Siirry sisältöön
Kundi 15

Onko muilla käyny nii että lääkärissä alkaa stondaa kun kalua tutkitaan?
Mulla kävi näin ja lääkäri ikäänkuin runkkas mun kalua hanskat kädessä ja se tuntu tosi hyvälle. Oon saanut hanskoja kaupasta ja nykyään käytän niitä aina.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos hyvästä kysymyksestäsi!

Erektio voi tosiaan tulla joskus vähän kiusallisissakin tilanteissa, kuten lääkärissä, mutta ammattilaiset osaavat kyllä suhtautua siihen hyvin. Erektiota ei voi hallita ja se voi tulla myös esimerkiksi lämpötilanvaihteluissa tai jos ihminen säikähtää.

Sen sijaan se, että työtehtäviään suorittava henkilö käyttäytyy kuvailemallasi tavalla, ei ole ok, mikäli siis tarkoitat, että hän hyväili sinua tarkoituksellisesti. Eri asia on, jos hän sinua tutkiessaan liikutti esinahkaasi samalla tavalla kuin miten toimit vaikka sooloseksissä. Näin on voinut tapahtua esimerkiksi, jos hän on testannut esinahkasi liikkuvuutta.

Jos toiminta oli tarkoituksellista eli jos hän on yrittänyt tarkoituksella kiihottaa sinua eroottisessa mielessä, hän toimi väärin ja tilanteesta olisi tärkeää ilmoittaa hoitavalle taholle (esimerkiksi terveyskeskukseen, jossa kävit) ja tehdä siitä rikosilmoitus. Vaikka sinä et olisi kärsinyt tapahtuneesta, niin jollekin toiselle asiakkaalle tuollainen käytös lääkärin taholta voi olla hyvin traumatisoivaa.

Hanskojen käyttämiseen sen sijaan ei ole mitään estettä, jos ne tuovat sinulle lisää nautintoa.

Kaikkea hyvää sinulle,
toivottaa
Lasten ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Lääkäri runkkas mua

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top