Hyvä tarina
Päivä oli ollut hyvin kummallinen ja niin oli seuraavat päivätkin. Pian on jo viikonloppu, ajattelin päivän viimeisellä tunnilla. Tänään oli aika yksinäinen päivä, sillä Minttulla oli ollut kuumetta, joten hän ei ollut tullut kouluun. -Eihän perjantain viimeisellä tunnilla jaksa keskittyä! sanoi joku vieressäni, kuin lukien ajatukseni. Katsoin äkkiä hämmentyneenä ympärilleni ja huomasin Markuksen istumassa vieressäni. Markus on Mintun isoveli, joka on samalla luokalla, mutta on syntynyt tammikuun ensimmäisinä päivinä. -Luit mun ajatukset, naurahdin ja otin vihon esiin muistiinpanoja varten. -Se onkin mun supervoima! Markus väitti. -Mun supervoima on tietää milloin, joku valehtelee! sanoin ja katsoin Markusta sanoakseni etten uskonut häntä. Hän taisi ymmärtää katseeni ja oli juuri sanomassa jotakin, kunnes opettaja keskeytti hänet: -Iida ja Markus, koko luokka odottaa, että olette hiljaa! -Sori, kuiskasin ja kirjoitin taululla lukevan tekstin vihkooni.
Lisää! Näitä on tosi mukava lukea.😊.:). Se on niin ihanaa.😍💖💜💙❤
Täs tarinaa!
Aamulla heräsin iloisena, kunnes muistin mitä minun pitikään tänään tehdä. Olimme lupautuneet Irinan ja Mintun kanssa vahtimaan naapurimme koiraa. Koiran hoitamisessa ei oo mitään vikaa, mutta ei sitä oo kiva yksin tehdä. Minttuhan oli kuumeessa ja Irina vietti aikaa Staceyn kanssa. Puin siis äkkiä legginsit ja t-paidan, ja soitin ovikelloa. -Moikka Iida, naapuri tervehti, kun astuin sisään. Olin vahtinut koiraa aiemminkin ja se oli jo tottunut minuun. -Moikka Manu, höpisin koiralle ja silitin häntä. Koira haukahti iloisesti ja tuijotti minua pienillä nappisilmillään. -Mä tuun sitte yhden aikaan tänne niin voit lähteä sitten, naapuri kertoi ja lähti eteiseen. Nyökkäsin ja katsoin taas Manua, joka köpötteli kohti sohvaa. Manu häntä heilui, joten tiesin sen olevan iloinen. -Ota koppi Manu! sanoin ja vieritin pienen pehmeän, hieman märän pallon Manulle. Aika tuntui menevän nopeasti, mutta pian katsahdin keittiön kelloa ja huomasin sen olevankin jo puoli kaksi, eikä naapurimme ollutkaan vielä tullut.
Moi! Tää on vaan tämmönen tiedotus juttu. Mulla on tällä hetkellä 6 tarinapätkää valmiina ja julkasen niitä aina joka ilta (tai ainaki pitäis). Sitten kun ne loppuu (eli mun laskujen mukaan ens maanantaina tulis vika) nii aion pitää pientä taukoo ja alotan sit kirjoittamisen tasaiseen tahtiin. Eli varmaan 1- tai
2-kertaa viikossa. Tää kirjottaminen on sillee aika hankalaa ku jotkut laittaa viestii tänne chattiin/keskusteluun ja sit en tiiä kuinka moni ei laita nii en tiiä et lukeeko näitä reilu 5 ihmistä vai enemmän. Ainii, mietin et jos alottaisin tekee sillee et kysyisin jonku kysymyksen mis ois 2-4 vaihtoehtoo ja sit se juoni määräytyisi sen mukaan (esim. Haluutteko et Iida sais koiran, löytäis kadonneen siskonsa tai muuttuisi vauvaksi?). Nii olisko tommonen kiva? Mut joo moikkaaaa!!
Olin syyslomareissus nii en voinu siel kirjoittaa, mut täs nytte tää!
