Moi, päivystäjät. Oon sama kuin se ”2020 huono vuosi”. Mä en jaksais olla enää koulussa sitä kahta viikkoo joka pitäis olla. Mulla aloitettiin masennuslääke, joka on auttanut siihen, dt en enää viiltele yöllä, mut silti ahisraa se, ku pitäis mennä hiomenna kouluun. Mun elämä on niin turhaa, et en koe ees olevani täysin elävä, koska mun elämänhalu on hävinnyt kokonaan. Vuodesta 2018 lähtien mun elämä on ollu täysin shit. Vuonna 2018 jouduin luokkaan, jossa oli 67 oppilasta, joka oli ihan liikaa. Oikeesti olin sisältä täysin kuollut. Ahdistunut ja masentunut ja vuonna2019 en ollut ees koulussa, vaan olin sairaalassa koko vuoden 2020 asti. Ja sit siitä lähtien mun elämä on ollut täysin turhaa paskaa, ja koen olevani täysin arvoton. Mulla on yks mielisairaus, jonka takia syön siihen liittyviä lääkkeitä,. Sen lisäks syön masennuslääkkeitä ja hormonilääkkeitä ja unilääkkeitä. Myöskään mun murrosikä ei oo alkanut, vaikka oon jo 15. Nykyään ootan vaan kesää, josoa sitten menis paremmin. Ees vähän.
Koen, et mun elämä on täysin turhaa, koska joudun käymään huonostikäyttäytyvien koulussa, jossa suurin osa on poikia, ja vielä tosi kovista esittäviä ja lapsellisia. On tyttöjäkin, mut ne on täysin pissiksiä, ja oon kuitenkin niitten kans joskus välitunnil. Mut ne ei tee muuta ku pussailee niitten poikaystävien kans, ja sit ne kiusaa yhtä tiettyy oppilasta, ja haukkuu myös tiettyjä muitakin oppilaiya. Ne kiusaa sitä oppilasta joka päivä.
Sellasta mun elämä on, liian ahdistavaa. Voisitteko vähän kertoo vinkkei, miten saisin elämän kuntoon.
Hei nimimerkki ”2018-2023 kaikista surkeimmat vuodet…”
Kiitos, kun kirjoitit uudestaan ja avasit kokemuksiasi lisää!
Oli ikävä lukea, kuinka elämässäsi asiat ovat lähteneet menemään alamäkeen luokan vaihdoksen myötä ja olet menettänyt elämänhalusi. Olet jo pitkään voinut huonosti ja ymmärrän, jos nyt nämä kaksi viimeistä kouluviikkoa ennen kesälomaa tuntuvat entistä raskaammilta. Sinulla tuntuu olevan tällä hetkellä myös monenlaisia asioita mielenpäällä, kuten esimerkiksi murrosikä, muiden oppilaiden käytös koulussa sekä se, kuinka joudut todistamaan toisen oppilaan kiusaamista.
Sinulla on ilmeisesti hoitokontakti, koska sinulle on aloitettu masennuslääkitys. Pahaan oloon tuleekin aina saada apua, vaikka joskus olon helpottaminen voi ottaa oman aikansa. Todella hienoa muuten kuulla, että et ole nyt viillellyt – se on ainakin yksi askel kohti parempaa.
Oletko päässyt keskustelemaan kunnolla ajatuksistasi jonkun ammattilaisen kanssa? Olisi tärkeää, että sinun ei tarvitsisi vaikeiden ajatusten kanssa olla yksin, vaan voisit jakaa niitä jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Onko sinulla keskustelukontaktia terveydenhuollon kautta tai miltä sinusta tuntuisi mennä koulun ammattilaisen kanssa juttelemaan (esim. kuraattorin tai terveydenhoitajan)? Ammattilaisen kanssa voi jutella luottamuksellisesti mistä tahansa mielenpäällä olevasta asiasta, liittyi se sitten yleisesti ahdistuneeseen oloon, murrosikään liittyviin huoliin tai kaveriasioihin.
Entä millaiset välit sinulla on omiin läheisiin aikuisiin? Tuntuuko sinusta, että pystyt heille kertomaan rehellisesti voinnistasi?
Toivoit vinkkejä, millä tavalla saisit elämäsi kuntoon ja ihan ensisijainen vinkkini onkin tuo, että älä jää yksin huonon olon kanssa, vaan tukeudu ammattilaisiin ja läheisiin aikuisiin. Sinulla on oikeus saada apua ja tukea ihan koko ajan.
Toisena vinkkinä pohdin, että pystyisitkö löytämään päivistäsi kaikesta huolimatta sellaisia asioita, jotka toisivat sinulle edes vähän iloa ja rauhaa tähän hetkeen? Kerroit ainakin odottavasti kesää kovasti. Pystyisitkö suuntaamaan katsettasi kesään ja suunnittelemaan kivoja asioita, mitä voit puuhailla?
