Olen 15-vuotias tyttö.
Ystäväni ovat hylänneet minut tai on minulla muutamia mutta en oikein jaksa heitä.
Kun tulen koulusta kotiin välillä menen vain sänkyyn makaamaan ja makaan siinä hiljaa yksin iltaan asti.
En jaksa. Kouluun meno on tuskaa. En vain enään jaksa. voisiko joku kertoa mistä saan apua ?
Voit jutella vaikka koulupsygologin kanssa tai vaikka soittaa lasten ja nuorten puhelimeen. Itsellä oli samanlasia ongelmia pikkuveljen kuoltua syöpään. Tuntui ettei millään ollut merkitystä, että kukaan ei todella välittänyt. Sen jälkeen vielä isä alotti ryyppyputken ja koko elämä tuntu luhistuvan käsiin. Itsariakin mietin monet kerrat, kunnes totesin miten väärin se kaikki olis ollu toiselle pikkuveljelle, jolla ei olis ollu enää ketään. Päätin, et mitä tahansa teenki, ni sil on tarkotuksensa ja teen sen positiivisessa mielessä. Et synkimpienki pilvien yläpuolella paistaa aina aurinko. Nykyään liikun paljon luonnossa mm. alituisen pelaamisen sijaan. Mitkään vastoinkäymiset ei oo enää nii raskaita. Ja niiku joku on joskus sanonu: ” elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten ”
