Itseäkin on kiusattu 2 vuotta ja opettaja ei puuttunut kerroin vanhemmille ja koko kiusaaja porukka tuli käymään ja siihen se loppui minua hakattiin haukuttiin ja puhuttiin valheita
Hei,
kiitos, kun jaoit kokemuksesi meille! On ikävää, ettei opettajasi puuttunut kiusaamiseen vaikka hänen olisi kyllä kuulunut siihen puuttua. Toimit todella hienosti, kun kerroit asiasta sitten vanhemmillesi, jotka sitten puuttuivat asiaan. Ihana oli kuulla, että kiusaaminen päättyi siihen.
Kiusaaminen on asia, johon pitää aina puuttua ja sen vuoksi onkin tosi tärkeätä, että siitä kerrotaan jollekin aikuiselle esim. opettajalle, kuraattorille tai vanhemmille. Oletkin toiminut esimerkillisesti näin tehdessäsi.
Aurinkoisin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä