Kirjotan tätä aina kun on tylsää, mutta joo meen nytte suoraan asiaan!
Luku 1
Tuntuuko susta koskaan siltä että oot erilainen? No mulla on yleensä toi tunne! Oon Iida ja oon 12-vuotias tyttö. Asun mun tädin ja sen lasten kanssa, koska mun vanhemmat on tutkimusmatkailijoita ja ne etsii harvinaisia paikkoja maapallolta! Tai ainakin etsi, aiemmin. Viisi vuotta sitten kun alotin koulun ne lähti tutkimaan taianomaista lähdettä ja, ei koskaan palannut. Siitä lähtien mä oon joka päivä odottanut että ne tulis takaisin, mutta turhaan.
Jatkuuuu!!
Kirjoita lisää
Toi oli tosi hyvä, jatka ihmees jos vaan haluut!
Mhjaa.
Tylsä alku, oon kirjottanu 3 kokonaista 30 000 sanan kirjaa, joten sanon tämän: aloita heti tapahtumat. Älä esittele henkilöä tollasella infopläjäyksellä. Juuri tuollaisten aika on ollutta ja mennyttä. Nykyään juuri kukaan ei tollasia jaksa lukea. Ihan tosi. Ne on jo vitsi kirjamaailmassa.
Sen sijaan voit kertoa vaikka prologissa, että sen isä ja äiti on tutkimusmatkalla ja siellä tapahtuu jotain yllättävää. Jätä AINA luvun loppuun sellanen ”cliffhanger”, joka kehottaa jatkaan lukemista.
Sitten alotat, voit vaikka kertoa Iidan peruspäivästä, mutta sitten tapahtuu jotain yllättävää; Iida löytää vanhempien etsimän esineen/Iida löytää kartan, jossa SOS-viesti/Iida löytää aarrekartan. Riippuu genrestä ja kohdeyleisöstä. Jos tarinan genre on fantasiaa, Iida voi vaikka saada siivet ja lähteä lentoon.
Oletan, että Iida lähtee etsimään vanhempiaan ja plää plää plää – sun tarina kuulostaa hyvin stereotypiseltä.
Tee erilaisia elementtejä siihen, toki tee miten haluat. Mitä minä olen sanomaan? Nähtävästi jätit koko läskin kesken.
Niin, ja kirjotusvirheet voisi jättää pois. Pilkutus kohdilleen ja näin. Puhekieltä saa olla, riippuen millaista tarinaa teet. Jos teet sen päiväkirjatyyppisesti (joka on nykyään TODELLA suosittua), niin puhekieli on täysin ok. Jos et, kirjoita kirjakieltä. Puheessa puhekieltä, muualla kirjakieltä.
Alota tarinan kirjotus vaikka käsin, koneella, tänne, muistioon, yms. äläkä välitä kirjoitusvirheistä. Älä katso taaksepäin. Annat mennä vain,
Terveisin,
En kerro nimeä
Aamulla kun heräsin oli sateista. Laitoin herätykseni pois päältä ja kävelin hyvin väsyneenä pesemään hampaita. -Huomenta Iida! tätini moikkasi ja katseli minua iloisesti. -Huomenta, vastasin hammastahnaa suussani. Juuri kun otin leipäpussia kaapista niin paras ystäväni Minttu soitti mulle videopuhelun. -Moi! Missä oot? Me ootetaan Irinan kaa sua täs teijän alhaal! Minttu lähes huusi hermostuneena. Kiva juttu. Kaikista asioista olin juuri unohtanut sen, että sovimme menevämme yhtä aikaa kouluun. -Joo sori, Oottakaa vielä viis minuuttia! sanoin ja lähdin pukemaan. Päälle laitoin farkut pinkin t-paidan ja mustan hupparin. Nappasin keittiöstä vielä banaanin ja sit kengät jalkaan. Onneksi kevät oli jo pitkällä ja ulkona pärjäsi jo ilman takkia. -Sori oikeesti kun olin myöhässä! sanoin kun pääsin ulko-ovelle ja ystäväni antoivat anteeksi. Olimme kaikki aivan puhki juoksemisesta jo puolessa välissä matkaa ja olisimme voineet vaikka lysähtää siihen kunnes auto ajoi viereemme. -Hei tytöt tarviitteko kyydin? kysyi auton ikkunasta rehtorimme joka on myös Irinan äidin lapsuudenystävä. Me kolme ryntäsimme heti takapenkeille. -Ei sitä aina saa mennä rehtorin kyydillä kouluun, kuiskasin ystävilleni ja aloimme nauramaan. Kun pääsimme koululle nousimme autosta. Reppumme olivat olleet jalkatilassa ja kun otin reppuni ja laitoin sen selkääni muistin mitä siellä oli.
