Hei,
Musta kirjepalvelussa välillä liikaa paistaa kiire vastauksissa, kirjoitin kolmesta aiheesta, sain vastauksen yhteen. Sain kuulla vain vastauksessa asian minkä oon kuullu moneen kertaan. Välillä oon saanu vastauksena pitkiä, ihania ja lohdullisia kirjeitä mutta viime vastauksen jälkeen jätän kirjoittamatta toista kertaa, vastaus oli yhtä tyhjän kanssa. Mielummin ootan pidempään kirjeeseen vastaamisen kanssa ja saan hyvän vastauksen kuin sillo ku kirje tulee nopeasti mutta on ihan turha.
terveisin kh
Hei kh,
kiitos arvokkaasta ja tärkeästä palautteestasi. Tavoitteemme on vastata jokaiseen kirjeeseen huolellisesti ja niin, että kaikkiin yhteydenottajalle tärkeisiin aiheisiin vastataan. Välitän palautteesi päivystäjien tietoon. Otamme sen myös huomioon palveluitamme kehittäessä.
Hei! Mä tarvisin neuvoja. Oon 16 vuotias tyttö. En tiiä mistä alottaisin, ni meen vaan suoraan asiaan. Musta tuntuu että kukaan ei välitä musta ja etten mä välitä kestään. Mulla ei oo yhtäkään ystävää. Noin kolme kuukautta sitte menetin mun ainoan ystävän. Satutin häntä aivan liikaa, vai vihaan itseäni sen takia. Hän ei tehnyt mulle mitään, joten päätin katkasta välit.
Mitä perheeseen tulee… Meillä on iso perhe. Kesäkuussa syntyy yhdeksäs lapsi. Joten selvästikkin kaikki perheen jäsenet ei voi saada saman verran huomiota vanhemmilta. Mutta kun mä sanon et musta tuntuu ettei ne välitä musta, mä en valehtele. Mä oon monesti hiljaa omassa huoneessa ja käyn pois vaan vessassa tai juomassa. Ilta on ainoa aika, jollon syön. Mutta siis, vaikka ne näkee kuinka masentunu oon, mun vanhemmat ei koskaan tuu kysyyn, miten mulla menee. Se satuttaa katsoo vierestä, miten vanhemmat lohduttaa mun itkevää isosiskoa (18v) ja pikkusiskoa (14v). Se on ihana että siskot uskaltaa tolleen mennä sanomaan, että haluaa jutella. Ja se on ihanaa että he menee juttelen mun siskoille kysymättäkin joskus. Mutta kun ne ei koskaan tuu mun luokse. Oon sellanen ihminen, et jos tunnen itteni masentuneeksi tai surulliseksi, en koskaan mee pyytään toiselta apua. En mä vaan voi. En mä pysty.. Ja mun molemmat siskot käy psykiatrilla. Se on ihanaa et äiti on saanu ne suostuteltuu sinne.
Voin sanoo, että on mun äiti pari kertaa tullu mun huoneeseen kysymään, onko kaikki hyvin, jos on tapahtunu jotain (vaikka mun raivonpuuska). Mutta oon aina ottanu hänet vihasesti vastaan. Oon vaan huutanu ”mee pois”. Mutta kun hän lähtee, mä itken. Itken sitä millanen ihminen oon. Äiti on pari kertaa pyytäny mua menemään psykiatrille, mutta oon kieltäytyny. Joten se ei enää yritä.
Mä tiedän että mun vanhemmat rakastaa mua. Mutta miks ne ei huolehdi omasta lapsestaan?
Ja hei, tottakai, joku vois antaa mulle ohjeen, että menisin jutteleen äidille. Mutta ei, se EI OLE mulle niin helppoo. Se ei vaan ole. Mä en pysty siihen. En oo kovin läheinen äitin kans. Mutta kyllä mä yritän saada sen huomion. Todella lapsellisella tavalla. Mut mähän oon vielä lapsi, eikö?
