”Moi! Mulla on jo tosi pitkään ollut huono olo. En tiedä onko normaalia, mutta pelkään tosi paljon kuolemaa. Itken aina iltaisin, yleensä silloin kun on pimeää ja hiljaista. Saan tällöin jäätävän paniikki kohtauksen ja alan itkemään. Mun vanhemmat on ihanasti tukena, muttei niilläkään oo loputtomasti aikaa puhua tästä aiheesta. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä. Kaikki vaan vakuuttelee että ei tarvii murehtia, mutta entä jos en voi tälle tunteelle mitään.
Elämäni on nykyään sitä että tuijotan tyhjyyteen, syön, nukun, olen koulussa, itken ja olen puhelimella. Eikö tähän elämään kuulu muutakin? Puhelimella olemalla unohdan hetkeksi kaikki murheet, mutta kun lopetan sillä olon niin tunteet palaavat entistä voimakkaampina. En jaksa tätä enää, mutta en halua luovuttaakkaan.”
Kirjoitin tästä jo aikaisemmin, mutta nyt haluaisin jutella tästä aiheesta jonkun kanssa. Minulla on niin huono olla! Tarvitsen apua. En kuitenkaan halua mennä puhumaan kenellekkään! Jos voisin puhua jollekkin luotettavalle aikuiselle viestein?
Moikka!
Kiitos paljon viestistäsi! Pohdiskelet aika vaikeaa asiaa – kuolemaa. Kukaan ei varmuudella tiedä, kuinka tai milloin tulee kuolemaan ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. On siis luonnollista, että jos sitä oikein alkaa ajattelemaan, kuolema tuntuu pelottavalta.
Ihmiset, jotka ovat kokeneet niin sanotun rajatilakokemuksen eli olleet fyysisesti hetken kuolleina, ovat kertoneet ihanasta valosta ja läpitunkevasta rakkauden kokemuksesta. Jotkut joogit uskovat siihen, että kuolema tarkoittaa samaa kuin syntymä. Kun kuolemme, synnymme osaksi universaalia rakkautta. Ainoastaan ruumiimme kuolee, mutta sielumme jatkaa elämää. Näin ajatellen kuolema ei ehkä tunnukaan ihan niin pelottavalta.
Kuolemanpelkoa tutkinut ihminen, on huomannut, että nuorempana kuolemaa pelätään enemmän kuin vanhempana. Sinällään hassua, koska vanhempana kuoleminen on todennäköisempää kuin nuorena. Joskus kuolemanpelko voikin olla elämänpelkoa! Nuorena on aika monia pelottavia tai jännittäviä asioita edessä: Miten koulu menee? Mihin lähtee opiskelemaan? Miksi haluaisi tulla isona? Pärjääkö aikuisena? Saako poika- tai tyttökaveria? Mitä sinä ajattelet näistä asioista?
Minusta kuulosti tosi kivalta, kun kirjoitit, että vanhempasi ovat olleet ihanasti tukenasi. Se on niin tärkeää! Vanhempien tulisikin olla tukenasi ja löytää aikaa sinun kuuntelemiseesi. Se on vanhempien tehtävä. Jos ahdistus kasvaa sietämättömäksi, voit myös pyytää, että haette vanhempiesi kanssa sinulle yhdessä apua. Minulle tuli jotenkin kovin toiveikas olo siitä, kun kirjoitit että haluat apua ja haluat puhua. Se on aina ensimmäinen askel siihen suuntaan, että olosi tulee helpottumaan. Jos haluat viestitellä luotettavana aikuisen kanssa, olet lämpimästi tervetullut chattaamaan MLL:n lasten ja nuorten nettiin su-ke 17-20 tai toki voit kirjoittaa myös kirjeen!
Lämmöllä,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä
