Siirry sisältöön
16v

.Olen joutunut kokemaan kiusaamista nyt kohta se 10 vuotta. Kiusattuna oleminen ei ole mukavaa ja se on muuttanut minua tosi paljon. Haluisin vain ettei minua enää kiusattaisi. Jopa minun sukulaiseni ovat haukkuneet minua läskiksi ja hyvin paskaksi ihmiseksi. Kouluun en ole uskaltanut mennä tai edes poistua kotoa koska kiusaajat ovat aina odottaneet minua. [osa tekstistä poistettu] Mutta en vain pysty siihen kun aina joku kääntää pääni ja elän edelleen. Tuntuu ettei ketään kiinnosta mikään minun asiani tai mitään ja että olen ihan yksin näissä asioissa ja kaikki asiat vain pyörivät mielessäni.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

kiitos viestistäsi ja rohkeudestasi kirjoittaa meille. Kiusaaminen on todella ikävää eikä kenenkään pitäisi joutua sitä kokemaan. Tiedäthän sen, että kiusaaminen ei ole millään tavalla sinun syytäsi vaan se on aina väärin! Usein käy niin, että kiusaaminen muodostuu pikemminkin tavaksi, jolla kiusaaja dominoi uhriaan ja varmistelee asemaansa porukassa eli kiusaamiselle ei aina ole edes mitään oikeaa syytä.

Kuulostaa todella kurjalta, että sukulaisesi ovat haukkuneet sinua noin rumasti! Se kertoo heidän kyvyttömyydestään käydä rakentavaa keskustelua, jos pitää turvautua noin alhaisiin loukkauksiin. Kerroit, ettet ole uskaltanut poistua kotoasi kiusaamisen takia ja sen takia pohdin, että miten vakavaa kiusaaminen on. Tiesitkö, että kiusaaminen on silloin rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit esim. kunnianloukkaus, laiton uhkaus, lievä pahoinpitely ja pahoinpitely. Sinulla on siis oikeus olla yhteydessä poliisiin, mikäli jotkut näistä merkeistä täyttyvät.

Kerroit, että sinua on kiusattu melkein 10 vuotta ja koet sen muuttaneen sinua paljon. Pitkään jatkunut kiusaaminen jättääkin usein jäljet kiusattuun. Toivon todella, ettet enää yritä satuttaa itseäsi, sillä se ei koskaan ole ratkaisu ongelmiin. Sinun pitäisi päästä puhumaan kaikista kokemistasi asioista ja sitä kautta saisit apua pahaan oloosi. Ehdottaisin, että menisit puhumaan koulukuraattorisi kanssa, sillä he usein ovat vielä kesäkuun alunkin töissä. Kerroit, ettet ole uskaltanut mennä kouluun, mutta nyt kesäloman alkaessa, et joutuisi kohtaamaan kiusaajiasi koululla. Koulusi nettisivuilta löytyy varmasti kuraattorin yhteystiedot, niin voisit vaikka laittaa hänelle viestiä. Voit myös olla yhteydessä terveysasemalle ja varata sieltä ajan. Muista, että sinä ansaitset kaiken mahdollisen avun ja sitä on saatavilla!

Voit myös soittaa lasten ja nuorten puhelimeen ja jutella luottamuksellisesti asioistasi päivystäjämme kanssa. P. 116 111, ma – pe klo 14 – 20 ja la – su klo 17 – 20. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin puhuminen helpottaa pahaa oloa ja siksi toivon, että pääset puhumaan asioistasi luotettavalle aikuiselle! Olen todella iloinen, että olet ottanut ensi askeleen avun hakemiseen kirjoittamalla tänne – kiitos siitä.
Sinä olet ainutlaatuinen ja sinulla on oikeus saada hyviä asioita elämääsi!

Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Kiusaaminen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top