Olen 16-vuotias tyttö ja käyn lukiota ensimmäistä vuotta. Kaikki on vain menneyt alamäkeen viimeisen vuoden aikana. Olen 9. luokalta lähtien ollut vain alakuloinen, väsynyt ja ärtynyt. Mikään ei enää kiinnosta ja millään ei ole mitään väliä. Tuntuu kuin kaikki vaatisi vain suuria ponnisteluja. Moni ihmissuhteeni on kariutunut ja koko sosiaalinen elämä on vähentynyt, vaikka kyllä minulla vielä muutama kaveri vielä on jäljellä. Jatkuvan ärtyneisyyteni takia käyttäydyn äkäisesti melkein koko ajan läheisiäni kohtaan vaikka syytä siihen ei olisi.(Heillä ei ole aavistustakaan tilastani, sillä vakuutan heille että kaikki menee hyvin.) En vain voi sille mitäään että paha olo seuraa minua jatkuvasti. Käyn enää koulun lisäksi harvoin ulkona ahdistuksen takia. Opiskeluni kärsii myös: kouluun meneminen ahdistaa ihmisten takia enkä pysty juurikaan keskittymään tunneilla eikä siitä kotonakaan tule yhtään mitään. Jo ihan perusläksyjen tekeminen saa minut ahdistumaan ja itkemään, puhumattakaan kokeisiin lukemisesta tai koetilanteista. Numeroni ovat vain tippuneet hyvistä ja kiitettävistä välttäviksi ja huonoiksi.Tekisi mieli vaan jäädä nukkumaan koko loppuelämäksi. En vaan jaksa enää. Itsetuntoni on erittäin huono ja tuntuu,että en ole hyvä missään. Varsinkin kun kaikilla ympärilläni olevilla ihmisillä tuntuu menevän hyvin. Ei siis sillä etten olisi iloinen heidän puolestaan mutta se vain lisää itseinhoani.Päivät vietän vain lusmuillen kun en saa mitään järkevää aikaan, mikä vaan huonontaa oloani. Itsemurhaakin olen vakavasti pari kertaa harkinnut. Olen tehnyt pari masennustestiä netissä ja tuloksena tuli toisessa keskivaikea masennus ja toisessa vaikea masennus, eli pitäisi kai hakea apua.
Mutta yhteydenotto johonkin psykologiin tms. tuntuu jo liki ylitsepääsemättömltä vaikeudelta. Kysyisin siis, onko joku selvinnyt samankaltaisesta tilanteesta ja miten? (Anteeksi sekava teksti ja kiitos jos jaksoit edes lukea.)
Hei
Samoihin aikoihin eli ysi luokan jälkeen aloin tuntemaan samalla lailla kuin sinäki. Suurin osa tekstistä on erittäin tutun kuuloista ja tiedän miltä sinusta tuntuu. Läheisesi eivät tiedä tilanteestasi ja se saattaa kääntää kaikki ihmissuhteesi päälaelleen sillä minun kohdallani ainakin muuttunut käytökseni joka johtui ahdistuksestani näkyi kaikille muille yleisenä negatiivisuutena ja välinpitämättömyytenä.
Se että puhut jollekulle auttaa! Ystävä ja perheenjäsen tuossa tilanteessa on kuitenkin liian läheinen ja saattaa mennä lukkoon ongelmasi edessä eikä osaa auttaa. Minä ratkaisin tilanteeni menemällä lukion tokana vuonna koulukuraattorin puheille vaikka ajatus oli aivan ylitsepääsemättömän tuntuinen. Mutta kun sen kynnyksen yli astui kaikki helpottui heti. Sinä et häviä siinä mitään että menet puhumaan ongelmistasi, eikä sinulla ole mitään pelättävää ainakaan jos puhut niistä jollekulle aikuiselle ammattilaiselle. Hän ottaa asian asiallisesti ja hän ainoastaan auttaa sinua.
Kun olin saanut puhuttua ongelmastani pystyin myös kertomaan siitä läheisilleni. Siinä tilanteessa tajusin heti kuinka rakastettu olen ja että se todella auttaa että kerron heille ja he haluavat ainoastaan myös auttaa minua.
Tuosta tilanteesta pääseminen ei ehkä ole helppoa ja usein ainakin itse turruin pahaan oloon enkä jaksanut yrittää saada itseäni kuntoon. Silloin myös oli erittäin tärkeää että joku muu tiesi tilanteestani ja kannusti minua.
Voit myös heti helpottaa jo hiukan tilannettasi ja pohtia mitkä asiat ennen tekivät sinut onnelliseksi ja uskalla tehdä niitä. Se että harhautat mielesi pois ajattelemasta ahdistusta vapauttaa sinut ja saatat yhtäkkiä nauttivasi olostasi.
Sekavaan tekstiin sekava vastaus :) toivottavasti minusta oli apua!
Ainiin! Koulunkäyntiä helpotti suunnattomasti se että ryhdyin tekemään läksyjä ja muita tehtäviä jossain muualla kuin kotona. Esimerkiksi kirjastossa tai jonkun kaverin luona. Silloin ahdistus ei vallinnut koko ajan vaan asiaan oli helpompi keskittyä ja huomasin oppivani paljon paremmin. Ylioppilaskokeisiinkin pänttäsin paljon kirjastossa vaikka lukeminen ei silloin edes ahdistanut.
Kerroin myös koulun lopollemme siitä kuinka vaikeaa minulla oli koetilanteessa, etenkin pitkän matematiikan kohdalla, jossa opiskelu meinasi katketa. Hän suositti tekemään kokeen erillisessä tilassa yksin ja se auttoi suunnattomasti! Opettajalta oli ensiksi vaikea kysyä tätä erikoisjärjestelyä mutta hän otti asian erittäin hyvin ja oli vain tyytyväinen että pyysin tällaista. Hänenhän tehtävä on opettaa meitä oppilaita mahdollisimman hyvin ja auttaa meitä opiskelussa.