Olen ollut siis jo siis ollut pitkän aikaan tuntenut, että kaikki ympärilläni sortuu ja kaikki ihmiset lähtisivät ympäriltäni. Olen ollut myös haikea ja poissa oleva. Itken joka päivä ja nykyään kun haluaisin itkeä tuntuu, kyyneleet ovat loppuneet kesken eikö niitä tule enää ellen pakota.
Joinakin päivinä ja iltoina tuijotan huoneeni kattoa pari tuntia enkä yksinkertaisesti tunne mitään.
Peitän kaiken nykyään yli energisyyden ja positiivisuuden alle ettei kukaan huomaisi miltä minusta oikeasti tuntuu. Koska en halua ihmisten huolestuvan. Sen takia, jos yritän kertoa jollekin oikeat tunteeni he eivät usko tai sitten he ali arvioivat ne.
Minulta on alkanut myös katoamaan ruokahalu joten syön vähän tai sitten en ollenkaan päivällä. Onneksi on edes pari kertaa kuukaudessa päiviä kun syön kunnolla. Ihmettelen vain ettei painoni ole vielä laskenut paljoa niin kuin yleensä, kun syö.
Olen alkanut myös näkemään itsessäni vain huonoja puolia enkö näe itseäni enää minkään arvoisena taikka kauniina ihmisenä. Pidän itseäni myös huonona ystävänä, sillä minun takia he joskus itkevät ja se tuntuu henkeä riistävän pahalle.
Mietin pari päivää sitten, että voisin mennä puhumaan vaikka koulun kuraattorille, mutta pelkään että hän ei ymmärrä minua. Myös se vaivaa minua etten osaa selkeästi selittää mikä minulla on. Asiat alkavat vain ahdistaa entistä enemmän eikä tämä auta asiaa yhtään, kun kaikki muukin menee pieleen.
Anteeksi sekava kirjoitus mutta oli jonnekin pakko purkaa tämä.
Hei.
Kiitos viestistäsi. Oletpa rohkeasti ja selkeästi osannut kuvailla miltä sinusta tuntuu sinun nykyisessä elämäntilanteessasi. Olen iloinen, että olet päättänyt hakea apua itsellesi.
Ymmärsin viestistäsi, että olet jo pidemmän aikaa tuntenut itsesi yksinäiseksi ja surulliseksi mikä myös nyt alkanut heijastumaan syömiseesi ja siihen, miten itse näet itsesi. Kun mieli on maassa, voi olla vaikea nähdä niitä hyviä ja kauniita asioita elämässä ja itsessään. Vähän niin kuin katsoisi maailmaa harmaiden sumuisten lasien läpi. Silloin onkin erityisen tärkeää aktiivisesti muistuttaa ja kertoa itselleen päivittäin jotakin hyvää. Näin myös nämä sumuiset harmaat silmälasit alkavat pikkuhiljaa puhdistua. Sinussa on paljon hienoja ja kauniita asioita ja olet hyvin tärkeä monelle, etkä sinä saa sitä unohtaa.
Nuoruudessa voi tulla vaiheita, kun tuntee itsensä enemmän alakuloisemmaksi. Tämän olotilan jatkuessa pidempään kannattaa alkaa miettiä mistä se voi johtua ja myös miettiä avun hakemista itselleen. Oletko miettinyt mistä kyseiset tuntemuksesi johtuvat? Onko elämässäsi tapahtunut jotakin muutoksia, jotka ovat voineet vaikuttaa mielialaasi? Jos haluat, voit vaikka kirjoittaa ylös paperille mietteitäsi, jotta ajatukset selkeytyisivät.
Kirjoitit, että peität tunteesi muiden seurassa energisyydellä ja positiivisuudella, sillä et halua kenenkään huolestuvan sinusta. Ymmärsin myös, että pelkäät, että ihmiset eivät usko sinua tai aliarvioivat tunteesi, jos kertoisit, miltä sinusta oikeasti tuntuu. Omasta pahasta olosta kertominen jollekin voi tuntua hyvinkin pelottavalta ja mietteesi, joita sinulla herää ovat hyvin ymmärrettäviä. Voisitko kertoa pahasta olostasi valitsemallesi henkilölle niin, että vaikka alussa nimeät kyseiset pelkosi myös. Voisit sanoa, että haluaisit puhua sinulle vaikeasta asiasta, mutta pelkäät, että sinua ei uskota koska olet kovasti yrittänyt peittää tunteesi esittämällä iloista ja energistä. Näin valitsemasi henkilö osaisi huomioida, myös pelkosi. Muista, että puhuminen helpottaa aina.
Hienoa, että olet miettinyt kuraattorin puheille menemistä. Uskon, että siitä voi olla paljon hyötyä. Täysin ulkopuoliselle puhumisella on se hyvä puoli, että sinun ei tarvitse ajatella missään vaiheessa hänen tunteitaan tai pelätä, että hän ei ottaisi sinua tosissaan. Kuraattorin tehtävänä on aina ottaa oppilaan asiat tosissaan ja yrittää auttaa parhaansa mukaan. Kuraattorille mennessä ei myöskään tarvitse olla valmiita vastauksia siihen miksi tunnet niin kuin tunnet. Kuraattori osaa kyllä kysyä oikeat kysymykset, jotta tilanne selkenee. Ja mielestäni olit todella hyvin osannut kuvailla tunteitasi jo tässä viestissä. Jos haluat, voit sen näyttää vaikka kuraattorille, hän osaa varmasti jatkaa keskustelua sen pohjalta.
Kannustan sinua käymään juttelemassa koulukuraattorin kanssa ja näyttämään enemmän sitä oikeaa itseäsi myös kavereittesi seurassa. Uskon, että jo tämä helpottaa omaa oloasi paljon, kun ei tarvitse esittää, jotakin mitä ei ole. Uskalla ottaa apua vastaan, olet sen arvoinen!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä