Tällä hetkellä elämä vaan tuntuu olevan jotenkin tosi yksitoikkosta. Meen aamuisin lukioon, tuijotan siellä seinää jokasen oppitunnin ajan, tuun kotiin. Sielläkin on vaan yksi kaveri, joka tosin aika usein vaikuttaa siltä ettei se edes haluaisi olla mun kanssa/kiinnitä muhun mitään huomiota. Koulun ulkopuolella on kaksi kaveria, mutta niitä näkee harvoin koska toinen on eri koulussa ja toinen tällä hetkellä ulkomailla vaihto-oppilaana. Tosi usein illalla, mietin vaan sitä että jos sitä nyt kuolisi. Ei sillä siis että aikoisin tehdä itelleni mitään, mutta kun ahdistaa vähän tää yksitoikkosuus ja yksinäisyys. Oon käynyt juttelemassa koulupsykologilla mutta meidän tapaamiset päättyy pian, kun ”mussa ei ole mitään vikaa minkä vuoksi niitä pitäisi jatkaa”. Mulla on kaksikin harrastusta, mutta niissä käyminen tuntuu enemmänkin aikaa vievältä kuin kivalta, kun pitäisi samalla ehtiä tehdä kouluhommiakin. Toivon vaan, ettei tarvis enää ikinä mennä kouluun. Mutta ajatus työelämästä ahdistaa kyllä vielä enemmän kuin kouluun meno.
Hei!
Kiitos viestistäsi! Kun käy läpi vaikeita ajatuksia ja tunteita, niin silloin niitä onkin hyvä saada jotenkin purettua. On hienoa ja tärkeää, että kirjoitit mielesi päällä olevista asioista.
Kuvailit elämäsi olevan yksitoikkoista ja yksinäistä sekä kuvailit muitakin asioita, mitkä tuntuvat kuormittavan mieltäsi tällä hetkellä. Ikävä kuulla, kuinka lukiossa ainoa kaverisi vaikuttaa siltä, ettei haluaisi olla kanssasi ja kuinka kahta muuta kaveria näet harvoin. Kurjaa myös, jos harrastuksesi tuntuvat tällä hetkellä enemmän vain kuormittavan. Kerroit myös, kuinka et haluaisi mennä enää kouluun ja tuleva työelämä ahdistaa. Kirjoittamasi perusteella kuulostaa, että elämässäsi tuntuu olevan tällä hetkellä enemmän kuormittavia asioita kuin sellaisia, jotka toisivat voimaa ja mielekkyyttä elämään. Silloin ei ole ihmekään, jos tulee synkkiä ja vaikeita ajatuksia. Vaikka nyt voi olla vaikea nähdä mitään hyvää nykyhetkessä ja tulevaisuudessa, niin asioilla on mahdollista kuitenkin muuttua paremmaksi.
Kerroit, että olet käynyt koulupsykologilla juttelemassa, mutta tapaamiset päättyvät pian. Miltä koulupsykologille jutteleminen on tuntunut tähän mennessä ja miltä sinusta tuntuu, jos tapaamiset loppuvat? Voisitko koulupsykologille vielä kertoa näistä ajatuksistasi, joita olet tähän viestiinkin kirjoittanut? Toivoisin kovasti, että sinun ei jatkossakaan tarvitsisi olla yksin näiden vaikeiden ajatusten kanssa, vaan saisit tukea ja apua edelleen. Tuntuisiko sinusta, että voisit ehdottaa koulupsykologille tapaamisten jatkumista tai tuntuisiko sinusta, että voisit kertoa ajatuksistasi jollekin toiselle aikuiselle?
Jos haluat jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti, niin meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi soittaa. Voit tulla myös chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen.
Olet arvokas nuori, joka ansaitsee ympärilleen välittäviä ihmisiä ja hyviä asioita! <3
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