Onneksi minulla oli naapurimme puhelinnumero, jos Manulle kävisi jotain. Näppäilin siis numeron ja soitin. -Moi, missä sä oot? kysyin varovasti. -Heippa Iida, mä olen täällä kaupungilla ihan kun sovittiin, mitä kävi? naapuri vastasi ja ei kuulostanut huomaavan kelloa. -Kellohan on jo puoli kaksi! muistutin ja kuulin puhelimesta vain naurua. -Katsoppa puhelimesi kello, naapuri vastasi ja katsoin. En voinut ymmärtää, miten kello näytti vasta kahtatoista, sillä olihan se puolitoista tuntia enemmän. -Katsos meidän keittiön kello pysähtyi pari viikkoa sitten, enkä ole muistanut pattereita vaihtaa, naapuri nauroi. Nauroin itsekkin, mutta hieman kuitenkin nolostuneena. Pian kello olikin jo yksi ja naapuri tuli takaisin. -Oliko hauskaa? hän kysyi ja nyökkäsin iloisesti. -Moikka nähdään, hyvästelin ja lähdin kävelemään portaita ylös.
Maanantaina Minttu tuli takaisin kouluun ja hänen isänsä kyyditsi meidät kouluun. -Moi, tervehdin, kun avasin auton oven. -Moikka Iida, Markus vastasi. -Anteeksi ilonpilaamisesta, mutta Iida tais puhua mulle, Minttu nauroi ja hänen isänsä katsahti meitä merkillisesti. -Olisitpa nähnyt kuinka Iidalla ja Markuksella riitti juttua koko perjantain automatkaksi, Mintun ja Markuksen isä Matti hörähti. Juttelimme Mintun kanssa ja aina vähän väliä Markus kommentoi juttujamme. -Niin siis omg se kynsilakka oli vihreet ja sit mun piti ostaa viel lisää ripsarii! matki Markus. -Toi on niin Stacey! sanoin ja Minttu jatkoi: -Eihän me ees meikata ja mä tykkään vihreestä. Kun olimme koulun parkkipaikalla, avasin auton oven ja kävelin ulos. -Tultiin kerrankin ajoissa, Minttu kertoi tylsistyneenä ja osoitti kelloa. -Vielä puoli tuntia! huusin ja taas muutama yläkoululainen tuijottivat meitä. -Ysejä, Markus kertoi.
Rakastann lukee tarinoittttt nii nää on ihan best :D
Iida ja Markus on vähä cc
Vihdoin välkkä! Meillä oli ollut pitkä kutosluokan päättökoe, jossa testataan osaamista alakoulun asioista. Me tehtiin sitä koetta neljä oppituntia nyt aamulla ja välkkä oli sen takia peruttu. -Mä saan varmaan kutosen! kerroin, kun kävelimme ruokalinjastolle. -Tänää on tortilloi, Stacey muistutti ivallisesti, kun käveli meidän ohitsemme. -Just unohdin, sanoin Mintulle, kun Stacey oli mennyt. -Tortillat ei taida olla sun lempiruokaa? Markus kysyi, kun näki lautaseni. -Ei, tortillaletut ei maistu, sanoin ja pyöritin kastiketta lautasellani. Ruokailun jälkeen menimme ruotsintunnille. -Me mennään tänään kirjastoon, opettaja sanoi mulle ja Mintulle, koska olimme ainoita luokassa. -Me valitaan ruotsinkielinenkirja, luetaan se ja kirjotetaan essee, sillä ruotsia ei ollut siinä päättökokeessa, opettaja selitti. -Voiko lainata semmosen taaperokirjan? kysyin vitsillä. -Voi jos ei kielitaidot riitä muuhun, opettaja vastasi ja iski silmää.
Nää on tosi hyviä! Kirjota ihmees vaa lisää, jos haluut! Ootan innolla! Ja joo, Yksisarviskissa, oon samaa mieltä, Iida ja Markus on nii cc! Kirjota pliis niistäki lisää!
