Siirry sisältöön

Tää on mulle ihan uutta, mä en oo ikinä osannut puhua mun tunteista, ja pahasta olosta. Mä oon aina pitäny murheet sisällä, ja nyt tuntuu etten enään jaksa. Mä en osaa puhua tästä vaikka mä todella haluaisin tän tuskan pois. En tiedä mitä mun pitäis tehä, koska mä en vaa osaa puhua, jos joskus kysytään miten voit ” oon ihan okei ” ja laitan kasvoille tekohymyn, niin kaikki luulee et mulla on hyvä olla. Tää liittyy niin kovin mun perhesuhteisiin,mulla on kotona paha olla että mitä mulle sitten käy jos kerron? Mä oon oikeesti henkisesti ja fyysisesti niin loppu, etten tiedä enään mitä tehdä.

MLL Ylläpito

Hei,

onpa hyvä, että päätit kirjoittaa tänne. Kirjoittaminen etenkin vaikeista asioista ja tunteista onkin usein helpompaa, kuin puhuminen. Uskon, että aika moni huolia kantava nuori jakaa kanssasi kokemuksen siitä, kuinka kuulumisia kysyttäessä sitä vaan vastaa, että ”ihan hyvää…”, vaikka oikeasti olisi paha olla. Ehkä sen ääneen sanominen tekee siitä todellisempaa? Tai toisen reaktiota pelkää? Ehkä omaakin reaktiota (romahdusta, itkua..) pelkää? Se on siis ymmärrettävää, että omasta pahoinvoinnista ei ole helppo kertoa.

Se olisi kuitenkin tärkeää. Se kertominen. Minusta olisi tärkeää, että saisit nyt jollekin ihmiselle jaettua taakkaasi. Kuten sanoit, tuntuu, ettet enää jaksa. Ehdottaisinkin sinulle, että jos kasvotusten aikuiselle kertominen tuntuu vielä liian isolta kynnykseltä, niin kävisit juttelemassa täällä meidän chatissa aikuisen kanssa. Saat jutella nimettömänä ja siihen tahtiin ja niin pitkään (aukioloajan puitteissa tietysti), kuin haluat. Chatissa saattaa olla ruuhkaa, mutta jos jaksat vain odottaa, niin varmasti pääset juttelemaan jossain kohtaa! Chat päivystää yleensä ma-to klo 17-20, mutta tällä viikolla Helatorstaina chat päivystää poikkeuksellisesti kello 14-17. Toinen vaihtoehto on nettikirjeen kirjoittaminen, jolloin saat aikuiselta vastauksen. Tällä hetkellä nettikirjepalvelussa ei ole isoa ruuhkaa.

Kolmas vaihtoehto on Lasten ja nuorten puhelin 116 111. Ehkä tiedätkin, että se on täysin luottamuksellinen, saat jutella nimettömänä eikä numerosi näy. Puhelin on sinulle myös ilmainen. Voit kerätä vaikka rohkeutta siten, että soitat monta kertaa ja kuuntelet aina hetken päivystäjän vastattua, että uskaltaisitko puhua. Voit aina katkaista puhelun/laittaa luurin kiinni, jos se tuntuukin vielä liian vaikealta.

Ajattelen, että voisiko joku noista olla ensimmäinen askel pahasta olosta kertomiseen? Tietysti paras mahdollinen vaihtoehto on se, että kertoisit jollekin lähellä olevalle aikuiselle perheesi tilanteesta ja siitä aiheutuvasta pahasta olostasi. Se joku voi olla esimerkiksi koulun terveydenhoitaja tai kuraattori. He ovat ammattilaisia, jotka haluavat ja voivat auttaa sinua. Heillä on myös vaitiolovelvollisuus, josta voit ja kannattaakin kysyä heiltä lisää heti alkuun. Kannattaa myös kertoa, ettet halua puheiden menevän vanhempien tietoon, jos pelkäät. Voit myös käyttää apunasi Huoli puheeksi -lomaketta, jos se auttaisi asian esille nostamista. Tällöin aikuinen aloittaa puhumisen ja voit vastata siinä määrin, mitä haluat. Lomake löytyy täältä: http://www.mll.fi/huolipuheeksi .

