Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin.

Hei.

Kiitos viestistäsi ja rohkeudestasi kirjoittaa ajatuksistasi. On tärkeää, että pääsee purkamaan mielessä olevia ahdistavia mietteitä, jotta niitä itsekin paremmin ymmärtää.

Ymmärsin viestistäsi, että epäilet saaneesi ahdistuskohtauksen tunnilla, jonka jälkeen koit ahdistuksen muuttaneen muotoaan raivoksi. Tämä on varmasti ollut sinulle hankala tilanne ja aiheuttanut sinussa hämmennystä. Huomasikohan opettaja sinun ahdistustasi, tai saitko olotilaasi apua keneltäkään?

Jos koet, että sinua ahdistaa useasti ja omien sanojesi mukaan koet myös olevasi ainaisessa keskilievän vihan tunteessa, on olotilaasi hyvä pohtia syitä. Koetko ahdistuksesi ja keskittymisvaikeutesi johtuvan ääniherkkyydestäsi, josta kerroit? Tai osaatko miettiä muita asioita, jotka voisivat liittyä ahdistukseesi ja vihan tunteeseesi? Oletko saanut apua ääniherkkyyteesi?

Toivon todella, ettet jää yksin pohtimaan näitä asioita. Paha olo on siinä mielessä salakavala, ettei se aina halua näyttäytyä muille, jos ei siitä itse uskalla kertoa. Puhuminen auttaa kuitenkin aina purkamaan ahdistunutta oloa, sekä jaettu huoli on puolikas kantaa. Myös se, että jää yksin pohtimaan omaa oloaan voi johtaa siihen, että purkaa pahaa oloaan itseensä itsetuhoisella käytöksellä, mikä ei ole ikinä hyvä keino, vaan lisää aina ahdistusta. Haluaisinkin siksi kannustaa sinua kertomaan ajatuksistasi ja olostasi jollekin turvalliselle aikuiselle. Tämä aikuinen voi olla esimerkiksi vanhempasi, kaverin vanhempi, opettajasi tai koulukuraattori. Keinoja kertoa on myös monia ja löydät varmasti oman tapasi ottaa aiheen puheeksi. Voisitko esimerkiksi käyttää Huoli puheeksi lomaketta? (https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/) Tai näyttää valitsemallesi henkilölle tämän tänne kirjoittamasi viestin? Voit tietysti myös mennä ihan suoraan kertomaan asiasta, jos koet sen parhaimmaksi tavaksi itsellesi.

Jos sinulla on kokemusta siitä, ettet ole saanut apua, vaikka olet sitä pyytänyt on tämä todella kurjaa. Haluan kuitenkin kannustaa sinua olemaan luovuttamatta. Asiasta kannattaa aina kertoa, kunnes saa tarvitsemaansa apua. Jos haluat, voit aina myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116), kirjoittaa nettikirjeen tai chatata. Päivystäjän kanssa voit yhdessä pohtia, vaikka kenelle ja miten asiasta voisi kertoa, jotta saisit apua.

Sinä olet todellakin kaiken avun arvoinen, muista se! Uskon, että sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka todellakin välittävät sinusta ja haluavat auttaa sinua.

Kaikkea hyvää sinulle toivottaa,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä