Olen muistaakseni aijemmin kirjoittanut tänne kiusaamiseksi tulemisestani, sain ihania kommentteija, kiitos kaikille.
Kerroin ahdistuksestani ja siitä että muutin 16 vuotiaana pois kotoa 200km päähän kaikesta tutusta. Niin kiusaajista kuin kavereista.
Toivoin saavani aloittaa puhtaalta pöydältä, niin sainkin, mutta mokasin ja jäin yksin. Nyt jopa ilman kiusaajien antamaa huomiota.
Olen nyt ylivuoden asunut täällä. Hiljaa yksin. Kämpän ja koulun välillä ravatessa. Tosiaan kämpillä vietänkin koko loppupäivän koneella. Aina klo 00:00 asti. Yleensä välissä syöden jotain hiukan ( yhden leivän yleensä).
Välillä tosin itken vain, en aina edes tiedä miksi, itken vain.
Välillä itken ja pyörin itsesäälissä ja siinä kuinka paska olen. En tee mitään pelastaakseni itseäni siitä.
Kaikki kaverini ovat jättäneet minut, tai siis kaikki paitsi yksi, joka epätoivoisesti yrittää pitää muhun yhteyttä koulukiireiden seasta. Ehkä ilman häntä en olisi vielä tässä.
Itsetuntoni on aina ollut huono, siis ala-asteelta lähtien kun jouduin koulukiusatuksi. Nyt en oikein osaa sano mitä olen tai mikä olen. Joka päivä peilikuvani muuttuu. Välillä pidän itseäni todella kauniina, niin että melkein pystyisin myöntämään olevani yhtä hyvä kuin muutkin. Sitten on niitä päiviä kun minua oksettaa katsoa peiliin, koska näen kasvoni sellaisena kuin minua on kutsuttu. Kehoni myötäilee paljon päivän mukaan.
Kuulin kehuja että olen laihtunut viimenäkemästä. Se oli iloinen kuultava, olinhan ylipainoinen ja olen edelleen [osa tekstistä poistettu] Koulussa yritän syödä suhteellisen normaalisti.
Paino onkin pudonnut [osa tekstistä poistettu] parissa vuodessa. Hidas mutta hyvä tahti minulle. Ihanne painokseni on tullut se 80kg.
Toivon kovasti saavuttavani sen, tiedän että metodini on väärä, olla syömättä ja liikkua enemmän.
Tietysti olen alkanut sairastella enemmän ja joskus en edes yksinkertaisesti jaksa nousta aamuun, yleensä jään neljänseinän sisälle nukkumaan, toivoen ettei minua kukaan muistaisi.
Olihan minulla yksi ilon aihe, yksi tyttö ( lesbo ) olen siis itsekkin tyttö. Hän oli rakastunut minuun ja kehui minua paljon ja piti minut jaloillani.
Hän tosin meni yhteen toisen tytön kanssa ja masentui sen jälkeen ja alkoi tehdä itsetuhoisia juttuja. Muutti tyyliään ja puhettaan.
Ja minä pistin sen omaksi viakseni että hänestä tuli sellainen.
Kuulen yhä hänen sanovan minulle ( hän siis oikeasti on sanonut minulle näin ) ” Et sinä ole mitään väärin tehnyt, sinä muutit minut itsekkäästä p*skasta kiltiksi ja ymmärtäväiseki. ”. Enemmänkin kuulostaa minun korviin siltä ajoin hänet tuhoisuuden partaalle. Aloin voida hänen kanssaan pahoin ( pahemmin kuin siis aijemmin ), en pystynyt puhumaan hänelle suoraan ja valehtelin hänelle koko ajan, jotta en huolestuttaisi häntä enempää. Lopulta hän jätti minut.
Ihan ymmärrettävää kuka tälläistä sielutonta jaksaisi.
Unet on vain senkun vähenyneet. 6-5 tuntia unta ei tietenkään riitä koulussa käymiseen. Ahdistun helposti kun työt kasaantuu nopeasti niskaan. ( Laboratorio ala) Yritin hakea eri kouluun, mutta mokasin haun enkä päässyt sinne.
