Siirry sisältöön
minävain

Eli olen kärsinyt kuolemanpelosta jo jonkin aikaa. Päivällä asia ei pyöri mielessä mutta mitä lähemmäs iltaa mennään niin sitä enemmän asia pyörii mielessä. Pelkään sitä että mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Eihän sitä kukaan voi varmaksi tietää mutta silti se pelottaa. Usein illalla itken itseni uneen.

Neeariina

Itelläni kuolemanpelko lakkasi luettuani Harry Potter -sarjan. Ihan oikeesti :D Jollain voi auttaa vaikka Raamatun lukeminen, jollain Veljeni Leijonamielen. Jos et ole satuihin uskovaa tyyppiä, voit vaikka miettiä, että kuolema on yhtä luonnollinen osa elämän kiertokulkua kuin syntymäkin, miksi se olisi sen pahempi tai pelottavampi asia kuin elämäkään. Vai olikohan tuokin Leijonakuninkaasta? Yödataus.

Hmm…

Pääset taivaaseen, jos uskot Jumalaan.

Jatta

Yritä ajatella vaikka näin :
” Elämä on elämistä varten, ei kuolemista peläten. ”

etsikko

Mullakin on ollut vastaavia kokemuksia pienempänä ja joskus vieläkin. On ihan ymmärrettävää, että sitä miettii sellasia asioita, joihin ei voi saada vastausta. Vaikka niiden asioiden miettiminen ahistais, niin on tärkeetä mietiskellä niitä joskus ja luoda niihin se oma suhtautuminen. Kannustaisin kuitenki olemaan miettimättä kovin raskaita iltasin, sillä silloin asiat tuppaa tuntumaan vielä pelottavammilta. Ihmisen matka maailmassa on oman henkisen kehityksen matka. Siihen kuuluu pohtimista, ahdistusta ja oivallusta. Rukouksestakin voi löytää helpotusta ja voimaa, rukoilit sitten suojelusenkeliä tai vain mietiskelit asiaa joka sua vaivaa.

Nimetön

minuakin vaivaa kuoleman pelko olen laihin luokastamme ja pelkään että joudun tiputettavaksi sairaalaan se palautuu yleensä iltaisin mieleen minullakin koska en ehdi ajatella sitä päivällä kun olen kamujen kanssa..

Emma

Ei ole luonnollinen asia.

💐

Mikä on elämän kiertokulku? Olen kuullut ton jostakin, mutta en tiedä että mikä se on.

Candy Queen🍭♥️

Tiedoksi kaikille, jotka väittävät ”kuoleman olevan niin luonnollinen asia”: te ette varmaan ole koskaan menettäneet ketään läheistä. Jos olisitte, niin olisi tuollaiset puheet kaukana. Oikeasti läheisensä menettäneille se on todella raskas ja vaikea asia, eivätkä edes maksusta pitäisi sitä luonnollisena asiana. Se on kauhea asia, surullinen kohtalo, joka tulee jokaiselle ihmiselle. Se on niin synkkä asia, että monet ovat menettäneet elämänilonsakin sen takia. Ajatelkaapas. Silloin ei lohduta ollenkaan se, että ”se on luonnollinen osa elämää”, koska mitä se muka auttaisi? Ei mitään. Mielummin tulisi kuunnella ja lohduttaa, ehkä jopa rukoilla. Mutta, kukaan ei sisimmässään voisi pitää noin hirveää asiaa mitenkään ”luonnollisena”. Monille on vaikkapa ruumiin näkemisestä jäänyt ikuiset traumat. Silloin ei osaa ollenkaan ajatella sen olevan mitenkään ”luonnollinen asia”. Se on todella hirveä näky, ja kaikista kamalin haju minkä vaan voit kuvitella. Se jää kummittelemaan mieleen ikuisiksi ajoiksi. Eikö ole myöskin kauhea ajatus, että itsekin joutuu olemaan joskus tuossa tilassa, [osa tekstistä poistettu] Oma kaunis ruumis, johon pojat/tytöt ihastuvat, ja on elämää täynnä, olisi joskus noin kammottavassa tilassa? Mieti. Tämä on minun näkemykseni asiasta.

Ja kaikille, jotka pelkäävät kuolemaa: olen nähnyt paljon uutisia ja kuullut kokemuksia siitä, kuinka osa ihmisistä on pystytty herättämään henkiin. Heidän kokemukset olivat kauniita ja rauhoittavia. Osa oli myös synkkiä ja kammottavia, mutta siihenkin oli oma syynsä. Mutta muistakaa, että suurin osa oli niitä ihania, joten ei tarvitse pelätä. Kannattaa myös tutkia uskontoa. Voit myös käydä hautausmaalla, katsokaa kuinka siellä on kaunista, ja läheisistä huolehditaan. Muistakaa, että se on vain lyhyt hetki, kun siirryt henkimaailmaan, ja kaikille tulee oikeudenmukainen tulos. Olette turvassa.♥️

Coconut 🥥 🌴

Candy queenille: Kyllä olen myös kohdannut erittäin läheisen henkilön kuoleman. Se sattui. Se sattui todella paljon. Se sattui paljon ja pitkään. Eikä se ollut sellaista sattumista minkä voisi korjata lääkkeillä. Siitä piti vain päästä yli. Ja takaraivoihin ( missä kaikki muistot on ) meni. niinkuin muutkin. On ollut vaikeaa olla, tehdä normi-asioita kuin yleensä, sillä tämä ihminen oli osa jokapäiväistä elämääni.

Silti ajan kulkueessa olen sitä mieltä…Kuoleminen on luonnollista ja se tapahtuu kaikille. Halusi tai ei. Se on totuus ja se ei satuta minua 🖤🖤

2020-luku on kyllä tylsin vuosikymmen… jouduin huonoon kouluun, eikä enää ole kavereita, ja menee muutenkin huonosti.

No se nyt vain on tosiasia, jolle ei voi mitään.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”2020-luku on kyllä tylsin vuosikymmen…”,

Kiitos, kun kommentoit tätä viestiketjua!

Kiinnitin huomiota nimimerkkiisi ja sen perusteella kuulostaa, että elämässäsi on tapahtunut isoja muutoksia ja oli kurja kuulla, että sinulla menee huonosti, eikä ole kavereita. Toivon, että saat hankalaan tilanteeseen tukea läheisiltä aikuisilta, mutta voit halutessasi soittaa myös Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), jos haluat jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti aikuisen kanssa. Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. Lisätietoa voit lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Älä jää yksin vaikeiden asioiden kanssa!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Candy Queen🍭♥️

Nimimerkille Coconut 🥥 🌴: mihin uskontoon uskot? Esimerkiksi kristityt uskovat, että kuolema tuli maailmaan synnin kautta, eikä näin ole luonnollinen asia, eikä osa Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa. He uskovat myös, että Jeesus voitti kuoleman lopullisesti. Olisi muuten kiva kuulla sun uskomuksia.

Toivoisin, että tämä julkaistaisiin

Candy Queen🍭♥️

Nimimerkille Coconut 🥥 🌴: Mielestäni Jumala loi maailman ilman kuolemaa, mutta synnin takia me kaikki kuolemme jonain päivänä. Kuolema ei ole luonnollista. Mutta koska Jeesus kuoli jokaisen synnin tähden ja koska Jeesus nousi haudasta, kuolema ei ole elämän loppu. Se ei ole lopullinen tappiosi. Koska Jeesus elää, sinäkin tulet elämään. On elintärkeää, että jokaisella on tämä näkemys kuolemasta. Tiedätkö, mitä Jeesus teki kuolemalle? Hän voitti sen. Raamatussa kuolema on personoitu viholliseksi, itse asiassa viimeiseksi viholliseksi, joka asetetaan voittoisa Kuningas Jeesuksen jalkojen alle. Kuolema ei ole ollenkaan luonnollista, näin minä uskon, ja niin uskoo myös monet muut kristityt.❤

Kookos🥥

Moi. Mulla on yks kokemus aiheeseen liittyen. Tiedättehän, et jotkut ihmiset on kuolleet, mutta ne on pystytty herättää takaisin henkii. No, mul on tällainen kokemus. Nyt kerron sen.
Olen käynyt paratiisissa ja kadotuksessa.
Paratiisi (jota voi kutsua myös taivaaksi, mut tää muistutti paratiisii enemmän), oli paikka, jossa oli erityinen valo. Sellaista valoa en ollut ennen nähnyt.
Sitten siellä oli myös värejä, joita en ollut ennen nähnyt. Ja sitten, (homofobiset ”kristityt” voi lopettaa lukemisen tähän), siellä oli kaikki tasa-arvoisia. Kaikki saivat seurustella kenen kanssa haluaa, sai pukeutua miten haluaa, ja monet asiat, mitä konservatiiviset kristityt pitää syntinä, oli siellä hyväksyttyjä. Esimerkiksi seksuaalisuus oli kaikille sallittua. Tämä paikka muistutti kuitenkin enemmän muslimien paratiisia, kuin kristittyjen taivasta.

Sitten kadotus. Se oli paikka, jossa oli täysin pimeää. Siellä ei ollut mitään muuta, kuin pimeyttä. Kuitenkin siellä pystyi ajattelemaan, kaikkia asioita, mitä teki elämässä väärin.
Vastoin yleistä uskomusta, siellä ei ollut tulta, vain pimeyttä ja katumusta elämästään. Uskon, että elämänsä aikana uskontoja haukkuneet joutuvat tänne. Luen mukaan myös ne, jotka vihaavat ja uhkailevat kaikkia muita, jotka uskovat toisin kuin ne itse.

Olen lukenut, että muillakin on samankaltaisia kokemuksia. Kristityt ovat käyneet taivaassa, hindut ovat nähneet hindujumalia ja satanistit kadotuksen. Kannattaa vain olla huoleti ja uskoa omaan uskontoonsa, eihän tässä ole mitään pelottavaa.

Vastaa aiheeseen: kuolemanpelko

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top