-Mun aamupalabanaani! huusin ja muutama yläkoululainen kääntyi tuijottamaan mua. Koitti hiljaisuus. Kukaan ei sanonut mitään ennen kuin Minttu kysyi: -Niin siis mikä? -Aamulla kun mä heräsin.., aloin selittämään ja tytöt kuuntelivat koko tarinan loppuun asti. Meidän rehtori oli jo lähtenyt ja kaikki muutkin koululaiset olivat jo sisällä. -Mennään sisään, Irina sanoi yhtäkkiä ja käveli kohti ovea. Katsoin Minttua ja hän kohautti olkapäitään, kuten aina jos hän ei keksinyt parempaa ratkaisua. Se että me lähtisimme sisään tuntui pahalta. Minulla oli muussautunut banaani repussani, mutta se ei vaikuttanut kiinnostavan tyttöjä laisinkaan!
Käytävällä meidän englannin opettaja Mikael, lempinimeltään Herra Kynänen tuli meitä vastaan ja sanoi: -Tytöt tiedätte mitä lintsaamisesta seuraa! -Mä voin selittää.., aloitin. Minttukin yritti: -Niin mäkin Herra Kyn.. siis Mikael. -Iidan nilkka venähti! Irina keksi sanoa. -Joo just nii ja sit me lähettiin terveydenhoitajalle, Minttu jatkoi. Minä puolestaan esitin että en voinut kävellä. -Aii aiiii! Huusin kun Herra Kynänen koski nilkkaani. -Mutta sitten kun me oltiin matkalla, niin mun oli pakko päästä vessaan, Irina huijasi. -Ja mä lähdin katsomaan mitä ruokaa tänään on! Minttu väitti. -Ja kun Irina tuli vessasta niin Minttu oli jo lähtenyt enkä mä voinut estää kun mun nilkkaan sattui, väitin ja aloin melkein nauramaan. Kynänen katsoi meitä ihmeissään ja sanoi: Okei, pääsette tämän kerran pälkähästä ja toivottavasti jalkasi paranee. Kun Herra Kynänen oli lähtenyt aloimme nauramaan ja kävelimme kohti musiikinluokkaa.
Onko lisää tarinoita? Lukisin mielelläni lisää. :)
Moii!! On ollu tosi kiva kun ootte oikeesti lukenu mun tarinoita ja kiitti siitä! Sä joka kirjotit nimimerkillä ”hieno nimimerkki” niin alussa pidin sitä mitä kirjotit vähän ilkeenä kommenttina, mutta nyt tajuun mitä tarkotat. Kiitos sulle ”hieno nimimerkki”. Kiitos myös ”Hmn”, ”Salainen tyyppi.” ja ”Tyyppi”. Ja TIETTY kaikki muutkin lukijat. Kirjotan tätä siis sen takia, koska tykkään kirjoittaa ja en oo mikään mestarikirjottaja, joten kirjotusvirheitä saattaa tulla hyvinkin paljon. Ainii ja mulla ei oo valmiita tekstejä tai mitään suunnitelmaa mitä kirjotan, olin vaan sillee et nyt alan kirjoittaa ja täähän on sille tosi hyvä paikka. Mutta kiitos kaikille vielä kerran ja tästä tarinasta ei välttämättä tuu sittenkään sellanen kun siin alussa sanoin.
-Huomenta, sanoi musiikin opettajamme Glory ja katsoi meitä viirumaisilla silmillään. -Anteeksi kun olemme myöhässä! sanoimme yhteen ääneen ja menimme paikoillemme. Tunnin päätteeksi Glory pyysi meitä jäämään vielä hetkeksi ja kertoi: -Luotan että olette tarpeeksi fiksuja ymmärtämään, että jatkuva tunnilta myöhästely ei ole sopivaa, saatte viimeisen varoituksen ennen jälki-istuntoa. Nyökkäsin että olin ymmärtänyt asian ja tytöt tekivät samoin. -Ootteko muuten kuulleet huhun, että meidän koulussa ois rottia yläkerran vessassa, Minttu kysyi kun kävelimme välitunnille. -Joo ois kiva jos tietäis onko se totta, innostuin ja jatkoin: -Oisko teillä pokkaa mennä tutkimaan? -Mulla on tekemistä, nähdään koulun jälkeen, Irina ilmoitti ja lähti kävelemään pois päin.
Hyvä tarina! Mäkin muuten kirjoitan aina silloin tällöin kaikkia tarinoita :)
Loppuko se tähän vai onko vielä lisää?
