Ja ainii! Sika hyvä yhä toi sun tarina, jatka vaa ku kerkeet! :)
Moikka! Ehkä osataanki lukee ajatuksii… Oot niin hyvä kirjoittaa ja otan innolla jatkoaaa!!
Moi, siit on melkein 4 kuukautta ku julkasin viimeisimmän tarinapätkän, mut oon alkanu miettii et miltä nää hahmot oikeesti näyttää ja piirtäny niistä kuvii ja tehny ajatuskarttoi semmosista pikku yksityiskohdista tähän tarinaan. Nyt oon täs kaikes vihdoin valmis ja mul on motivaatioon tehdä näitä niin tuun tekee nyt lähiaikoina aika paljonki tarinapätkii. Kiitti kaikille, jotka on kommentoinu ja kertonu mielipiteitään ja jotka seuraa tätä Iidan tarinaa.
-Hölmö! Minttu sanoi, kun tuli ulos kaapista. -Markus luulee et meet oikeesti kattoo! -Eihän luule, väitin ja jatkoin matikkaa. Kun lähdin kotiin mietin, että Minttu saattoi sittenkin olla oikeassa. Ehkä Markus luuli, että tulin oikeasti katsomaan. Kotona kysyinkin Elsalta: -Onko Aaronilla treenejä tänään? -On kuudelta, miksi kysyt? Elsa kysyi. -Ajattelin että voisin viedä sen tänään, vastasin. -Vie ihmeessä, Elsa ilahtui. On muutenkin vähän työkiireitä. Kävelin huoneeseeni hymyillen ja otin lattialta laukun jonne pakkasin lompakon, puhelimen ja avaimet. -Aaron, ootko jo pakannu sun kassin? huusin huoneestani. Olkkarista kuului vaimea kyllä-vastaus, joten päättelin sen kuuluvan Aaronille. Matka jääkiekkohallille tuntui paljon lyhyemmältä, kuin eilen. Odotin innolla pääseväni näkemään Markuksen pelaamassa.
Jääkiekkohallilla kaikki meni samoin kuin eilen. Solmin Aaronin nauhat, valmentaja aloitti pelin sekä kävelin viereiselle kentälle. Kun vihdoin olin toisella kentällä huomasin, että se oli tyhjä. Ei ketään missään. Mieleni teki soittaa Markukselle ja kysyä häneltä miksi kenttä oli tyhjä sekä missä he olivat. Jäin siihen seisomaan ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes kuulin takaani ääntä. -Iida? joku kysyi ja ihmettelin kukahan se voisi olla, sillä ääni ei ollut ainakaan Markuksen. Kääntyessäni huomasin, että puhuja oli Irina. En tiennyt miten reagoida, sillä olimmehan olleet koko syksyn yhdessä, mutta nyt hän hengasi Staceyn jengissä. Tyydyin siis toljottamaan häntä suu auki. Irinan oranssit hiukset olivat nutturalla ja hänen ripsissään oli ripsaria. Päällä hänellä oli musta toppi ja farkut. -Miks sä oot täällä? Irina kysyi ja vilkaisi taakseen. -Mä tulin viemään Aaronin treeneihin, vastasin. Irina tuijotti minua hetken ja kysyi sitten: -Miks sä kattelit äsken tyhjää kenttää? -Mä.. ööh menin vessaan, enkä löytäny oikeeta kenttää enää, valehtelin ja nyökyttelin päätäni. -Oke, Irina vastasi ja lähti vilkutellen kohti pukkaria.
Miksköhän Irina oli täällä? Olikohan Markus kutsunut senkin katsomaan, oltiinhan me kuitenkin hengattu paljon nelistään? Ei varmasti ollut. Vai?
Astuimme Aaronin kanssa ulos jäähallin ovesta, kun kuulin taas samanlaisen kysymyksen: -Iida? Tämän äänen tunnistin, se oli Markuksen. Käännyin heti ja näin tutut kasvot. -Olitko sä ollut täällä sittenkin? Mä kun luulin et et tulis, Markus kysyi ja hymyili hieman. -Joo mä vein Aaronin treeneihin, kerroin ja me molemmat katsoimme Aaronia. -Moi, Aaron sanoi hieman ujosti. -Aa, no meillä olikin ollu yläjäillä harkat tänään, Markus selitti ja jatkoi: -Mut nähdään sit huomen koulussa! -Joo, moikka! hyvästelin ja lähdin kävelemään Aaronin kanssa kohti kotia. Kotona kävin suihkussa ja söin iltapalaa. Halusin mennä tänään aikaisin nukkumaan, koska huomenna oli retki museoon.
