Tätä asiaa voi olla vaikee selittää. Ulkoapäin mulla on kaikki tosi hyvin. Koulu menee oikeestaan loistavasti, mulla on ihan mielettömän ihania ystäviä ja paljon kavereita joihin voin luottaa. Harrastan muutamaa harrastusta jotka vievät paljon aikaa mutta ovat todellakin sen arvoisia. Suhteeni perheeseeni ovat kunnossa, etenkin suhteeni veljeeni jonka kanssa oon todella läheinen. Lukiovalintojen lähestyessä kaikki on oikeastaan alkanut muuttua. Usein musta tuntuu ettei läheisimpiä ystäviäni koulussa kiinnosta tippaakaan, miten minulla menee. Keväällä läheinen sukulaiseni kuoli ja samaan aikaan jouduin tukemaan itsemurha-aikeista kaveriani. Mulla oli pisimmillään neljä viikkoa ilman yhtäkään ”vapaapäivää” joka tietysti päättyi burn outiin. Tätä ystäväni koulussa eivät olleet huomaavinaan, kukaan ei koskaan kysynyt onko mulla kaikki hyvin. Sen sijaan muut kaverini tukivat minua koko ajan. Nyt edessä on lukiovalinnat, enkä millään haluaisi jatkaa samoissa kuvioissa. Ei sillä, etteikö ystäväni olisi minulle tärkeitä (ja tiedän myös olevani heille tärkeä), en vain jaksa enää. Pelkään, etten ole tarpeeksi ”vahva” lähtemään vieraaseen lukioon. Se ei nimittäin ole niin yksinkertaista kuin mitä luulisi. Tää koko asetelma ahdistaa mua todella paljon ja kaikki antavat ristiriitaisia neuvoja. Monet ahdistavat asiat painavat päälle, mutta pelkään romahtavani jos pysähdyn ajattelemaan niitä. Oon tottunut olemaan se vahva tukipilari jolle kaikki purkavat murheensa, on siis vaikea luopua siitä edes hetkeksi ja myöntää olevansa itsekin välillä heikko. Olen kyllä puhunut kavereilleni ajatuksistani koulun vaihdosta, mutta en ole ”näyttänyt koko kuvaa”. Ehkä kukaan ei osaa vastata tähän mitään, mutta ainakin sain purettua vähän asioita tänne. :) Tällä hetkellä mulla ei vaan ole mitään ideaa, mitä mun pitäis tehdä.
Moi!
Täältä ruudun toiselta puolelta kurkistaa sua nuorempi tyttö, mutta mulla on samanlaisia kokemuksia. Joskus viikosta loppuu päivät kesken ja kaikki stressaavat asiat painaa päälle. Mulla on muutama vinkki, jotka on ainakin toiminu mulla. Jonain päivänä viikossa pidä ”hemmotteluilta”. Tein itelleni kasvonaamion, jalkojani liotin vedessä ja katoin ”hömppäelokuvaa”. Toinen asia mitä oon tehny, niin oon käyny kaikki mua stressaavat asiat läpi, ja sitten tehny listan esim. mitä pitää tehdä tai mitkä asiat stressaa. Sitte oon joko tehny ne pikkuhiljaa tai ajatellu stressaavia asioita; mikä niissä stressaa. Vielä yks on mennä kaverin/kaverien kanssa kaupungille tai pitää yks ilta, jolloin teette kaikkee mukavaa esim. katotte elokuvaa, kokkaatte, leivotte, käytte syömässä tai pelaatte jotain peliä. Sen lomassa voit kertoo kavereille miltä susta tuntuu, ja sanoa myös esim. että ”Mä haluaisin kertoo mikä mun mieltä painaa, ja kun oon kertonu, niin voitte itekki kertoo.” Lukion valinnasta vielä sen verran, että vaikka tää kuulostaa aika typerältä, niin juttele vaikka veljes kanssa lukion valinnasta, oon aika varma, että se kuuntelee sua, ja (jos se on isoveli) niin se antaa sulle vinkkejä (ja jos se on pikkuveli) se varmaan arvostaa sitä, että sä menit juttelemaan sille. Jaksamista, ja toivottavasti tämä auttoi edes vähän.
Täälläkin tällanen sua nuorempi tyttö… Mulla on aika lailla samoja ongelmia ku sullakin. Harrastukset vie paaaaaljon aikaa, ja kaverit purkaa huolet mun niskoille vaikka omiakin on jo liikaa. Toisten tukipilarina olo on raskasta. Ajattele vaikka jotain temppeliä, jossa on vain yksi pylväs. Eihän sellainen pysy pystyssä vaan luhistuu. Pylväs tarvitsee muita pylväitä jaksaakseen pitää temppelin katon ylhäällä. Sama homma toimii myös ihmisillä. Kukaan ei pärjää yksin ja ilman tukea. Kerro ystävillesi omista huolistasi.
Stressaavien asioiden tekeminen mahdollisimman pian ja päättäväisesti auttaa selviämään burn outistasi, ja yhtäkkiä hoksaat että ei stressaakaan! Älä mieti asioita liian pitkälle äläkä liian lyhyesti.
Pidä rentouttavia iltoja ja nuku enemmän, se auttaa oikeasti!
Toivon että ystäväsi ymmärtävät tilanteesi ja ainakin yrittävät auttaa sinua.
Edellisen kirjoittajan vinkit ovat todella hyviä, niillä minäkin olen selvinnyt sressistä!
Mottoni on:
”älä mieti huoliasi vaan kerro ne muille”