Minä ja Minttu jäimme seisomaan siihen hölmistyneinä yhä sen jälkeenkin kun Irina oli lähtenyt. -Ehkä se rotta juttu oli liikaa, mietin. -Joo, mutta ei Irina, koskaan lähde noin! Minttukin pohti. Välitunnin jälkeen menimme biologian luokkaan, jossa Irina jo istui. -Moi! sanoimme Mintun kanssa yhtä aikaa ja Irina katsoi meitä ja teki pienen huomaamattoman vilkutuksen. Ihan kuin hän olisi pelännyt jotain. Minä ja Minttu olimme juuri istumassa hänen viereensä, kun jotain tapahtui. -Igga ja Migga! joku huusi vihaisen kuuloisena. Tiesin kuka hän oli vaikken kääntynyt. Vain yksi tyttö luokallamme kutsuu minua ja Minttua niillä nimillä. Käännyin ja olin ollut oikeassa. Puhuja oli Stacey ja hänen bestiksensä puhelinaddikti Alexandra. -Ne ovat meidän paikkamme! Stacey huusi. Alexandra tönäisi meitä molempia muka huomaamattomasti, kun käveli istumaan Mintun paikalle. En ymmärtänyt mitään. Staceyhan on aina vihannut minua, Minttua ja Irinaa, mutta nyt hän halusi pakkomielteisesti istua Irinan vieressä. Tuijotin häntä ärsyyntynyt ilme kasvoillani ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes Minttu keskeytti minut: -Iida tuu, mennään!
Lisää! Halun lukea lisää!
Minttu meni istumaan luokan taaimmaisiin pulpetteihin ja seurasin häntä, mutta tuijotin yhä Staceyta ja Alexandraa, jotka hihittelivät jutelleessaan Irinalle. -Outoa, kuiskasin Mintulle, mutta hän vain tönäisi minua ja osoitti taululle, kuin muistutukseksi siitä että olemme koulussa. Siltä oppitunnilta en sitten oppinut mitään sillä keskityin vain Staceyiin. Tunti loppui ja kävelimme kohti ruokalaa. -Iida Maria Nieminen, aloitti Minttu ja jatkoi: -Irina osaa huolehtia omista asioistaan ja hänellä saa olla muitakin kavereita. -Joo niin saakin, mutta siinä pitää olla joku raja että onko se ystävä Stacey! siinä kohtaa mulla meni jo vähän hermot ja huusin aika kovaa. -Irina tietää mihin ryhtyy, Minttu toisti jo hieman kiihtyneenä. Muutama lause ja niin seisoimmekin jo vastakkain, molemmat vihaisina toisillemme. -Iggalle ja Miggalle tuli jo riitaa, mä kun luulin että ootte erottamattomat luolamiehet, Stacey nauroi ja Alexandra otti meistä nopeasti kuvan ennen kuin joku opettaja tuli istumaan heidän pöytäänsä. -Kiitos Stacey, tuota positiivisuuttasi tarvitaan maailmassa sinusta voi tulla vielä jotain suurta, kiitin ja olin aikeissa jatkaa kunnes Minttu tarttui kädestäni ja raahasi minut linjastolle, ennen kuin sanoisin mitään jota katuisin.
Kun kirjotan tätä nii se edellinen tarina ei oo viel tullu, joten toivotaan et tää tulee sit vast sen jälkeen! Hyvää syyslomaa kaikille!
Äidinkielen tunnilla tajusin unohtaneeni lukukirjani kotiin. -Mulla ei oo kirjaa, kerroin ennen tunnin alkua. -Voit lukea Emilian kanssa, kun hänellä on sama kirja, Äikän ope vastasi ja osoitti etupulpettia. -Moi, oon Iida, esittäydyin ja istuin tuolille. -Oon Emilia, Emilia kertoi ja avasi lukukirjansa ja siirsi sen pulpettejemme reunaan. Emilian kanssa oli yllättävän hauskaa. Olin ajatellut että hän on kapinallinen tyttö verenpunaisineen hiuksineen, mutta hän oli ihan erilainen. Kun tunti loppui kaikki olivat valmiina viikonloppuun. Ulko-ovella kuulin Staceyn huutavan takanani: -Mitä vitsiä Andra! Kun käännyin, näin Alexandran kuivaamassa Staceyn mekkoa, joka oli ihan märkä. Kädessä Alexandralla oli juomapullo, joten pystyi helposti arvata mitä oli tapahtunut. -Mä meen kahestaa Irinan kaa sinne kahvilaa tänää, jos et onnistu kuivaa! Stacey uhkaili ja hymyili Irinalle kuin enkeli.