Arvatkaas muistinko sit kirjoittaa? – No en, mut täs taas uus pätkä :)
-Miks sä menit? Minttu kysyi, kun selitin hänelle eilisen tapahtumat. -Jos et muista, niin sähän käskit mun mennä! muistutin. -Mä vaan kerroin et se uskoo että meet, ja muutenkin sähän jo sanoit et ”ei usko”, mut menit silti! Minttu puolusteli. -Sulla on pakko olla, joku muu syy kun vaan mä! Olisko vaikka Markus hyvä syy? Minttu jatkoi. -Ei! huusin ja lähdimme Mintun kanssa kohti seuraavaa huonetta. Olin varma, ettei mulla ollut muita syitä. Mutta jos olis, niin kertoisinko Mintulle? Minttuhan on mun paras kaveri niin tietenkin mä kertoisin! -Me ollaan menossa viikonloppuna kattomaan Markuksen peliä niin sä voit tulla mukaan, jos saat siltä liput. Markus on niiden joukkueen kapteeni niin vaan se jakaa ilmaislippuja, Minttu kertoi. -No voisinhan mä siltä kysyä, vastasin ja menimme seuraavaan huoneeseen. Se oli täynnä maalauksia, joissa kaikissa oli sama allekirjoitus ”Marilyn Ravina”. -Minttu, Iida! joku kuiskasi ja käännyimme säikähtäneinä katsomaan puhujaa. Siinä seisoi Irina oranssit hiuksensa tiukalla ponnarilla ja poolopaita päällä. -Moi, tervehdimme iloisesti Mintun kanssa samaan aikaan. -Sshhh, hyssytteli Irina pitäen itse lähes yhtä kovaa ääntä kuin mekin. Katsahdimme Mintun kanssa toisiamme ja sitten Irinaa.
En tiedä kuinka kauan olimme seisseet siinä hiljaa, kunnes Irina aloitti: -Tytöt, mä en kestä enää! Te varmaan luulette, että oon valinnu Staceyn ja Alexandran teijän sijasta, mut ei se menny niin. Halusin että istutte sillon bilsantunnilla mun vieressä, enkä itekkään tiedä miks Stacey on mulle niin kiva. -Tosiystävä ois puuttunu sen käytökseen meitä kohtaan tai jättänyt sen ihan yksin! sanoin ja näin Mintun katsovan minua ”nyt teit virheen” ilmeellä. -Etkö siis lähtenytkään Staceyn luo sen rotta-jutun jälkeen? Minttu kysyi hämmentyneenä. -En, mä menin tota..öööh, okei mä menin hammaslääkäriin, koska sain raudat ja mua pelotti teijän reaktio niin en halunnut kertoo minne meen! Irina selitti nolostuneena ja kaivoi rautojen kotelon repustaan ja näytti sen sisältöä meille. Aloin hieman sääliä Irinaa ja se kaikki viha mitä päässäni oli ollut vielä hetki sitten haihtui kuin savu. -Sä olisit voinut kertoa meille, Minttu sanoi hymyillen. -Joo ei me tuomita sua sen perusteella että sul on raudat, minä jatkoin ja hymyilin. Halasimme kaikki toisiamme ja lähdimme kolmestaan seuraavaan huoneeseen.
Aamulla heräsin virkeänä. Kaikki oli taas hyvin. Irina oli taas paras ystävämme ja tänään oli perjantai. Tänään piti siis kysyä Markukselta niistä lipuista, jos halusin mennä Aaronin kanssa mukaan katsomaan peliä. Puin T-paidan ja farkkushortsit nopeasti päälle ja kävelin keittiöön. Kun vilkaisin puhelintani näin Irinan yrittäneen soittaa ja vastasin hänelle samalla kun voitelin leipää. -Moi Iida! Pääsisitkö huomenna shoppailemaan vaikka Mäkipuroon, kun tarvisin mekon kevätjuhlaan? Irina kysyi. Mikä tahansa muu päivä se olis käynyt, mutta huomenna oli Markuksen peli. Vastasin siis Irinalle: -Mä meen kattoo Markuksen peliä, mut olisin muuten voinut tulla! -Minttu oli oikeessa, Irina naurahti ja puhelimen takaa kuului myös Mintun ääni: -Me ollaan kohta teillä niin tuutko alas! Jäin miettimään Irinan ja Mintun sanoja samalla kun puin kengät. Nappasin repun ja olin valmis kouluun.
