Mo, oon 13 vuotias tyttö, josta tuntuu että kukaan ei välitä! Oon monta kertaa [osa tekstistä poistettu], mutta en oo tehny sitä koska aattelen et mun kaverit tulee surullisiks. Oon ollu aika masentunu jne. koska äiti huutaa ja suuttuu mulle koko ajan! Onko tässä järkee vai pitääkö mun kertoa jollekki. En oo siis kertonu tätä kellekkään!
Hei,
onpa ikävä kuulla, että olet kantanut noin paljon pahaa mieltä sisälläsi aivan yksin. Viestistäsi herää huoli ja ajattelen, että sinun olisi kyllä hyvä puhua tästä jollekin aikuiselle.
Se, että äitisi jatkuvasti huutaa ja suuttuu sinulle, on ikävää ja mietin, että voisiko siihen liittyä jotain äitisi omassa elämäntilanteessa olevaa huolta/väsymystä/pulmaa? Oletko koskaan sanonut äidillesi, kuinka paha olo sinulla on siitä, että hän on jatkuvasti vihainen? Jos kokeilisit jollain hyvällä hetkellä ottaa asian puheeksi tai ehkä vielä parempi keino olisi, että kirjoittaisit äidillesi kirjeen, jossa kerrot olostasi ja siitä, miten synkkiä nykyään ajattelet ja jopa teet. Uskoisin, että äitisi havahtuisi ja ottaisi asian puheeksi kanssasi. Parhaassa tapauksessa kiinnittäisi huomiota omaan käytökseensä, teidän väleihin ja etenkin sinun auttamiseen sekä tukemiseen.
Jos äidille puhuminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta, niin voisitko ajatella juttelevasi kouluterkkarin tai kuraattorin kanssa? Heillä molemmilla on vaitiolovelvollisuus ja keskustelujenne tulisivat olla luottamuksellisia. Jos luottamuksellisuus mietityttää sinua, niin kannattaa kysyä suoraan aikuiselta, että ovatko nämä vain meidän kahden välisiä.
Toivon, että tsemppaisit itseäsi siihen, ettet satuttaisi itseäsi. Olet niin arvokas, ettei kukaan saa satuttaa sinua – et sinä itsekään. Usein jostain tavasta on helpompi päästä eroon, kun keksii sen tilalle jonkun muun, turvallisen, keinon purkaa pahaa oloa. Mitä se voisi sinulla olla? Jollekin se on tunteista ja ajatuksista kirjoittaminen, jollekin musiikin kuuntelu, jollekin ystävälle soittaminen, jollekin vaikka juokseminen..
Juttele rohkeasti aikuiselle, ettei olosi menee entistä pahemmaksi! Tsemppiä!!
Moi.
tiedän miltä tämä tunne tuntuu. Henkilökohtaisesti osaan itsekin kertoa sinulle. Kun sain tietää että poikakaverini oli kuollut metsään, niin ensimmäisenä mieleen tuli että otanpa ja lähen itsekin metsään ja tapan itseni sinne. Minulla on monta kertaa ollut itsari mielessä. Ja kerran se oli huomattavasti lähempänä kun aloitin itseeni viiltelemään käteeni joka kohtaan. Ja sain tosi pahan kohtauksen. Ja tässä mielen tilassa kyllä myllerrän yhä edelleen. Apua en ole hakenut koska pelkään että joku saisi tietää.
Hei, itsari ei oo ikinä oikea ratkaisu. Sun pitää puhua tästä jollekin. Sitä paitsi sinun ystäväsi haluavat varmasti auttaa sinua. Muista sinun täytyy luottaa itseesi!
Ajattele sillee et sul on viel pitkä elämä edessä ja muista et asiat muuttuu tosi nopeesti elämässä. Voimii sulle!!