Ja sitten se, etten välitä kestään. Mä en voi vaan ajatella, millasta ois oikeesti välittää jostakusta. Että oikeesti haluais jollekkulle parasta. Ja kun ajattelen mulle tärkeitä ihmisiä itkemässä.. En tunne mitään. Ja en oikeen osaa uskoa, et koskaan tuun saamaan ystävää, josta mä välitän, ja joka välittää musta. Oon kohellu kaikkia kavereita ja ystäviä mitä mulla on ollu mun elämän aikana, tosi huonosti. Kilpailen aina niiden kanssa paremmasta elämästä… Mua ärsyttää jos ne saa parempia tuloksia.. Ja oon kerran kertonu yhelle ihmiselle syvästi mun ongelmista ja huolista. Sen jäljeen mua alko ahistaa se kaikki mitä kerroin ja toivoin etten ois kertonu. En tiiä mikä mua vaivaa, mut en tiiä rakastanko ketään. Mitä rakkaus ees on?
Joten… Tässä on tiivistettynä tärkeimmät asiat.
Mä oon niin yksinäinen. Tulevaisuus tuntuu niin raskaalta. Tuntuu siltä, etten vaan jaksais joka aamu nousta sängystä ja alottaa taas sitä samaa yksinäistä oravanpyörää. Tuntuu myös, että en jaksa tehä uusia ystäviä tai suhteita. Ei mun heikko sydän vaan pysty siihen. Mun epävarmuus mun kehosta ja naamasta vaan sanoo, että sun kuuluu olla yksin. Sun kuuluu viettää sun elämä yksin. Koska niin muut mulle näyttää. Koska ei kukaan tuu. Vaikka kuinka itkisin mun huoneessa ja toivoisin, että joku tulis, halais mua ja sanois, että kaikki on hyvin. Ainoa asia jota toivon nyt kaikkein eniten. Mutta piilotan mun surun vihaan. Ei kukaan halua lähestyä vihasta ihmistä. Vihanen ihminen kuuluu jättää yksin. Mutta ei. Mä haluun jonkun mun vierelle. Edes yhden ihmisen joka tulis ja halais mua. Ei kyselis, ei puhuis.. Halais vaan
Ehdottomasti mun hartain toive ois olla joskus onnellinen ja rakastettu.
Hei Amanda,
Kiitos paljon viestistäsi! Olen todella iloinen, että päätit kirjoittaa ajatuksiasi tänne.
Teillä tosiaan on iso perhe ja olet varmasti oikeassa siinä, että vanhempien huomio ei pysty jakautumaan aina ihan tasaisesti kaikille. Ehkä vanhempasi eivät osaa näyttää välittävänsä, vaikka varmasti oikeasti välittävätkin sinusta. Niin kuin sanoit, he varmasti rakastavat sinua. Sinun tunteesi ovat kuitenkin todellisia ja jostakin syystä ne tunteet aina syntyvät.
Niin kuin sanoitkin, niin se on ihanaa, että siskosi uskaltavat mennä juttelemaan huolistaan. Haluaisin sinuakin kannustaa juttelemaan äidillesi, mutta tiedostan kyllä sen, että minun on ulkopuolisena helppo neuvoa niin. Olemme kaikki erilaisia, eikä vaikeista tunteista puhuminen todellakaan ole helppoa kaikille. Olet kuitenkin ottanut todella ison ja tärkeän askeleen, kun olet kirjoittanut ajatuksiasi tänne keskustelupalstalle.
Kerroit, että oletkin yrittänyt saada äitisi huomion ehkä lapsellisella tavalla. Joskus voi olla niin, että kun ääneen sanominen on vaikeaa, mutta kovasti haluaisi kertoa, niin huomiota saatetaan hakea muilla keinoilla. Sekin on ihan luonnollinen reaktio.
Kerroit, että äitisi on pari kertaa pyytänyt sinua menemään psykiatrille. Toivoisitko, että hän olisi yrittänyt pyytää sinua vielä enemmän?
Ääneen puhuminen voi tosiaankin olla vaikeaa, mutta voisiko sinun olla helpompi kirjoittaa esimerkiksi kirje vanhemmillesi? Kirjoitat todella lahjakkaasti ja kuvailet hienosti tunteitasi. Jos näytät kirjeen vanhemmillesi, niin heillä saattaa olla lukiessa paremmin aikaa sisäistää sanomasi. Olisi tärkeää, että hekin tietäisivät, mitä sinulla on mielen päällä.
