Tuntuu oudolta kirjoittaa tänne nuorten nettiin, mutta en täältä mitään ikärajaa. Olen kuitenkin jo 19 vuotias lukiolainen ja mua on jo pitkään vaivannut yksi asia. Mulla on usein kausia etenkin tressavina aikoina jollon makoilen valveilla yötä myöten. Murehdin ja kuvittelen pahimpia asioita jota mulle voisi käydä ja usein saan itkukohtauksia ilman syytä. Koko elämä tuntuu silloin toivottamalta, kukaan ei välitä minusta ja haluisin vaan painua maan alle. Herätessä tunteet ovat poissa, mutta palaavat päivää myöten. Mulla on ollut tälläisiä kohtauksia jo vuosia mutta en ole koskaan pystynyt asiasta puhumaan kenellekkään. Lukittaudun yleensä omiin oloihini ja olen kausittain ärtynyt… En jaksa tätä enään, mitä minun pitäisi tehdä ?
On täysin normaalia, että esimerkiksi nukkumaanmennessä, mietit elämän eri asioita, iloisia ja surullisia. Kun muistot ja erilaiset tunteet tulevat pintaan, alkaa itkettää. Mutta jos koet, että muistot ja tunteet ovat liian raskaita yksin ajateltavaksi ja haluaisit ihmisen jolle kertoa kaikki murheet, voit toki kääntyä koulunne terveydenhoitajan, tai kuraattorin puoleen. Joskus ulkopuolisen ihmisen apu voi auttaa todella paljon, usko pois :) Kun olet käynyt muutaman kerran juttelemassa jollekulle, mieli tuntuu heti paljon kevyemmältä :) Voimia sinulle ja hyvää kevättä :)
