisin on. jatkuvasti itkettää ja on paha olla. Pistän pahan olon ”vatsakivun” piikkiin mutta kun kuuntelen itteäni, mun vatsa on kyllä ihan kunnossa. Se huono olo tulee jostain syvemmältä.
Heti kellojen soitua lähdin ensimmäisenä luokasta ulos ja ryntäsin terkkarin luokse. Ajattelin että olisin hakenut jotain särkylääkettä ”vatsakipuun”. Juuri ovella sitten pysähdyin, seisoin siinä varmaan viisi minuuttia ja tärisin. Ja lopulta käännyin takaisin. Menin vessaan itkemään ja olin siellä jonkin aikaa. Katsoin itseäni peilistä ja vain itkin ja tärisin. En ymmärrä mikä mulla on, välillä on niin hyvä olla ja voisin juosta maailman ääriin pelkästä onnesta. Seuraavana päivänä taas tuntuu siltä että voisin kaivautua maailman ääriin pelkästä surusta.
Kyllä, olen yhdeksännellä luokalla ja tän mielialan vaihtelun voisi laittaa iän piikkiin. Se vaan, että tää ei tunnu olevan normaalia enää. Mua itkettää ja muhun sattuu, ilman mitään selkeää syytä. Se huono olo tulee ihan yllättäen vaikka hetki sitten olisi ollut ihan kivaakin. En ymmärrä itteäni enää ollenkaan. En mä oikeastaan tiedä miksi kirjotin tänne. Ehkä toivon että joku tulisi ja sanoisi vielä kerran sen kuuluvan tähän ikään tai että joku ymmärtäisi. Asiaa ei helpota se, etten voi puhua ihan tosi kenenkään kanssa in real life. Äiti.. no äidin ihanat kommentit tunnetaan. Nyttenkin se sanoi mulle että mä olen itsekäs pentu. Ai miksi? No mistä helvetistä mä tietäisin? Se käski mun siivota keittiön. Siivosin sen ja sen jälkeen otin palan mustikkapiirakkaa kaapista. Kohta tää huutaa että olen itsekäs pentu ja en ymmärrä mistään mitään. No en varmasti ymmärrä kun kukaan ei selitä ja kerro mulle mitään.
inhottavaa, haluaisin vaan jonnekkin kauas pois ja unohtaa kaiken..
:( Mä tiedän tasan miltä tuntuu ku oma äiti sanoo noin. Se ei oo sun syy. Sillä on varmaan huono ajan jakso tai menkat.. Ja mullakin on noita että surettaa ja näin.. onko sulla ennen joskus pienenä tai tällein ollu jotain? Jotain pahaa ois tapahtunut? Kato mulla oli silleen että mä yht äkkiä muistin vaan kaiken ja se sai mielen matalaks ja pelotti että kaikki käy uudestaan. Jos sulla on lemmikkejä ni oo niiden kaa ja jos jotkut ihmiset ärsyttää ni ajattele tosi itsevarmasti että ”JA MÄHÄN HITOT PIITTAAN SIITÄ MITÄ MUUT MUSTA AJATTELEE!” mä en tiedä mitä järkee siin on mutta jokatapauksessa se saa paremmalle tuulelle. =D Ja jos sua pelottaa niin ajattele että sulla on vierellä joku ”suojelus enkeli”.. Mun neuvot on ihan outoja mut ne auttaa xD ainakin mua.. Mutta tsemppiä toivotaan että musta oli apua…
Kuulostaa kurjalta tilanteelta ._.
Osittain toi varmaan johtuu iästä, ihan oikeasti. Mut sit osa tosta mielialanvaihtelusta vois johtua liian pitkään patoutuneista tunteista.
En osaa sanoo mikä auttas sua, mut tsemppii ja jaksamista! Äidit osaa olla ilkeitä.
Surullista =,(
Voi johtua äidistäs.
Ja siitä ettet luota kehenkään!
Mutta uskalsit kirjottaa tänne =)
Entä isäsi ?
Aina ei kannata laittaa iänpiikkiin vaikka voihan se sitäkin olla
Toi kuuluu tohon ikään, mulla on samanlainen olo välillä ku sullakin.
Mutta tossa sun äitis kanssa, ajattele välillä itseäsi, oletko ansainnut tollasta käytöstä? Jos et niin mene omilla ehdoillasi, mä en ainakaan pärjäisi kotona jos en koskaan panisi vastaan.
