Olen kärsinyt pitkään masennuksesta,aloitan ihan alusta.
Minua on kiusattu aina,joka koulussa ja olimme muuttaneet paljon ollessani alle 10.
Minua haukuttiin,joskus suutuin niin että hyökkäsin.Minulla on ylivilkkaus sairaus ADHD.Minua kiusattiin aina minulla oli vähän kavereita silti kestin.
Olimme ihanassa asuinpaikassa,hymyilin aina,ei ollut masennusta.
Mutta kun muutimme ja päädyin 3 luokalle.Kadotin kaikki vanhat hyvät ystäväni.
Minua alettiin siis kiusata,haukuttiin käytiin ”leikkimielisesti” kiinni,syrjittiin,pidettiin vammaisena.Kävin päälle,suuttuessani.Yläasteella selvittelin masennustani,kun kerroin että olin itkenyt yöt kun en saanut unta,syyllisyyden tunne häiritsi,ahdistus,agressiivisuus,koko ajan olin erilläni.
Sitä selviteltiin.
Mutta nyt se on tullut takaisin,olen agressiivinen,ärtyisä [osa tekstistä poistettu].Haluaisin tahallani satuttaa,minulla on huono olo,tahdon itkeä huutaa tunteitani mutta en pysty.Pelkään ja ahdistun,kaverini jättävät minut kun erkanen heistä ja haluan rauhaa,en tahallani.
[osa tekstistä poistettu]
Mutta liikun paljon ja se sattuu.Veren maku jo kirii suuhun,tunnen luuni ja näen verisuoneni.
Käyn psykiatrilla,mutta en kerro heille kaikkea.45 minuuttia ei riitä kaikkeen mitä tunnen,tunnen niin paljon pahaa mieltä.
Molempia on vähätelty,kukaan ei uskonut minua.
[osa tekstistä poistettu].Mutta minua harmittaa että kun kerron jotain kavereilleni he saattavat kertoa sen eteenpäin.Myös äitini ja siskoni.En luota heihinkään.
En voi luottaa kehenkään ja puran pahaa oloani agressiivisesti vahingossa vaikka en halua.
Minusta ei ole kukaan ennenkään pitänyt väkivaltaisuuden takia,minua on vain niin paljon kiusattu mutta en halua satuttaa.Enkä perhettänikään!
Pelkään mokailua enemmän..ja en usko että minussa on ylpeyden aiheitakaan.Kaikki kehuvat ja kannustavat sen takia minua etten tuntisi oloani huonoksi,niinhän se on.
Kertominen ei käy muille koska minua ei uskota ja sanotaan:
”Ei tuo ole totta”
”miksi et puhu siellä psykiatrilla kun sulla semmonen on?”
”ootko sekopää”
”en oo ollu tommone älä valehtele”
”ei sulla oo anoreksiaa!”
”ei sulla oo masennusta!”
Vaikka osa vastauksista olisi liioteiltuja noin minulle voitaisiin vastata.Äitini sanoi noista 2 viimeistä.
Olen iloinen jos vastaatte tähän,teihin ainakin voi luottaa.
Hei ”Sad tyttö”,
tarinassasi on monta asiaa, jotka herättävät huolta. Ensinnäkin on tosi väärin, että olet joutunut kestämään kiusaamista! Kiusaamista on ilmeisesti selvitelty? Jatkuuko se edelleen? Jos jatkuu, niin se pitäisi saada loppumaan, koska tuollainen henkinen latistaminen ei ainakaan helpota oloasi ja sinulla, kuten kaikilla, on oikeus käydä koulua rauhassa.
Se, että haluat satuttaa itseäsi, on vakava asia ja kertoo siitä, että sinulla on tosi paha olla. Se ja syömiseen liittyvät pulmat eivät ole vähäteltäviä asioita. Voisivatko läheisesi kieltää ja vähätellä näitä asioita, koska pelkäävät ja eivät halua uskoa, että voisit huonosti? Voisiko se olla heidän oma suojautumiskeinonsa? En tiedä.. joka tapauksessa sinun tulisi saada apua ja tukea, ei vähättelyä.
Kerroit käyväsi psykiatrilla, mutta varattu aika ei riitä kaiken kertomiseen. Ymmärrän sen oikein hyvin. Luottamuksen rakentuminen vie aikaa ja 45 min. ehkä kerran viikossa on lyhyt aika, kun on paljon purettavaa eikä tiedä mistä aloittaisi. Usein asioita on helpompi ilmaista kirjoittamalla. Ainakin nyt osasit kuvailla hyvin tuntemuksiasi ja ajatuksiasi, joten voisitko kirjoittaa psykiatrillesi rehellisesti kaikista näistä asioista, joista kirjoitit tänne palstallekin? Minusta on hienoa ja tärkeää, että olet saanut apua. Psykiatri on sinua varten ja haluaa auttaa sinua, mutta saadakseen parhaat edellytykset auttamiseen, tulisi hänen tietää, millaista ja mihin tarvitset apua. Siihen tarvitaan avoimuutta. Voitko hävitä mitään, jos kokeilet olla avoimempi ja sanoa rehellisesti, miltä sinusta tuntuu ja miten purat pahaa oloasi? Kannustan sinua kokeilemaan, sillä palkintona voi olla parempi olo ja se, että sinua kuunnellaan ja autetaan.
Sinussa on PALJON ylpeyden aiheita! Jo se, että kirjoitit tänne ja uskallat ottaa apua vastaan, on ylpeyden aihe. On hienoa, että läheisesi välittävät voinnistasi ja haluavat kehua ja kannustaa sinua. Se on kullanarvoista ja kertoo siitä, miten rakas sinä olet heille. Olet arvokkain ja hyvä juuri sellaisena, kuin olet. Uskon, että joku päivä näet itsesi siinä valossa, kuin muut sinut näkevät.
Jos haluat puhua asioista luottamuksella ja nimettömänä, voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111. Puhelu on maksuton ja avoinna ma-pe klo 14-20 ja la-su klo 17-20. Voit myös kirjoittaa nettikirjeen Lasten ja nuorte kirjepalveluun tai chattailla luottamuksella aikuisen kanssa ti-to klo 17-20 osoitteessa irc-galleria.net.
Tsemppiä sinulle!