Hei!
Ajattelin kirjoittaa tänne, koska haluaisin ongelmiini apua ulkopuoliselta.
Minun on hankala kertoa asiaa. Olen ollut koulukiusattu 1 luokasta lähtien. Opettajakin oli 1 – 3 luokalla sellainen, että se repi minua koulussa. Yläasteella kiusaaminen oli pahinta koko meidän luokka kiusasi minua, mutta siihen ei puuttunut kukaan vaikka kerroin asiasta koulukuraattorillekin. Vanhemmille kerroin asiasta, mutta en halunut heidän tekevän sille mitään koska ajattelin että muut luokalaiset nauraavat ja kisaavat enemmän minua (jossa olin oikeassa). Nyt olen ammattikoulussa ja minulla on 1 ystävä jonka kanssa olen koulussa, mutta en pysty silleekkään kertomaan kaikkea. Koulussa yritän olla ”yli” pirteä. Muut meidänluokkalaiset haukkuvat minua vieläkin eivätkä hyväksy minua sellaisena kuin olen. Minulle tulee välillä sellainen ahdistunut olo, seinät kaatuu päälle, eikä jaksa ja itkettää vaan. Koulupäivien jälkeen tuntuu, että ei huvita lähteä minnekkään ja on vain asunnolla. Illalla soitan kotiinn ja saatan itkeä puhelun jälkeen. Joskus vain saattaa tulla sellainen huutokohtaus varsinkin viikonloppuisin kun olen kouluviikon jälkeen kotona. Huudan vanhemmilleni ja minulle tulee paha mieli. Kun huudan äiti alkaa huuta minulle takaisin ja siinähän tulee sanottua vaikka mitä. Minulle tulee vielä pahempi mieli siitä mitää äiti sanoo minulle (haukkuu). Yritän pyytää aina huutamisesta anteeksi vanhemmilta mutta välillä tulee sellainen olo, että anteeksi antamistani ei hyväksytä. Luulen itse, että ongelmat johtuvat kiusaamosesta ja opettajan käytöksestä minuakohtaan.
Mitä pitäisi tehdä?
Voit reagoida vasta nyt siihen mitä sinulle on lapsena ja nuorena tapahtunut….
Toi on aika surullista :( Mua on kisattu myös ala-asteella, mut ei niin paljon kun sua.Se oli sitä perus läskittelyä ja syrjimistä. Siitä jäi kuitenkin arvet itsetuntoon, joka on edelleen melko hauras. Mun ainoot kaverit jätti mut seiskan alussa ja hengasin lähinnä siskoni kanssa koulussa. Tutustuin kasilla uusiin ihmisiin ja löysin ihmisiä, jotka hyväksyi mut sellaisena kun mä olen. Seurustelua en ole koskaan voinut harkitakkaan, koska tuntuu etten kelpaa kenellekkään. Nyt ysillä mä oon alkanu luottaa itteeni enemmän ja mulla on lujia ystävyyssuhteita :) Nyt kun menen lukioon, aion olla vahvempi, enkä anna kenenkään kiusata mua tai mun kavereita. Mul on muuten sama juttu ton riitelyn kanssa. Mulle tulee paha mieli tosi helposti, jos loukkaan jotakuta. Mulle sanotaan et oon liian kiltti, mut en koe sitä heikkoutena :) Se, joka osaa pyytää anteeksi käytöstään ja antaa anteeksi muille voi olla ylpeä itsestään. Tsemmpiä!
Kiitoksia tuosta viestistä.
Tuntui jotenkin hyvältä, että kerroit tilanteestasi. Onneksi en ole ainut.
Yritän itsekkin koko ajan enemmän ja enemmän vahvistaa itsetuntoani ja luottaa ihmisiin. Päivä päivältä toivon, että onmnistuisin paremmin.
Moi!
Heei kiva että oot löytänyt tänne (:
Se että kiusaamiseen ei ole puututtu ei ole hyväksyttävää. Musta kuulostaa siltä että ne tunteet jotka sulla sillon pienempänä on ollut on jäänyt käsittelemättä ja tarvitsisit varmaan apua niiden käsittelemisessä. Sivuun laitetut ja pois painetut käsittelemättömät tunteet voi just purkautua outona pahana olona, itkuisuutena, agressiivisuutena, huutona ja voimattomuuden tunteina, antaakseni muutaman esimerkin.