Vihdoin päivä oli ohi ja yritimme vilkuttaa Irinalle, mutta Stacey patsahteli hänen edessään kuin malli. -Ährgg, mutisin, kun nousimme autoon. Automatkalla juttelimme taas Mintun kanssa. -Heippa! hyvästelin, kun lähdin autosta. Juuri kun olin kotona, tätini Elsa pyysi minua viemään hänen lapsensa jääkiekkotreeneihin. Pidin hänen lapsiaan kuin pikkusisaruksina, joten vastasin myöntävästi, vaikka olin ollut neljän tunnin kokeessa. Kävelimme Aaronin kanssa kahdeksanvuotiaiden treeneihin. -Tarviitko sä apua nauhojen solmimisessa, kysyin kun Aaron sai luistimet jalkaan. -Joo, äiti aina auttaa mua, Aaron vahvisti ja hyräili kannatuslaulua. Sain nauhat solmittua nopeasti ja Aaron oli valmis jäille. -Nonii Aaronki tuli nytte nii pistetään peli käyntii! valmentaja sanoi ja muuta en kuullut. Katselin kuinka Aaron ja muut lapset luistelivat jäällä ja laukoivat maaleja. Viereiseltä kentältä kuului meteliä, joten päätin mennä katsomaan. Siellä luistelevat olivat samanikäisinä kuin minä, jotkut hieman vanhempiakin. Istahdin jään reunalla olevalle penkille ja katselin luistelua. Heillä ei selvästikään ollut treenejä, olivat tulleet vain harjoittelemaan. Yhtäkkiä yksi pelaajista luisteli minua kohti.
En nähnyt hänen kasvojaan, sillä hänellä oli maalivahdin kypärä. -Iida, mitä sä täällä teet? kysyi jääkiekkoilija ja istui viereeni penkille. Ihmettelin, miten hän tiesi nimeni. Tunnistin hänet vasta sitten, kun hän otti kypäränsä pois. -Moi Markus, tervehdin. Se oli aika noloa, sillä kaikki hänen kaverinsa vain tuijottivat meitä. -Moi tulitko kattoo mun treenejä? Markus kysäisi vitsikkäästi. Kohotin kulmiani ja vastasin: -Tällä kertaa et ollu ajatustenlukija. Yksi hänen kavereistaan, punatukkainen poika luisteli lähemmäs ja kysyi: -Onks toi Markus sun tyttöystävä tai jotain? -Ei! vastasin nopeasti ennen kuin poika oli puhunut loppuun. -Joo, me ollaan vaan kavereita, Markus vahvisti. -Ja sitä paitsi ton bestis on mun sisko, Markus jatkoi. Poika loi omituisen katseen Markuksen ja iski minulle silmää. -Mutta joo niin mun pitää tästä mennä, sanoin ja lähdin hivuttautumaan kohti toista kenttää.
-Onpa outo juttu, Minttu vastasi, kun olin kertonut eilisen tarinan Markuksesta ja niistä muista pojista. -Musta tuntuu, että Markus tykkää susta, Minttu sanoi. -Tai siis toi oli ilmiselvä iskurepla ja näitähän sä, miten mun iskä hymyili eilen siellä autossa. Ehkä Minttu oli oikeassa. Saattoihan Markus tykätä musta. -Meidän pitää selvittää se! huusin päättäväisenä. Minttu katsahti minua hieman epäluuloisesti ja sanoi: -Okei, mutta muista, että se on mun veli. Olimme siis Mintulla kylässä ja odotimme, että Markus tulisi koulusta. Kun kuulimme avaimen kolahtavan lukkoon juoksimme äkkiä Mintun ja Markuksen huoneeseen. Minttu juoksi äkkiä kaappiin ja minä jäin muka jatkamaan läksyjä. -Moi Iida! Markus tervehti ja nosti lätkäkassinsa valmiiksi treenejä varten. -Moi, vastasin ja en kiinnittänyt häneen huomiota, mutta vilkuilin silti sivusilmällä mitä hän teki. -Markus ei sanonut mitään, joten päätin aloittaa puheenaiheen. -Niin no onks sulla tänään mitään harrastuksia? kysyin, vaikka tiesin vastauksen. -Joo mul on tänäänkin lätkää, Markus vastasi ja kääntyi katsomaan minua. -Aiotko muuten tulla tänäänkin kattomaan? Katsoin häntä ”oletko tosissasi” ilmeelläni ja vastasin huumorisesti: -Joo tietty, en mä sitä väliin voi jättää! -Okei no nähää sit, Markus sanoi ja hymyili.
”Yksisarviskissa” ja ”juu” taidatte olla ajatustenlukijoita ;)
Lol xdd, niin me kai sit ollaa 😆😁