Hei! Olen 17-vuotias tyttö ja opiskelen ammattikoulussa. Viime aikoina, oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana minua on alkanut masentamaan tosi paljon. Saan usein ahdistus- ja paniikkikohtauksia. Koulu stressaa paljon, enkä tule toimeen isäni tai mummoni kanssa heidän alkoholiongelmansa takia. Olen yrittänyt puhua äidilleni omista asioista, mutta tuntuu että häntä ei kiinnosta. Kavereilleni olen myös yrittänyt puhua, mutta minulle vastataan vain ” Ole hiljaa, mulla on suurempia ongelmia kuin sulla”. Tiedän, että ihminen käsittelee asiat eri tavalla kuin toiset. Silti en voi olla miettimättä, että kuvittelenko vain nämä ns. oireet. Onko oikeasti syytä huoleen? Pitäisikö käydä juttelemassa jonkun kanssa? Tuntuu vain, ettei ketään enää kiinnosta mun asiat. En pysty enää luottamaankaan kehenkään, sillä luottamukseni on petetty niin monta kertaa. Niin kavereiden, entisten poikaystävien että isäni toimesta.
Tuntuu vain, että olen ihan hukassa :c
Moi!
Sinulla voi olla masennusta tai masentuneisuutta. On tosi ikävää, jos läheisesi eivät kuuntele sinua, sillä silloin monesti alkaa itsekin miettimään, tunteeko oikeasti jotain vai kuvitteleeko vaan. Juttelemisesta ei ole haittaa, voisitko käydä puhumassa esim. terveydenhoitajalle? Paras ratkaisu olisikin, jos pystyisit ajoissa kertomaan tunteistasi, jolloin ne eivät ainakaan kehittyisi pahemmaksi masennukseksi. Tietenkin omalla asenteella voi auttaa paljon, mutta toisten apu on tärkeää ja usein helpottaa. Luottamus ihmisiin voi olla vaikeaa palauttaa (tiedän kokemuksesta), mutta se on mahdollista. Etenkin useamman petetyksi tulemisen jälkeen voi tuntua siltä, ettei keneenkään voi luottaa, mutta kyllä luotettaviakin ihmisiä on. Jos yhtään lohduttaa, niin mua kiinnostaa sun jutut ja toivon että saat apua ja keskusteltua sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa auttaa (=
Tsemppiä ja halaus!
Hienoa, että kirjoitit tänne ja olit rohkea. On tärkeää, että tunnistaa omaa sisintään ja oppii kuulemaan omaa kehoa. Nyt on tärkeää, että otat yhteyttä koulusi terveydenhoitajaan ja juttelet hänelle asioistasi. Hän auttaa sinua eteenpäin. Muista aina, että kyllä välittäviä ihmisiä on. Täytyy itse vain olla rohkea lähteä hakemaan apua, kun sitä tarvitsee. Tsemppiä sinulle elämääsi, kyllä kaikki järjestyy!!
Kiitos paljon neuvoista! Koitan kerätä rohkeuteni ja mennä juttelemaan jollekkin aikuiselle. Pelottaa vaan mennä esim. terkkarille, sillä usein ongelmiani on vähätelty.
Yritin tänään jutella taas äitini kanssa, hänkään ei tehnyt mitään muuta kun vähätteli. :c
Vaikka ihmisillä olisi erilaiset tavat käsitellä asioita, niiden aiheuttaessa ongelmia lisää elämään,ne eivät ole terveitä eivätkä edistä terveyttäsi. On hienoa,että olet itse huomannut oireesi ja uskon ja toivon,että saat siihen apua.Kuten muissakin viesteissä tuli ilmi, kouluterveydenhoitaja ja kuraattorikin varmasti auttavat. Käy juttelemassa heidän kanssaan ja muista taistella! Kyllä elämä alkaa vähitellen paranemaan :)