Siis tää on ihan sika hyvä tarina.
Ja btw ootko ottanu tähän inspiraatio nolo elämäni kirjoista, koska toi raita juttu kuulostaa aika samalaäta ja muutenkin vähä samanlaista. Mut joo tää on ihan sika hyvä tarina
Siis tää on tosi hyvä!!! Mutta kuinka kauan tää sarja vielä jatkuu/kestää? Ja onko tämä vielä alkua ja kohta se koko teksti tavallaan alkaa?
”Turri” En ollu aatellu tota, mut joo nyt ku sanoit nii oon selvästikkin ottanu inspiratioo! Ite tykkään kyl nolo elämäni kirjoista tyylii paras kirjasarja :)
Ja sit sä toinen (mul ei oo emojei) nii tää tarina on lässähtänyt! Mut mul ois suunnitteilla et tää ois vähä niinku semmonen pilotti tarina ja aika moni on kyl tykänny! Se tarina itsessään alkais vasta kun Iida menee yläasteelle :3
-Se on siis totta, Irina varmisti. -Mikä? kysyin epäilevästi ja tuijotin tyttöjä. -Sä tykkäät Markuksesta, Irina selitti. Tuijotin häntä hölmistyneenä ja käännyin kohti Minttua. Hän hymyili ”Minä tiedän” ilmeellä ja naurahdin: -Ei oo totta, Markus on mulle vaan kaveri. -Friends to lovers, Irina sanoi ja me kaikki purskahdimme nauruun. Koko koulumatkan ajan juttelimme ja nauroimme toistemme jutuille. Pian pääsimme koulunpihalle. -Moi Iida! joku tervehti ja tiesin kuka hän oli. -Moi Markus, tervehdin ja katsahdin tyttöjä. -Me jätetään tekijät kahestaan, Minttu selitti ja iski silmää. Pian he olivatkin niin kaukana ettemme pystyneet kuulla heitä, mutta tiesin heidän pystyvän salakuunnella puheitamme. -Sori kun ei olla juteltu sen hallijutun jälkeen, Markus pahoitteli. -Joo ei mitään, totesin ja hymyilin hänelle, kunnes päätin jatkaa: -Mun piti kysyä voisinko saada liput sun peliin huomenna, kun ajattelin et voitais Aaronin kanssa tulla? Hymyilin yhä Markukselle ja odotin että hän vastaisi. -Haluutko tulla vaan Aaronin takii? Markus kysyi epäilevästi, mutta hymyillen. -Kyl mä myös haluun nähdä sut! kerroin ja päätin jatkaa: -Pelaamassa siis, että ootko yhtä hyvä kun väität! Markus hymyili.
Kaikki kolme istuimme katsomossa. -Ehkä ihan hyväkin et mun täti ei antanu Aaronin tulla, kun saatiin sut tänne! Totesin ja katsahdin Irinaa. -No joo, musta on kyl hauska olla täällä, Irina selitti ja oli juuri aikeissa sanoa jotain, kun yleisö huusi ja kannusti. -Green Fires on tehnyt maalin! -Maalintekijä on Esko Suvonen numero 73, selostaja selvensi. -Ne teki maalin! Minttu riemuitsi. -Green Fires, Green Fires, Green Fires, kuului fanikatsomosta. Pelin loputtua tilanne oli 4-1 Green Fireseille. -Näittekö ne mun maalisyötöt, Markus kehuskeli. -Joo ois ollu hankala huomaa, Minttu kiusasi ja me nauroimme. Olimme lähdössä kohti autoa, kun Markus pysäytti minut. -Kiva et pääsitte Irinan kanssa! Hän kertoi ja hymyili. Hymyilin hänelle takaisin ja kävelimme autoon!
Thjaa ha, noi asiaa/puhumisjutut on epäselkeitä, voisitko vaikka näin: ”Moi, Iida!” Lainaus merkeillä eikä -Moi, Iida-. Ihan kiva tarina mut vähän liian pötköön, tee välejä tai lyhyempiä tekstejä. Jatka vaan,
Terveisin,
En kerro nimeä