Toivottavasti mietit ainakin johonkin näistä vaihtoehdoista tarttumista! Lisää rohkeutta, jaksamista ja halauksia sinulle! Olit jo rohkea, kun kirjoitit tänne!

moi

Mullaki on tosi paljon kaikkia ongelmia. Netissä uskallan puhua muutamista, mutta kotioloista en ole koskaan puhunut muuta kuin pieniä osia. Koskaan en ole koko juttua kertonut. Tiedän, että sulla on vaikeeta, mullaki. Olin jossai vaiheessa tosi masentunu ja näi. Nyt en enää koe olevani edes ihminen. En osaa tuntea surua enkä iloa itseni takia. Tuntuu niinku olisin sekoamassa, toisaalta on paljon helpompi elää ilman niitä tunteita. Pystyn samaistuu suhun niin hyvin. Tiedän että se on vaan niin helvetin vaikeeta. Nykyään oon vähän avoimempi, kun ei tunne sillai mitää sen jutun takia ja on menny tosi hyvin ku piilotan sen kaiken. Silti tiedän että kaikki ei ole hyvin, ja että oon sekoamassa. Ihmeellistä ajatella miten paljon asioita yksi ihminen voi kantaa.
Sori vähän sekavaa tekstiä mutta tsemppiä sulle.

En mä tiedä mitä mä sanoisin. Ehkä mä oon vaan ansainnu tän kaiken ja se on niinku tarkotettu mulle.

MLL Ylläpito

Et missään nimessä ole ansainnut pahaa oloa tai niitä ongelmia, joita kertomasi mukaan perheessäsi on. Asiat eivät mitenkään voi olla sinun syytäsi, koska olet lapsi/nuori. Sitä, miksi juuri sinä olet joutunut ja joudut kokemaan ikäviä asiota, en osaa vastata. Se on epäreilua ja väärin, mutta syiden sijaan onkin tärkeämpää miettiä, miten sinä saisit apua, perheesi saisi apua ja miten sinä alkaisit voimaan paremmin. Vaikka nyt elämässäsi olisi paljon kärsimystä ja pahaa oloa, sen ei tarvitse kestää ikuisesti. Ymmärrän, että nyt saattaa olla vaikea nähdä tätä hetkeä pidemmälle, mutta jos vain jaksaisit uskoa siihen, niin löytäisitkö itsestäsi voimaa puhua jollekin? Sinun ei tarvitse kantaa taakkaasi yksin, vaan on ihmisiä, jotka ovat valmiita kantamaan taakkaa kanssasi. Ja jopa poistamaan sitä. Ehkä tarvitset hieman aikaa pohtia ja kerätä rohkeutta, mutta toivon, että ainakin mietit asiaa.

Olet hyvä, arvokas ja syytön ikäviin asioihin!

Mä vaan

Kurja lukea toisten pahasta olosta. Se on kamalaa. Toivon, että jokainen nuorija lapsi löytäisi apua ja juttuseuraa. Tunteista ja omista asioistaan kun kannattaa ja pitäisi puhua. Minulle on puhumisesta ollut paljon apua. Huomaan, että säilön itseeni paljon kaikenlaista kurjaa ja kaikki tunteeni. Joskus kaikki vain kuohahtaa yli ja silloin puhun ja suutun ja asiat ymmärretään paremmin. Vaikeita aikoja on jokaisella meistä. Esimerkiksi psykologi on oiva tapa puhua. Ammattilaiset osaavat kyllä auttaa.
Hyviä vointeja kaikille! Olen puolellanne;)

Vastaa aiheeseen: Kuinka paha voikaan olla.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top