Pohdit viestissäsi myös sitä, että rakastatko tai välitätkö kenestäkään. Nuo ovatkin todella isoja kysymyksiä. Kerroit myös, että sinulla ei ole tällä hetkellä ystäviä ja olet aikaisempia ystäviäsi kohdellut huonosti. Ystävän menettäminen on todella raskasta! On todella hienoa, että osaat tarkastella omaa käytöstäsi – se on arvokas taito! Tarkastelemalla omaa mennyttä käytöstä, pystyy tulevaisuudessa myös toimimaan toisin. Pystyisitkö miettimään myös, että millä tavoilla olet joskus ollut hyvä ystävä? Kerroit myös, että olet epävarma kehostasi ja kasvoistasi. Viestistäsi välittyy, että olet ihana ihminen! Olen varma, että tulet löytämään elämääsi ihmisiä, joita rakastat ja joista välität, vaikka sinusta ei nyt siltä tuntuisikaan.
Kaikki tarvitsevat varmasti sen kokemuksen, että välitetään ja rakastetaan. Sinäkin ansaitset sen! Nyt elämä saattaa vaikuttaa synkältä, mutta uskon, että sinunkin tulevaisuutesi on valoisa.
Toivoisin, että pääsisit juttelemaan näistä ajatuksista myös jonkun ammattilaisen kanssa. Voisitkohan antaa mahdollisuuden psykiatrille, jota äitisi ehdotti? Se ei haittaa, vaikka oletkin siitä aikaisemmin kieltäytynyt. Aina voi muuttaa mieltään! Jos olet koulussa, niin siellä myös esimerkiksi kuraattori on sinua varten.
Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.
Olet tärkeä ja arvokas!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Heij. Oon aijjemin kirjoittanut tonne. Nyt en pääse sisälle tunnuksilla enkä voi tehä uutta
Hei!
Kiitos viestistäsi. Onpa kurjaa, ettet päässyt kirjautumaan tai edes luomaan uusia tunnuksia. Jos olet kirjoittanut aiemmin ja lukenut vastausviestin viimeisimpään kirjeeseesi ja siitä on kulunut yli 30 päivää, on mahdollista, että tunnuksesi ovat vanhentuneet. Näin ollen kannattaa sinun siis luoda itsellesi uusi tunnus.
Joskus kirjeitä tulee hyvin paljon, jolloin postilaatikkomme täyttyy niin, ettei uusia tunnuksia voi luoda eikä kirjeitä kirjoittaa. Ruuhka kuitenkin vaihtelee päivittäin, joten jos ei yhtenä päivänä pääse kirjoittamaan kannattaa tulla heti seuraavana päivänä tarkistamaan tilanne uudelleen.
Toivottavasti pääset pian kirjoittamaan taas kirjeitä!
Terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Mp mysli
Olen välillä aika yksinäinen. Luokallani on kaksi tyttöä, joiden hyvä ystävä olen ollut noin 5 vuotta. Toinen heistä ei ole kuitenkaan kovin monilla tunneilla ja jos tämä toinen on sairaana, olen yksin. Vanhoja luokkalaisia tai kavereita näkee harvoin nopeasti käytävillä. Olen löytänyt pari toisella paikkakunnalla asuvaa vanhaa kaveriani instan kautta, mutta emme juttele. Vietämme mökillämme aina joulun, pidemmät lomat ja 7-8 viikkoa kesälomasta ja siellä ihan lähellä on 3 taloa, joista 2 on lapsia ja 1teinejä/jo aikuisia, mutta he eivät ole siellä paljoa kesällä ja haluaisin 14-17 vuotiaita kavereita. Ystäväni eivät pääse kesällä kuin 3-4 yöksi ja haluaisin kaverin mökiltämme. Lataan ehkä yhden ”kaverin etsintä”-sovelluksen tämän vuoden aikana, mutta pelottaa, etten lyödä ketään lähellä asuvaa, että voitaisiin tavata oikeassa elämässä tai en pystyisi luottamaan ystävyyteemme. Mitä teen?🤷🏼♀️