Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
Mulla on ollut ihan liikaa psyykkisiä ongelmia lyhyen elämäni aikana.Ne alkoivat jo toisella luokalla kun käyttäytymiseni verta kohdatessa oli foobista. Aloin täristä ja väristä ja pyörrytti ja henkeä ahdisti. En tiedä mikä oli syy, mutta se meni ajan mittaan ohi. En ole vieläkään oikeastaan täysin ”parantunut” siitä, enkä tiedä, onko se koskaan mahdollista sillä henki salpautuu hetkellisesti edelleen, kun näen verta.Sitten. Neljäs luokka. Ulkonäköpaineet. Anorektisia oireita. Ei siitä sen enempää. Ne kesti vuoden mutta älysin itse lopettaa.Viides luokka. Masennus. [osa viestistä poistettu] Tässä sitä silti yhä ollaan. Sekin loppui aikanaan.Kuudes luokka. Taas foobista käyttäytymistä, tällä kertaa oksentamista kohtaan. Sairastin 10-vuotiaana rajun vatsataudin joten ehkä se on ihan ymmärrettävää. Olin kutosluokan ajan yhteensä kolme kertaa samassa tilassa, missä joku oksensi. Aina sama juttu, halusin päästä pois, jos en päässyt pois, aloin desinfioida käsiä ja panikoida. Entä jos sairastun? Entä jos joudun sairaalaan?Tätä jatkuu yhä.Kuudennella luokalla tuli myös taas laihdutus, tosin se kesti kuukauden ja laihduin ehkä muutaman kilon.Ja se, mikä on hassua, en koskaan hakenut mihinkään apua. Eikä minkään huomattu muuttuneen. Kaikki tuli ja meni. Minulla on yhä pelkoja verta ja oksennusta kohtaan.
Moikka sinä! Kiitos siitä, että kirjoitit meille ja kerroit rohkeasti tilanteestasi. Kuvasit viestissäsi sinua ahdistavia asioita ja tilanteita, ja kerroit tällaisten fobioiden alkaneen jo useampi vuosi sitten. Kertomasi mukaan pelkojesi kohteet ovat vaihdelleet, ja osa on hetken kadoksissa oltuaan tullut takaisinkin. Kerroit myös vakavista, itsetuhoisista ajatuksista sekä anorektisista oireista.
Olen tosi pahoillani, että olet joutunut kohtaamaan noin monia vaikeita asioita. Kirjoitit, ettei kukaan ole huomannut sinun pahaa oloasi, ja tästä tein sen päätelmän, että sinulla on varmaan aika yksinäinen olo itseksesi kaikkien noiden asioiden äärellä. Kerroit, ettet ole koskaan hakenut apua näihin ongelmiin ja jäinkin miettimään, mistä se johtuu? Toki ymmärrän hyvin sen, että omista asioista puhuminen voi tuntua epämukavalta ainakin aluksi. Kuitenkin sinun viestiäsi lukiessa ajattelin, että on tosi tärkeää, että sinä saisit nyt ansaitsemasi avun, kun olet niin pitkään sinnitellyt ilman.
Kuvaamasi asiat ovat sellaisia, joihin on saatavilla apua, ja niiden kanssa ei oikeestikaan pidä jäädä yksin. Ensimmäisen askeleen avun hakemiseen oletkin jo ottanut, kun kirjoitit tänne palstalle. Todella hienoa! Seuraava askel on se, että mietitään, mistä sinä voisit saada tarvitsemaasi apua.
Ehdottaisin sitä, että menisit juttelemaan näistä asioista kouluterkkarin kanssa. Jos haluat, voisitko näyttää hänelle tämän viestin, jonka kirjoitit meille? Tästä hän saisi heti alkuun hyvän käsityksen tilanteesta. Toki voit ihan kertomallakin tuoda esille, mistä asioista olet huolissasi. Voisit kertoa terkkarille, että olit yhteydessä Lasten ja nuorten netin keskustelupalstalle ja täällä aikuinen päivystäjä kehotti sinua hakemaan apua tilanteeseesi. Kouluterkkareiden pitäisi olla ainakin juhannukseen saakka paikalla, jotkut ovat vielä sen jälkeenkin.
Toivon ihan hurjan paljon, että rohkaistuisit ottamaan tämän seuraavan askeleen avun hakemisessa. Sinä olet todellakin sen arvoinen!
Jos haluat, voit myös soittaa meidän puhelimeen nimettömänä ja miettiä tätä asiaa lisää siellä. Meillä on myös mahdollisuus chatata kahden kesken päivystäjän kanssa tai kirjoittaa nettikirje. Jos sinua kiinnostaa, täältä löydät lisää tietoa näistä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Iso halaus sinulle!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä