siirryin yläasteelle pari vuotta sitte ja oon alkanu miettii itteeni ja ulkonäkööni. vihaan mun ulkonäköö, näytän vastenmieliselta, rumalta, ällöltä… mua ei kehuta oikeestaa koskaa. en oo koskaa kuullu mun kavereiden sanovan et ’ompa kiva paita’ ’sun hiukset on kivasti’ tuntuu kans et epäonnistun iha kaikessa, sekä mun kaverit mollaa mua, vanhemmat myös. mä toivon oikeest sydämen pohjast et joku jaksais kommentoida jotai kosk tuntuu ettei mul oo ketää.. itken joka päivä mun huonees ja toivon et kuolisin, tarviin jonku kuuntelijan :<
Hei! Aattelin vastata sulle, sillä must tuntuu ihan tolta samalta.. Oon ite tosin ”jo” 16. Olis kiva jutella enemmänki?
Mäkin ajattelin pitkään olevani ruma, mutta hitaasti kun oikein peilin edessä kasvojani tutkailin niin aloin vähitellen löytää itsestäni kauniita piirteitä. Ei kannata aina verrata omia kasvoja toisiin, koska me ollaan kaikki erinäköisiä. Mulla meni aika kauan todeta itse olevani kaunis. Ei muakaan ole kukaan kehunut. Ei kannata ajatella pitääkö muut sun ulkonäöstä, pääasia että olet itse omiin kasvoihisi tyytyväinen. Voimia sulle. :)
Moi!
Mä oon itsekin kokenut saman, epäilemättä kaikki muutkin. Ulkonäköpaineet voivat alkaa hallitsemaan eityisesti nuorten elämää, tehdä siitä rankkaa ja vaikeaa. Jos kaverisi mollaavat sinua, se on merkki siitä etteivät he ole oikeita, tunnollisia kavereita. Kannattaa kuitenkin puhua vanhemmillesi, kouluterveydenhoitajalle, ja jollekkin luotettavalle aikuiselle mollaamisesta. Olen ylpeä sinusta että uskaltauduit kirjoittamaan, etkä padonnut huonoa oloa sisällesi. Jokainen on kaunis vaikka kuinka itse väittää muuta. Olet rakas vaikkemme tunnekkaan, pysy vahvana ♥
Kuulostaa kurjalta! :(
Sun tilanteesi kuulostaa tosi tutulta, mietin samoja asioista vähän aikaa sitten. Tuli paha olo kun kukaan ei sanonut että hei, oot nätti, tuntui ettei kukaan ollut kiinnostunut mun asioistani ja huomasin vain ne negatiiviset jutut elämässä.
Toi on kyllä aika normaalia, monille tulee samanlaisia tuntemuksia joten et ole mitenkään ”epänormaali omituisuus” ja eihän aina voikkaan olla ihana pirteä olo.
Toivoisin kuitenkin että yrittäisit hyväksyä itsesi sellaisena kun olet! Kuulostat kuitenkin älykkäältä ihmiseltä ja en voi sanoa että kukaan olisi ruma tai ällöttävä, vaikka siltä välillä tuntuukin.
Mäkin pidän välillä itseäni aika karmivana ilmestyksenä kun vertaa kavereihin tai joskus jopa ammattimalleihin (siihen tulokseen ei kyllä pääse kun photoshopilla).
Mutta niin, olet varmasti tosi nätti ja kiva ihminen joten kehotan sua että älä tuhlaa aikaa liikaan murehtimiseen, siitä tulee vaan huonompi olo!
Ja et todellakaan epäonnistu kaikessa! Välillä siltä kyllä tuntuu, varsinkin kun on tullut useampia vastoinkäymisiä. Niistä kuitenkin selvitään ja olisi tosiaan hyvä jos pystyisit puhumaan jollekin jos harmittaa?
Onko sulla luotettavaa kaveria, perheenjäsentä tai muuta läheistä jolle voisit kertoa tästä? Vanhempasi kyllä varmasti rakastavat sua vaikka tuntuu että ”perhe vaan nalkuttaa kokoajan”, samaten kuten sun kaverisi ja muut läheisesi susta välittävät!
Myös esimerkiksi kouluhenkilökunnalle (psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja tai vaikka luokanvalvoja) voi jutella :)
Myös MLL:n chat, puhelin ja kirjepalveluihin kannattaa tukeutua, pääset juttelemaan luotettavan aikuisen kanssa ja miettimään ratkaisuja ongelmiin!
Joten älä ihmeessä luovuta, olet rakastettu ja arvokas ihminen :) ihmiset ei aina muista tai osaa huomauttaa positiivisista asioista ja kun miettii niin monesti ne jotka sitä haluaisi, ei välttämättä itsekään tee niin kovin usein toisille, joten ei kannata hätääntyä siitäkään, ollaan kaikki kyllä tykättyjä :)
Tekemistä joka saa ajatukset välillä muualle, voisi saada vaikka harrastuksesta? Ihan itsenäistä toimintaa vaikka piirtämistä tms, tai menemällä vaikka ihan harrastuksiin (urheilu, musiikki…).
Asiat kyllä kirkastuu aina vaikka joskus tuntuisi vähän toivottomalta, toivon siis sulle kaikkea parasta ja siunausta! :)
voi ei suuri kiitos kaikille!! ❤❤ ootte ihania kaikki oon ihan sanaton ääw :3