Hei! En oo ennen näin tullu avautumaan. Eli tää on eka kerta mulle ku tuun tänne puhumaan ja siis mun asia koskee masennusta ja pelkäänpä, että mulla on masennus. Olen myös [osa tekstsitä poistettu], mutta lopetin ja luulin lopetettuani, että olo paranis. Niin ei kuitenkaan käyny. Oon jutellu monien masennuksesta kärsivien/kokeneiden kanssa ja ne on kertonu mulle oireistaan ja ne on samoja ku mulla. Väsymystä, laiskuutta, motivaatio puuttuu, surullisuus ja sellaset. Pelkään puhua tästä vanhemmille, koska mua nolottaa ja mun uskonnossa kehon vahingoittaminen on kiellettyä ja mun isä suuttuis mulle, koska sille uskonto on tärkeä asia. Äiti puhui kerran, että [osa tekstistä poistettu] joutuu suoraan osastolle onko totta? En tiedä mitä teen.
Hei,
hienoa, että uskalsit kirjoittaa tänne! Tämä voi toivottavasti olla ensimmäinen askel siihen, että uskaltaisit avautua myös jollekin läheisellesi ja pyytää apua.
Sinulla ei ole mitään nolostelun aihetta siinä, että koet itsesi masentuneeksi. Jokaiselle voi tulla sellainen vaihe elämässään, että kokee pahaa oloa ja jopa masentuu. Se ei ole ihmisen omaa syytä ja olo voi myös parantua. Ymmärrän silti sen, että omista vaikeista ja epäselvistäkin tunteista ja ajatuksista on hankala puhua ääneen tai ylipäänsä kenellekään. Mutta kun ymmärtää sen, että ”tämä ei ole mun syytä, voin ja ansaitsen saada apua olooni/tilanteeseeni”, niin olo saattaa helpottua jo himpun verran, kun taakkaa saa jaettua jonkun kanssa.
Jos ihminen satuttaa itseään tai muita ja/tai on hengenvaarassa, niin osastohoito voidaan nähdä hyvänä tai jopa välttämättömänä. Mutta en usko, että sinun tilanteessasi osastohoito olisi ensisijainen vaihtoehto, koska et satuta onneksi enää itseäsi. Jos sinua kuitenkin jännittää kertoa siitä vanhemmillesi, niin voisitko kertoa heille tai toiselle heistä, että sinulla on ollut paha olo jo ”x” ajan ja pelkäät, että sinulla on masennus? Voisit kuvailla noita oireita (väsymys, surullisuus yms..), mutta jättää tuon vahingoittamisen kertomatta tässä vaiheessa. Olet kuitenkin päässyt siitä eroon. Sitten, jos pääset esimerkiksi juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa, niin voit hänelle kahden kesken kertoa, etenkin jos pelkäät sortuvasi vahingoittamiseen uudelleen.
Jos isäsi suhtautuminen pelottaa sinua, niin voisiko olla helpompi kertoa ensin vain äidillesi kahden kesken? Tai kirjoittaa äidille vaikka kirje, jossa kuvaat oloasi ja myös pelkoa siitä, miten hän reagoi asiaan. Olisi nimittäin tosi tärkeää, että saisit kerrottua jollekin, ettei olosi pahene entisestään. Vanhempasi voivat auttaa sinua saamaan apua ja tukea sinua.
Muista, että voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111 tai kirjoittaa nettikirjeen lasten ja nuorten kirjepalveluun.
Paljon rohkeutta sinulle ja mahdollisimman hyvää kesää!
