En jaksa enää elää. En halunnu tälläst elämää. Kaks vuotta sitten kaikki oli ihan normaalisti ja odotin paljon mun elämält. Sitte yhtäkkii mun mummo kuoli enkä ees itkeny. Äiti masentu nopeesti mummoni kuoleman jälkeen. Aattelin et kyl täst viel noustaa ja siltä se tuntuki melkein vuoden. Isoveljeni löysi ihanan tyttöystävän, josta mä välitin ihan hirveesti. Veljeni tyttöystävä osasi lohduttaa mua kun kaikki murtu ja aattelin uuden koulun ja yläasteen aloittamisen ratkaisevan lopullisesti kaiken, mutta toisin kävi kaikki kaatu silmänräpäyksessä. [osa viestistä poistettu]. Jouduinkin usein näkemään kuinka veljeni kärsi siitä [osa viestistä poistettu], mutta onneksi se loppu nopeesti. Mustasukkaisuuden takia niiden suhde kaatu ja isoveljeni oli lähellä [osa viestistä poistettu]. En aluks huomannu kaipaavani veljeni tyttöystävää, koska en aatellu se vaikuttavan mitenkää muhun niin kui ei ois pitänytkään.Vähän ajan kuluttua [osa viestistä poistettu]. Luulin sillo et se ratkasee ongelmat niinhän mun isoveljenikin ja sen tyttöystävä oli purkanu pahaa oloaan. Mulle ei kerrottu huolista mitä perhees oli mut aina mä oon saanu ne selville. Seiskaluokan sain kiitettävästi loppuun muutamilla itkuilla ja kaipailuilla. Aattelin, että kun kaiken unohtaa niin se ei voi satuttaa. [osa viestistä poistettu] Tunteet olivat kuitenkin kasin alus viel suht positiivisia. Joulun aikaa aloin olemaan hirveen vihanen joka päivä. En ollut tiennyt miten huonosti asiat olivat olleet meiän perhees, koska mulle ei oltu kerrottu olihan vasta 12, mutta nyt tiiän kaiken. Koulussa aamuisin en puhunu kavereille, koska en halunnut satuttaa niitä mun räjähdyksillä. Jouluks me lähettiin lappiin siihen paikkaan missä veljeni oli tutustunut ex tyttöystäväänsä pari vuot sitten. [osa viestistä poistettu] koska kaikki muistu mun mieleen. Kaikki hyvät muistot ja hyvä elämä kaks vuotta sitten. Siitäkin viel noustiin ja tän vuoden tammikuun olin ihan pirtee ja huomasin etten ollut enää niin vihanen. Sen jälkeen alko vatsakivut ja päivittäinen ahdistus ja päänsärky. Kaipaan niin vanhaa elämää. Pelkään menettäväni mun isän ,koska sil on ollu sydämmen kaa ongelmii, pelkään äitini sairastuvan uuestaan masennukseen, koska se on ollu joka päivä aika kiree ja väsyny. Pelkään, että veljeni muuttaa pois kotoo, koska se on koht täysikänen. Pelkään koirani kuolevan vanhuuteen. Sitten mul ei oo ketää. Oon saanu jopa parina yönä paniikkikohtauksen tyylisen kohtauksen. [osa viestistä poistettu] Kaipaan niin mun vanhaa elämää ja veljeni tyttöystävää.Itsetuntoni on ollut muutenki aina surkee. [osa viestistä poistettu] Mitä teen et pysyn viel kiinni elämäs???
Tämä on Nuortennetin ylläpidon viesti.
Hei,
Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa.
Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton) tai kirjoittaa Lasten ja nuorten nettiin. Halutessasi voit myös kopioida yllä olevan tekstisi ja lähettää sen Lasten ja nuorten netin kirjepalveluun, josta saat aikuisen vastauksen. Tai käy tutustumassa nuortennetin sivuilta http://www.mll.fi/nuortennetti/ löytyviin ”aikuisen apua” – teksteihin.
Ensiks , oon tosi pahoillani sun puolesta.
Ja itte puhuisin mun kkavereille ja ystäville.
Tää oli tosi sekava kun oli niin paljon poistettu viestissäsi… Mutta kerron sen että varmasti joku uusi harrastus josta tykkäät tosissaan auttaa monella eri tapaa. Et vain murehdi kotona, saat uusia ystäviä ja jos vielä nautit siitä niin on hyvä juttu! Itseäni auttoi ihan tajuttomasti se että aloitin uuden harrastuksen… :) ja siitä koirastasi; se helpottaa ajan myötä. minulta on viety viisi kissaa pois joista kaikista välitin ihan hirveästi..