Siirry sisältöön
kiusattu,yksinäinen,itsetuhoinen,masentunut. kaikki tämä ennen

EN ymmärrä minua on kiusattu 3lk asti ilman syytä, olin heikko ja herkkä eli helppo uhri kukaan ei ymmärtänyt vakavuutta. Riidat koulussa oli pakko sopia, mutta eihän se auta mitään.
En tidä miksi minulla ei ollut ystäviä viihdyin yksin aina IHAN AINA totta kai oli luokkakavereita joiden kanssa tulin toimeen jne, mutta ei ne puolustanut tai ollut tukena jouduin kestämään koko ala-asteen väkivaltaa ja kaiken lasaista kiusaamista kävin vanhempien kanssa kiusaajan luona ei auttanut hakkasin kiusaajan ei auttanut. Ylä-asteella pääsin eriluokalle jossa olin yksin, kävin seurustelemaan hän petti ja satutti henkisesti, erottiin masennuin [osa viestistä poistettu] koska kukaan ei auttanut eikä mikään tuntunut olevan hyvin vaikka on ihana perhe, koti, rahaa, sain sen mitä tarvitsin mutta oikeat ystävät puuttuivat menin amikseen sain huikeita ystäviä, uskomattoman tyttöystävän.
Nykyisin jos joku kiusaa kerron ystäville he auttaa pistää kiusaajan sellaseen tilanteeseen et se lopettaa.
olen kasvanut ja oppinut vahvaksi enään ei kiinnosta mitä muut sanoo tai on mieltä. haistan paskat jokaiselle jota en miellytä jos ne siitä käy aukoo päätä
en ymmärää miksi ihmisiä kiinnostaa millainen olet poika tyttö vai et kumpaakaan mitä väliä eikös ihmisessä tarkeintä ole luonne ja se ihmisen läiheisyydestä tuleva tunne

saat olla juuri sellainen kun haluat ansaitset tukea oikeita ystäviä ja kaikkea hyvää elä välitä.
jos joku kiusaa anna olla. on helpompi antaa olla kun taistella vastaan koska kiusaaja on idiotti aivovammainen paskianen millä asiat ei ole hyvin.
olen siis melkeen 18 nyt ja yksi kiusaaja kiusaa vieläkin somessa mutta face to face tärisee ku meen juttelee.

kiitos kun sain purkaa tätä paskan ihmiskunnan aiheuttamaa tuskaa

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei ja kiitos kun jaoit tarinasi. Olet selvinnyt vaikeista ajoista elämäsi aikana ja tehnyt tärkeitä oivalluksia. Tosiaankin jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on ja jokainen ansaitsee ystävien tuen ja hyvän elämän, aivan kuten sanoit.

On kurjaa, kuinka joskus kiusaaminen ei lopu, vaikka aikuiset yrittäisivät puuttua tilanteeseen. Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jossa on mm. hiljaisia sivusta seuraajia, kiusaajan kannustajia ja kiusaajia. Usein kiusaamisen loppuminen vaatii koko ryhmän (esimerkiksi koululuokan) asenteiden ja käyttäytymisen muutosta aikuisten johdolla. Eikä se aina ole helppoa tai käy nopeasti. Joskus on tosiaan hyvä jättää kiusaaja huomiotta aivan niin kuin sanoit, sillä lopulta jonkinlaista reaktiotahan kiusaamisella usein haetaan ja jos mitään ei tapahdu ei kiusaamisessakaan ole mitään mieltä. Pystyisitkö estämään kiusaajan somessa tai muulla tavoin välttymään hänen yhteydenotoiltaan?

Mahtavaa, että ammattikoulussa sait uusia hyviä ystäviä ja tyttöystävän. Ystävien kanssa kiusaajan nälvimisetkin on helpompi jättää omaan arvoonsa. Vaikka koulukiusaaminen on ollut rankkaa, kuvaat silti paljon hyviä asioita elämässäsi. Sinulla totisesti on vahvuutta, kun olet pystynyt jatkamaan elämääsi eteenpäin kaikesta menneestä huolimatta ja näet myös paljon hyvää maailmassa.

Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi toivottaen,

MLL:n päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Kukaan ei ymmärrä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top