Kaikkein hirveintä on se ettei vanhempani tiedä mitään. EI mitään.
Koska olen aijemmin ollut alakuloinen ja sain vanhemmiltani huudot niskaan siitä. ” Elä viiti (kirosana) sekoilla, meillä on suvussa tarpeeksi sekopäitä ”. Tämä on syvällä takaraivossani ollut siitä lähtien.
” En saa olla sairas ”
” En saa näyttää olevani heikko ”
Yritän kaikesta huolimatta olla kaikille kiltti ja mukava ja luotettava. En koskaan näytä vanhemmille tai ulkopuolisille että olen alakuloinen. Koska pelkään sen kantautuvan vanhempien korviin.
He ovat hyvät vanhemmat. Rahoittavat asumiseni ja ruokkivat ja antavat katon pään päälle. Antavat neuvoja ja opettavat elämään.
Mutta tunnen saaneeni liian vähän emotionaalista tukea. Isän kanssa en juurikaan puhu, se on enemmänkin ” satuimme vain asumaan samankaton alla ” tunne.
Tunnen ettei vanhempani ymmärrä että minulla oikeasti on paha olla.
He varmaan luulevat ” että jokainen voi vaikuttaa omaan mielenterveyteensä ” tyyliin.
Lopetin esimerkiksi vanhempien halaamisen jossain 7-10 vuotiaan välillä. En antanut iltasuukkoja tai muuta läheistä. En muista milloin olisin viimeksi ollut fyysisessä kontaktissa isäni kanssa ( siis halia tai kättelyä tai muuta vastavaa ).
En uskalla puhua kouluterveyden hoitajallekkaan, koska pelkään sen kantautuvan vanhempieni korviin.
Pelkään äitini ” huutoa ”, eihän varsinaisesti huuda vaan painostaa hyvin paljon ääntä.
En tiedä johtuuko se siitä kun olin alle 10 vuotta äitilläni ja isosiskollani oli tapana tapella HYVIN kova äänisesti. Silloin kun me nuoremmat olimme ” nukkumassa ”. Muistan paljon siitä että äitini löi siskoani ja he huusivat toisilleen ja että sisko itki paljon.
Äitini on myöntänyt olleensa liian kovakourainen siskolleni, mutta ei koskaan myöntänyt tehneensä väärin. Äitini elää ” olen aina oikeassa ” maailmassaan. Enkä ole uskaltanut uhamata edes teini-iässä häntä kuten sisarukseni.
Muut sisarukseni pitää äitiä liian kireänä ja itsepäisenä. Ja liian tiukkana.
Mä olen sitten se joka istuu häntä koipien välissä ja taipuu joka käskyyn.
Äiti on kyllä kehunut minua ” hyväksi ja helpoksi lapseksi ”.
Sanoo siskojeni elävän ” pilvilinnoissa ”.
En saa paljoakaan kehuista mieltymystä, enemmänkin se vain painostaa olemaan sellainen esittäjä kuin olen. Tunnen olevani kasa valheita, valheita jokaisen edessä. En juuri koskaan kerro oikeista tunteistani..
Paitsi nyt..
Olin tämän asian kanssa taas niin pitkään että oli pakko päästä purkamaan jonnekkin. Vaikka sitten tänne nettiin.
Mistä minä vielä löytäisin elämän lankani?
Voi apua kun en osaa auttaa :(
Kun vaan voisin auttaa, mutta mä en ihan tosi tiedä miten. D: Mutta yritän kuitenkin parhaani.
Mulla on ollut erilaisia ongelmia kuin sun tilanteessa, mutta niistä asioistani johtuen oon ollut tosi surullinen, vihanen, masentunut, väsynyt ja rikki. Oon käynyt terapeutilla jo jonkin aikaa ja nyt tuntuu että se on auttanut. Suosittelen suakin hakemaan apua. Ihan tosi. Vaikka et haluaisi sen takia että se saattais kantautua sun vanhempien korviin, niin silti kannattaa. Ja terkkari ei saa puhua sun asioista vanhemmille ilman sun lupaa (paitsi jos tilanne on ”hyvin huolestuttava”, näin on terkkari mulle sanonut), mutta jos et halua että vanhemmat kuulee niin mitä jos ottaisit selvää missä on lähin nuorisokeskus/terapeutti tms.? Ne ei ainakaan mun tietääkseni kerro vanhemmille ellet halua. Mä sain apua silleen että kerroin terkkarille ja se ohjas mut yhteen nuorisokeskukseen.
Ja muista aina että sinä et ole paska, älä uskottele itsellesi sellaista! Sinä olet tärkeä, hyvä ja täydellinen omana itsenäsi! Muakin on kiusattu, tiedän miten ontoksi se tekee ihmisen. Siitä huolimatta kunnioita ja rakasta itseäsi. Sinulla on oikeus olla sinä, ja sinulla on oikeus apuun, kun sitä tarvitset ja haluat. Älä siis pelkää avun hakemista. Ja jos (*toivottavasti!*) haet apua, niin monesti jo se puhuminen auttaa, mutta yleensä se ei auta heti, joten kannattaa antaa sille aikaa.
Monesti vähäinen uni aiheuttaa vielä huonomman olon, joten kannattaa yrittää nukkua kunnolla.
Myös suosittelen sinulle että etsit jonkun ”henkireiän”, jotain tekemistä mistä pidät. Kirjoittaminen, maalaaminen, jonkin soittimen soittaminen, urheilu, piirtäminen… Mikä tahansa, mikä saa sinut hyvälle tuulelle. Se saa ajatukset pois huonoista asioista ja pääset kanavoimaan tunteita siihen.
Mitä tulee stressiin, niin – tää on kamala klisee, mutta silti – hengitä syvään. Kun hetken hengittelee oikein rauhassa niin ei asiat vaikuta niin pahalta. Tee parhaasi, niin mikään ei jää kaduttamaan.
Silloin kun sulla on paha olo, kuvittele olevasi ns. turvapaikassa. Mikä on sinun turvapaikkasi? Onko se metsä, mökki, oma sänky, niitty, linja-auto vai joku ihan muu? Ajattele sitä paikkaa ja muista hengittää.
Mä olen itse huomannut että pahimpina aikoina ja kyllä vähän vieläkin pelkään ja jännitän asioita aivan liikaa. Tässä on helppo kaavio:
Sinulla on jokin asia, joka surettaa/jännittää/pelottaa.
Voitko tehdä asialle jotain?
…/…………………….
Voin En voi
./…………………..
Tee se, …………….Älä murehdi.
minkä voit. ………… Se on turhaa,
Sen jälkeen -> ………. sillä asia ei ole
………………………sinun harteillasi.
……………………….Nauti elämästä!
Pidä nämä mielessä. Toivon tosissani että elämäsi helpottuu ja asiat paranevat. Ja pidä kiinni siitä kaverista! Kaverit on tosi tärkeitä.
Mulla oli kirjanmerkeissä joku sellainen tumblr-sivu jossa oli linkkejä joista voi olla apua kun on paha olo, mutta näköjään siihen on tullut joku salasana niin että en pääse enää sinne, mutta mulla oli yks niistä sivuista erikseen kirjanmerkeissä, niin laitan sen tähän. Eihän siitä välttämättä ole apua, mutta kannattaa yrittää ainakin ja ajatella positiivisesti :)
http://thequietplaceproject.com/thequietplace
Kun vaan voisin auttaa, mutta mä en ihan tosi tiedä miten. D: Mutta yritän kuitenkin parhaani.
Mulla on ollut erilaisia ongelmia kuin sun tilanteessa, mutta niistä asioistani johtuen oon ollut tosi surullinen, vihanen, masentunut, väsynyt ja rikki. Oon käynyt terapeutilla jo jonkin aikaa ja nyt tuntuu että se on auttanut. Suosittelen suakin hakemaan apua. Ihan tosi. Vaikka et haluaisi sen takia että se saattais kantautua sun vanhempien korviin, niin silti kannattaa. Ja terkkari ei saa puhua sun asioista vanhemmille ilman sun lupaa (paitsi jos tilanne on ”hyvin huolestuttava”, näin on terkkari mulle sanonut), mutta jos et halua että vanhemmat kuulee niin mitä jos ottaisit selvää missä on lähin nuorisokeskus/terapeutti tms.? Ne ei ainakaan mun tietääkseni kerro vanhemmille ellet halua. Mä sain apua silleen että kerroin terkkarille ja se ohjas mut yhteen nuorisokeskukseen.
Ja muista aina että sinä et ole paska, älä uskottele itsellesi sellaista! Sinä olet tärkeä, hyvä ja täydellinen omana itsenäsi! Muakin on kiusattu, tiedän miten ontoksi se tekee ihmisen. Siitä huolimatta kunnioita ja rakasta itseäsi. Sinulla on oikeus olla sinä, ja sinulla on oikeus apuun, kun sitä tarvitset ja haluat. Älä siis pelkää avun hakemista. Ja jos (*toivottavasti!*) haet apua, niin monesti jo se puhuminen auttaa, mutta yleensä se ei auta heti, joten kannattaa antaa sille aikaa.
Monesti vähäinen uni aiheuttaa vielä huonomman olon, joten kannattaa yrittää nukkua kunnolla.
Myös suosittelen sinulle että etsit jonkun ”henkireiän”, jotain tekemistä mistä pidät. Kirjoittaminen, maalaaminen, jonkin soittimen soittaminen, urheilu, piirtäminen… Mikä tahansa, mikä saa sinut hyvälle tuulelle. Se saa ajatukset pois huonoista asioista ja pääset kanavoimaan tunteita siihen.
Mitä tulee stressiin, niin – tää on kamala klisee, mutta silti – hengitä syvään. Kun hetken hengittelee oikein rauhassa niin ei asiat vaikuta niin pahalta. Tee parhaasi, niin mikään ei jää kaduttamaan.
Silloin kun sulla on paha olo, kuvittele olevasi ns. turvapaikassa. Mikä on sinun turvapaikkasi? Onko se metsä, mökki, oma sänky, niitty, linja-auto vai joku ihan muu? Ajattele sitä paikkaa ja muista hengittää.
Mä olen itse huomannut että pahimpina aikoina ja kyllä vähän vieläkin pelkään ja jännitän asioita aivan liikaa. Tässä on helppo kaavio:
Sinulla on jokin asia, joka surettaa/jännittää/pelottaa.
Voitko tehdä asialle jotain?
…/…………………….
Voin En voi
./…………………..
Tee se, …………….Älä murehdi.
minkä voit. ………… Se on turhaa,
Sen jälkeen -> ………. sillä asia ei ole
………………………sinun harteillasi.
……………………….Nauti elämästä!
Pidä nämä mielessä. Toivon tosissani että elämäsi helpottuu ja asiat paranevat. Ja pidä kiinni siitä kaverista! Kaverit on tosi tärkeitä.
Mulla oli kirjanmerkeissä joku sellainen tumblr-sivu jossa oli linkkejä joista voi olla apua kun on paha olo, mutta näköjään siihen on tullut joku salasana niin että en pääse enää sinne, mutta mulla oli yks niistä sivuista erikseen kirjanmerkeissä, niin laitan sen tähän. Eihän siitä välttämättä ole apua, mutta kannattaa yrittää ainakin ja ajatella positiivisesti :)
http://thequietplaceproject.com/thequietplace
Sun täytyy nousta vaikka se ensin tuntuiski vaikeekta laitat rajat vaikka tietokone ajat ja sellane 2krt viikos lenkki juttu ja vaik kerran viikos palkitset ittes jollai sen enempää en osaa auttaa
Hei!
Itsestäni tuntuu että olen ihan hukassa itseni kanssa. Koulussa ahdistun helposti kasaantuvista tehtävistä enkä oikein tiedä onko tämä oma ala. Olen yksinäinen ja en oikein luota itseeni. Tiedän kyllä osaavani asian. Toivon saavani lisää itsevarmuutta ja rohkeutta. :)