Joskus, jos voi huonosti, voi olla vaikea löytää iloa sellaisista asioista, joista on joskus nauttinut. Haluan kuitenkin yrittää välittää sinulle toivoa siitä, että myös tuosta on mahdollista päästä pikkuhiljaa kohti parempaa ja löytää taas elämäniloa, vaikka nyt olo olisikin toivoton. Tuo elämänvaihe nykyisessä koulussa ei kestä ikuisuutta ja ikinä ei voi tietää, mitä kaikkea hyvää tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Olet todella fiksun oloinen nuori ja uskon, että tulet löytämään paikkasi sekä löydät ympärillesi kaltaisiasi kavereita. Ehkä joku päivä vielä muistelet, että nämä vuodet olivat rankkoja, mutta samalla voit todeta, että selvisit niistä. <3
Muista, että voit aina myös soitella Lasten ja nuorten puhelimeen, tulla chattailemaan tai kirjoittaa nettikirjeen.
Jaksamisia viimeisiin kouluviikkoihin ja hyvää tulevaa kesää!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Candy Queen🍭❤
Olen itekkin menettänyt tärkeän henkilön mun elämässä. Tai no, henkilö kuin henkilö, itse asiassa mun marsu. Ja tätä surua ei helpota se että ihmiset sanovat joskus mulle kun puhun jossain netissä että ”se on vaa lemmikki, ne kuolee muutenki aikaisemmin kuin sä”. Mut se ei auta koska ensinnäkin sain sen mun 6v synttärilahjaksi ja mun veli sai sen mun marsun siskon. Heidän nimensä [0sa tekstistä poistettu]. Noin 2v kuluttua, otin [nimi poistettu] syliin ja se oli AIVAN liian kevyt. Päätettiin kaverin kaa jättää se rauhaan ja otettiin mun veljen marsu syliin. Kerroin heti kun äiti tuli kotiin, että [nimi poistettu] oli tosi kevyt. Äiti kokeili ja sekin sano et on joo vähän liiankin kevyt. Äiti käytti sen eläinlääkärissä ja ne sano et sil oli joku sairaus. Meidän piti antaa sillee paljon eri vitamiineja, ja syöttää sille enemmän ruokaa ku yleensä. Piti myös kattoo ettei [nimi poistettu] menis syömään [nimi poistettu] ruoan (välillä niin kävi). No, sit Äiti käytiin siät vaa uudestaan eläinlääkärissä et oisko jo, mut ei. Toka vikalla kerralla ne sano et se pitää lopettaa ens kerralla, koska nyt sitä ei pystytä. Äiti kerto mulle siitä ja aloin itkee. Ku se päivä koitti että hänet pitäis lopettaa, Äiti kysy et haluunko lähtee mukaan. Kieltäydyin koska, en halunnu nähä sitä kuolemaa. Käynnin jälkeen haudattiin myöhemmin meidän takapihalle ja sen hauta on edelleen siellä, ja mä maalasin sille hautakiven<3 [nimi poistettu] eli siis noin 2 vuotta, eli ei kuitenkaan kovin kauan ku ei ollut edes vielä täysikasvuinen, ja marsut elää joku, 5 vuotta? Olin ilmeisesti alitajuisesti kiusaamaan vähän mun parasta kaveria (en tietenkään halunnut kiusata enkä tiennyt et olin esim loukannut sitä) ja sit kävin koulukuraattorilla koko kouluvuoden ja se auttoi vähän:) Ollaan yhä parhaat kaverit sen kanssa ja se ei varmaan ees muista tätä. Mut nyt oon alkanu huolestuu meidän 17v kissasta, se ei oo ihan hyvässä kunnossa mut sitä ei kannata lopettaa koska se yhä jaksaa esim leikkiä ja ei oo sairas tai mitään. Sillä on vaan lonkka vaivoja:’D Mut aloin huolestuu siitä enemmän ku Kuulin ku mun äiti ja isäpuoli puhui siitä et se saattais pian kuolla vanhuuteen, ja toivon et se ei kuole, koska se on tosi iso osa mun elämää. Oon sen lemppari tästä perheestä. Ja meillä on kyl koira, just pari kuukautta sitte saatu, mut mun kissa on vaa nii tärkee, ku se on ollu koko mun elämän mun kanssa ja se varmaan toimii mun jonain terapia eläimenä. Tälläkin hetkellä aloin itkee vähän ku kirjotin tätä ja sydän alko tykyttää mut sit mun kissa tuli tänne huoneeseen ja nukahti mun viereen<3 (Tästä tuli aika pitkä..)
Mikä noin luonnollisessa asiassa voi pelottaa? Öö… onhan se hirveää, sielu lähtee ruumiista joka lopulta mätänee, mutta onhan se rauhoittavakin ajatus että ei tarvitse kestää mitään kärsimystä ikuisesti. Voit vaikka uskoa että synnyt uudestaan johonkin kiinnostavaan elämään.