Siirry sisältöön
Väsynyt

Hei
Olin itsekkin kolarissa viime joulukuussa, jossa auto meni samantien romuttamolle. Vaikka minä ja kuski selvisimmekin pienillä vammoilla ja syy oli toisen osapuolen, joka ajoi päin punaisia, minua silti ahdistaa olla autossa.
Aina autossa ollessa olen ”hyper aktiivinen”, jolloin en voi olla kännykällä tai laulaa radiosta tulevien laulujen mukana mitä ennen aina tein, sydän hakkaa hulluna ja pelkään kamalasti autoja, jotka tulevat vasemmalta puolelta(kolaripuoli).
Ja vaikka kolarista onkin kulunut kohta jo 4kk, vielä 2vk sitten minulla oli meneillään viikon painajaisten putki, joista jokainen liittyi autokolariin(silloin oli kyllä huonompi aika enkä yleensä näe siitä niin paljon kolareita).
Mutta pointtini on se, että en voi kulkea autolla tai olen autossa todella ahdistunut sekä se vaikuttaa koko loppupäivään myös, koska se ”hyper vilkkaus” jatkuu koko loppupäivän ajan tai useammankin päivän.
Tiedän, että asiasta pitäisi puhua jollekkin mutta kuski on kunnossa eli minunkin pitäisi olla myös jo, eli haluan vain tietää sen, että onko olemassa jotain keinoja, jonka avulla voisin vähentää ahdistussa autossa ollessa?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Hyvä, että sekä kuski että sinä olette fyysisesti kunnossa kolarin jäljiltä.

Olet säikähtänyt aika tavalla kolarissa ja se on ihan ymmärrettävää. Mieli työskentelee alitajunnassa vielä pitkään asian käsittelyssä. Autossa olo aktivoi muiston kolarista. Usein laulaminen radiosta tulevien kappaleiden mukana saa ajatukset muualle, mutta sinulta se ei nyt ole onnistunut. Oletko koskaan kokeillut mindfullness-harjoituksia ? Voisit tutustua niihin esim. tämän linkin kautta: https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mindfulness-harjoituksia-ilmaiseksi-verkossa-mielenterveysseuralta Jos tällaisesta on sinulle apua löydät niitä lisää esimerkiksi hakusanoilla : mindfullness-harjoituksia ahdistukseen ja pahaan oloon.

Totesit itse kirjeen loppupuolella, että olisi ehkä hyvä puhua asiasta jollekin. Olen samaa mieltä. Jos puhuminen jonkun läheisen ihmisen kanssa ei auta, voisit olla yhteydessä terveydenhuollon ammattilaiseen esimerkiksi terveydenhoitajaan, joka tarvittaessa voisi ohjata sinut psykologille.

Oli hyvä, kun kirjoitit tänne meille ja toivon, että saat apua ongelmaasi. Ei ole hyvä jäädä yksin pohtimaan pelkojaan ja ahdistustaan.

Ystävällisin terveisin Lasten ja nuorten netin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Kolari ahdistaa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top