Moi!
Kuvailemasi vaikuttaa olevan fyysisiä oireita henkisistä vaikeuksista. Tiedän itsekin kokemuksesta, että kun on fyysisestikin huono olo niin se voi olla todella pelottavaa ja hämmentävää. Uskon, että sulla on paljon mielenpäällä ja jollekkin (vaikka jollekkin aikuiselle?) rehellisesti kaikista asioista kertominen helpottaisi sun oloa. Kannattaa yrittää olla se kypsempi osapuoli kun joku ei ymmärrä sua tai huutaa turhaan. Aina voi sanoa ”Hei, nyt ei oo oikee hetki. Mulla on paha olla.” Kannattaa mielestäni kertoa tuntemuksista ainakin terkkarille tai jollekkin muulle aikuiselle, koska noi oireet voi kuitenkin olla esim. paniikkihäiriön aiheuttamia. Sillävälin voit myös itse miettiä ihan perusjuttuja esim. saatko tarpeeks hyvin unta? syötkö säännöllisesti ja hyvin? onko sulla masentuneisuuden tunnetta ja kestääkö se pitkään?
Toivon, että saat helpotusta oloosi ja kaikki sujuu hyvin!
PS. Tärkeä juttu on se, että älä pyytele anteeksi. Ihmisillä on tapana vähätellä ja voivotella tämmöisiä tuntemuksia. On oikein sanoa, että ”mä tarviin hetken sun aikaa, koska mulla on paha olla”. Pelotta eteenpäin vaan :)
Kiitos ihanista ja ymmärtäväisistä vastauksista :)♥
Tosiaan joku kysy siitä mun isästä. Ei mulla ole isää. Ei se kuollut ole tai mitään, mutta eipä sitä vain ole näkynyt tässä taloudessa kolmeentoista vuoteen. Se ei pidä mitään yhteyttä, ei jouluna, ystävänpäivinä, ei edes synttäreinä. Se jätti mun äidin yksin kun ite olin joku kaks vuotta. Että se siitä isän tuesta ja turvasta.
Ja joo, osaan itsekin olla välillä hankala, joten sen puoleen ymmärrän äitiä.. Me asutaan äidin kanssa kahdestaan tosi pienessä kämpässä, joten väkisinkin tulee otettua yhteen hieman useammin kuin että jos molemmilla ois vähän sitä omaa reviiriä. Äitini on työtön ja joutuu meidän rahatilanteen ylläpitämisen lisäksi hoitamaan myös mummuni taloutta. Mummulla on ollu alkoholiongelmia ja muutenkin se on aika huonossa kunnossa, joutuu asumaan nyt jonkin sortin laitoksessa.
Äh, mutta ehkä voin lohduttautua sillä että enää pari vuotta ja pääsen muuttamaan pois. Ja onneksi on aina teitä ihania jotka saatte taas hetkeksi olon tuntumaan jotenkin paremmalta :)
Sama rooli mullakin on ollut, kaikki ns. luottaa siihen että sillä ”vahvalla auttajalla” on jotain hyvää sanottavaa tilanteeseen kuin tilanteeseen ja jos itse sitten itkee tai suuttuu niin joissakin kaveripiireissä sitä voidaan jopa kauhistella sanoin ”luulin että toi on aina semmonen ilonen auttaja”.
Totuus on, että negatiiviset tunteet ei tee heikoksi eikä vahvaksi ihan itsestään. Negatiivisia tunteita tulee meille kaikille, yrittipä olla kuinka vahva tahansa. Suru, ahdistus, jopa pelko ja itku itsessään, ne kuuluu myöskin elämään. Niissä ei ole yhtikäs mitään hävettävää ja vaikka tiedän että se välillä tuntuu ihan kauhealta, se kyllä menee ohi ennemmin tai myöhemmin.
Ootko vähän niinkun laittanut joskus toisten tarpeet omiesi edelle? Auttanut ihmisiä silloin kun sä et välttämättä olis yhtään jaksanu tai halunnut? Mm. ihan pelkkä uupuminen voi myös aiheuttaa tommosta itkuista oloa, sen mä sain kokea kantapään kautta kun laitoin erään kaverini olon ja tarpeet omieni edelle, lopulta melkein elin hänen elämäänsä kun eläydyin ja kuuntelin hänen asioitaan niin paljon enkä sallinut itselleni taukoja tai ”vapaapäiviä”.
Entä onko sulle käynyt jotain muuta järkyttävää tai surullista ym? Tunteet välillä patoutuu ihmisen sisälle ja sillon kun vähiten odottaa niin ne lähtee purkautumaan ”hyökyaallon tavalla” ulos, joillakin just itkuna tai toisilla jopa pääkipuna tai ahdistuskohtauksina.
Siksi jos tästä voisi olla kyse, kannattaa kertoa asioista jollekin läheiselle koska tunteiden käsittely ja puhuminen auttaa aina!
Jos koet ettei tämmösestä voi olla kyse (kannattaa silti jutella vaikka psykologin tai vanhempien kanssa siitä), niin ihan semmosetkin asiat kun ikä voi vaikuttaa siihen, olo voi olla niin herkkä että pikkujuttukin voi alkaa itkettämään tai ahdistamaan eikä siinä ole mitään hävettävää. Paras tapa toimia on puhua ja kertoa tällöinkin läheiselle ja todeta itselleen että ”oon tämmöisessä iässä, mua itkettää välillä, nyt let’s move on).
Jos alkaa itkettää pienestä syystä niin sano itelles että ei ole mitään hätää, et kuole siihen isompaan pettymykseenkään (vaikka tiedän että se joskus saattaa tuntua muuten ihan kauhealta, mutta ei, maa ei niele sua tai hyökkää sun päälle) niin hengitä rauhassa ja puhu vaikka jollekin, se auttaa :)
Mutta muista että itkeminen ei ole sitä että on heikko, jos oikeasti uskaltaa itkeä niin se kertoo vahvuudesta! Monet pidättelee tunteitaan miettien mitä muut siitä ajattelee ja onko nyt näin tyhmää jos itken. Kuulostaako se vahvalta? Se kuulostaa minun korvaani pelokkaalta joka miettii liikaa toisten mielipiteitä ja näin jopa sivuuttaa omat mielipiteensä ja tunteensa.
Mee vaikka omaan huoneeseen ja itke jos itkettää, yleensä siitä tulee parempi olo ja se on ihan kehon oma tapa päästellä höyryjä :)
Olet ihana ja arvokas, siunausta ja tsemppiä sulle! :)
(Muista että ”mikä ei tapa, se vahvistaa!”)
Ite oon 12v ja kamppailen samojen asioiden kanssa. Asiaan vaikuttaa mulla ainaski se ku mmun pappa kuoli melko vasta, ja olin sen 10h sairaalassa kattomassa sitä. Et en osaa oikein auttaa
Jos sä olet ollut se joka lohduttaa, ole välillä se jota lohdutetaan. Sun tarvii saada näistä sun ystävistä (oletan että ne on sun ystäviä) jotain takaisinkin, et voi aina olla se, johon tukeudutaan. Näin siinä nimenomaan sitten lopulta käy -> keräät muiden huonoo oloo sisälles, ja lopulta sulla on huono olo. Kokeile avata tunteitasi vähän kerrallaan, lopulta pystyt näyttään ne kokonaan. Vähän kerrallaan voi olla vaikka niin, että aloitat yksinkertaisesti kertomalla että on huono päivä, ja sitten voit ehkä sanoa, että itkettää, sitten voit jopa itkeä. Jos toi on liian nopeasti etenemistä, voit tehdä sen hitaammin, kunhan teet.
Moikka.
Et kertonut tai en saanut selvää mutta minkä laisissa tilanteissa alat itkemään? Liittyykö asia sinuun vai kavereihisi/perheeseesi?
Mulla olis pari neuvoa miten ainakin voisit välttää itkun tuloa.
1. Etsi heti jotain positiivista asiasta jota suret tai harmittelet.
2. Koita päästä surustasi nopeasti yli, kuten aloitat vaikka puhelintä räplää.
3. Älä turhaan sure pienistä pettymyksistä niitä on maailma täynnä. (Mukamas mä paraski puhuja) :D
4. Tärkeintä on muistaa että itkeminen on normaalia ja sitä ei tarvitse hävetä! Et olisi normaali jos et koskaan itkisi!
Voimia sinulle ja toivottavasti noi temput toimii :) !!