Mun mielestä sun kannattaisi ottaa tää mahdollisimman pian puheeksi jonkun aikusien kanssa. Äidin, isän, kouluterkkarin/kuraattorin tai vaikka mennä suoraan sun terveysasemalle jossa ne osaa neuvoa mistä saisit tarvitsemasi avun. En tiedä millä paikka kunnalla asut muutta helsingissä on ainakin nuorten kriisipiste ja punaisella ristillä on nuorten turvataloja espoossa, helsingissä, vantaalla, tampereella ja turussa ainakin ja sinne voi mennä vaan juttelemaankin. Löydät varmaan näistä netistä enemmän infoa :) Rohkeasti vain jonkun juttusille, se kannattaa! Kenenkään ei tarvitse yksin kamppailal tollaisten tunteiden kanssa! TSEMPPIÄ (:
Kiusaaminen ja siihen puuttumatta oleminen, ei todellakaan ole hyväksyttävää.
Minua kiusattiin lukiossa. Ala-asteen ja ylä-asteen ajan minulla oli ollut todella huono luokka. Ala-asteellakin minua haukuttiin, niin kuin myös ylä-asteellakin. Ylä-asteella sitten otin asian esille ystäväni kanssa (jota myös kiusattiin) ja kyllähän siitä esin minä ja ystäväni saatiin jälki-istuntoa, koska kiusaajat osasivat keikauttaa asian niin, että me olisimme olleet kiusaajia. No mutta sitten puhuimme rehtorin kanssa ja kerroimme kuinka asiat oikeasti olivat, lopulta kiusaajat saivat parhaat paikat jälki-istuntoon, reksin huoneessa.
Kun siirryin lukioon, ajattelin, että nyt tulee olemaan hyvä luokka! Mutta huomasinkin, että jäin ystäväni kanssa ulkopuolisiksi. Ystäväni oli hieman sosiaalisempi, jolloin pystyi puhumaan ihmisten kanssa. Itse olin niin ujo, etten uskaltautunut puhumaan kenellekkään. Olin myös luokan ainoa lihava tyttö, jonka takia ajattelin, että kaikki kammoavat minua, eivätkä sen takia halua tulla puhumaan minulle. Aluksi vain naureskeltiin ja puhuttiin pahaa ”selän takana”, vaikka kuulin kyllä kaiken mitä minusta sanottiin. Lopulta tilanne äityi siihen, että päälleni viskeltiin kaikkea irtonaista. En kuitenkaan ikinä sanonut mitään kiusaajille, vaan kaverini. Kerroin asiasta luokanvalvojallemme, ja pyysin, ettei hän kertoisi asiasta kenellekkään. Minua pelotti liikaa.
Nyt kun muistelen noita tapahtumia, haluaisin kostaa kiusaajille heidän aiheuttamat henkiset vahingot. Kaikki ne nöyryytykset. Mutta tajusin, ettei se auta yhtään mitään, se ei muuta menneisyyttä, ei korvaa sitä kaikkea, minkä he aiheuttivat.
Joskus kun minua ei vielä kiusattu, ajattelin, ettei pari haukkumasanaa voi mitenkään vaurioittaa ihmistä sisältä päin, mutta nyt tajuan, mitenkä se jättää arpensa. Olen vielä padonnut kaikki ne tunteet sisälleni, joka ei tee todellakaan hyvää. Mutta en vain ole sitä tyyppiä, joka avautuu jollekkin toiselle ihmiselle.
Toivoisin niin, että saat apua tilanteeseesi. Sinun täytyy avautua jollekkin ihmiselle, johon voit luottaa. Se varmasti auttaisi. Kenenkään ei pitäisi kokea kiusaamista. Uskon, että vanhempasikin miettivät, miksi olet välillä niin vihainen ja syyn kertominen varmasti auttaisi paljon.
Pärjäilehän!=)
Kiitoksia kaikille viestin laittajille. Olen puhunut asiasta vanhemmilleni ja isosiskolle. Puhuminen auttanut. Olen ruvennut katsomaan asioita uudella tavalla ja päättänyt ajatella että mennyttä ei voi muokata mutta tulevaan voin puuttua. Nämä teidän laittamat viestit aukaisivat silmäni ja sain uutta voimaa elämäänn kiitoksia paljon :)