Eli… oon masenunu. Ei oo mitään diagnositua, mutta näillä mun oireilla se on aika pirun selvää. Oon vasta 13, tyttö, menossa seiskalle, mut oon jo monesti käyttäny iha kunnol tupakkaa ja alkoholia, nuuskaakin mulle on tarjottu mut en oo ottanu ku porukka kertoo miten se on nii vahvaa et ne melkei oksens eka kerral, ja mä kammoan oksentamista jote ei kiitos. Tupakkaa ja alkoholia otin koska aattelin et miks ei? En mä kuitenkaa tuu pääsee mihinkää elämässä. En käytä niitä aktiivisesti aktiivisesti, mut pari kertaa viikossa ainaki tulee sätkä pummittuu kaverilta.
Lisäks oon tosi itsekriittinen mitä tulee mun ulkonäköön. Mun nenä on iso ja rasvanen, mulla on erittäin paha akne ja kärsin alipainosta. Mulla ei oo todettu anoreksiaa, mul ei vaa oo ruokahaluu. Lisäks must tuntuu kui en osais MITÄÄN. Hemmetti, mä en osaa ees jotain niin helppoa kun kuperkeikka. Mun osaamattomuus vaivaa mua niin paljon, et jos aattelenki joutuvani tekee jotai vaikeeta mulle, meen paniikkii. Mun sydän hakkaa, kurkkua kuristaa, päässä huimaa ja pyörryttää, vatsaa polttaa ja jalat meinaa pettää alta ja alan itkeä rajusti. Se o aivan hirveetä. Iltasin saan usein tollasia jos en saa unta ja ajatukset harhailee asioihin, jotka haluaisin vaan unohtaa.
Aattelen usein kuolemaa ja siihen liittyviä asioita. En suunnittele kuolemaani, mut kuvittelen usein itteni kuolleena tai jonkun tappamassa mut. Joskus aattelen miten kuolleenna palaan joidenki ihmisten luo ja teen niien elämästä maanpäällistä hemmettiä.
Päivisin en näytä mun sisällä myllertävä myrskyjä muille. Nauran mukana kun joku nauraa mulle, mutta jos se menee yli niin kaikki se tukahdutettu raivo ja suru tulee ulos kohtauksena, jolloin en voi ajatella järkevästi ja tahtosin vaan aseen ja tehä sillä asioita itelleni ja muille. Jos pystyn hillitsemään itteäni, nii se purkautuu itkuhuimaushengenahistuskohtauksena heti ku oon yksin.
En uskalla kertoa kenellekään, sillä aattelen et ne ei kuitenkaa kuuntelis tai välittäis. Mun äitiki varmaa taas vaa sanois et oon väsyny ja et kaikki o paremmi taas seuraavana päivänä. Se o töissä mielisairaalassa, luulis sen ymmärtävän! Se on opiskellu miten ymmärretään! Suutarin lapsilla ei ole kenkiä.. Lisäks pelkään et ne raivostuis jos sais tietää et oon käyttäny, sillä ne o molemmat niin (erityisesti röökiä) vastaan et faijaki o suoraan sanonu et jos se saa mut kii savuista nii ”alkaa ikenet ihmettelee mihi hampaat katos”. Et juu… Tahtosin et tää loppuu koska mun olo o oikeesti hirveä, mut ei kai sitä voia hoitaa kunnol ilma et porukat saa tietää. Lisäks en taho bustata mun frendei tästä röökijutusta, mut muute sen osan kertomine voi ol vähä vaikeeta.
Moikka!
Ainakin osasit hienosti kirjoittaa tänne palstalle ajatuksiasi ja tunteitasi! Se oli rohkeasti ja fiksusti tehty, joten voit olla ylpeä itsestäsi. Olen aivan varma, että osaat tehdä monia muitakin juttuja varsin onnistuneesti ja jopa paremmin, kuin joku toinen. Meillä jokaisella on taitoja ja myös niitä asioita, joita emme osaa tehdä. Se ei tee meistä parempaa tai huonompaa verrattuna muihin ihmisiin. Me vain olemme erilaisia.
Kuulostaa siltä, että olet kovin ankara itsellesi. Uskon, että moni nuori jakaa kokemuksen siitä, että uusia asioita tai esiintymistä jännittää tosi paljon, mutta tuo tietysti kuulostaa ikävältä, että saat moisia kohtauksia, jolloin olet tosi ahdistuneen kuuloinen. Voisiko tuohon asiaan auttaa se, että pikku hiljaa yrittäisit kohentaa itsetuntoasi? Olla armollisempi itsellesi? Itsetuntoa voi kohottaa ihan arkisilla pienillä asioilla. Voit esimerkiksi alkuun miettiä, missä asioissa olet hyvä? (aivan varmasti niitä löytyy, ihan pieniäkin juttuja) Mitkä ovat hyviä luonteenpiirteitäsi? (voit kysyä vanhemmiltasi ja kavereilta mielipidettä tähän myös) Mitä hyvää teit juuri tänään/missä onnistuit? (näitä voi miettiä vaikka illalla ennen nukkumaanmenoa ja kirjata jopa ylös päiväkirjaan/lapulle) Keitä kivoja ihmisiä elämässäni on? Ja haaveilu kannattaa aina! Mieti ihan villisti, mitä haluaisit tulevaisuudessa tehdä, mihin mennä ja mitä kivoja juttuja kokea? Älä mieti heti, että ”no en ikinä pääsisi sinne tai tuonne.. en kuitenkaan onnistu… en ole niin hyvä..”. Haaveilussa on se hyvä puoli, ettei tarvitse välttämättä miettiä, mitkä asiat ovat realistisesti toteutettavia. Kun alkaa haaveilla ja villisti unelmoida, voi saada ideoita ja ajatuksia asioista, joita sitten oikeasti huomaamattaankin toteuttaa ja joita kohti kulkee.
Ja sitten – älä puhu tai ajattele itsestäsi negatiivisesti. Vähennä sitä ainakin. Sinä olet hyvä, fiksu ja arvokas. Hyvä sellaisena, kuin olet. Riittää, että teet parhaasi ja sitäkään ei aina tarvitse jaksaa. Seuraavana päivänä/kerralla sitten paremmin. On ok olla onnistumatta ja osaamatta kaikkea.
On erittäin hyvä ja FIKSUA, ettet ole kokeillut nuuskaa. Mitä alkoholiin tulee, niin tiesitkö, että alkoholi usein masentaa mieltä entistä enemmän? Vaikka aluksi tulisi iloinen olo, niin aika nopeasti ja viimeistään seuraavana päivänä mieli voi olla entistä apeampi. Sen madaltava vaikutus voi kestää useamman päivän. Sen lisäksi alkoholin vaikutuksen alaisena saattaa tapahtua asioita, joita ei haluaisi tapahtuvan selvin päin ja kunnolla mietittynä. Olet vielä kovin nuori ja olisi tosi arvokasta, että aivosi saisivat kehittyä rauhassa ilman alkoholimyrkkyä. Sama koskee tupakkaa. Ne ihmiset, jotka ovat tupakoineet vuosia, usein katuvat sitä, koska siinä vaiheessa riippuvuudesta on vaikea päästä irti. Sinulla on nyt mahdollisuus olla tulematta riippuvaiseksi. Säästää rahaa, varjella keuhkojasi, suuta, ihoa ja itse asiassa kaikkea terveyteesi ja kehoosi liittyvää. Kehosi on arvokas ja sillä on pitkä elämä edessä, joten sitä kannattaa kohdella hyvin ja ravita sitä hyvillä jutuilla.
Se, ettei ruoka maistu sinulle, saattaa juontaa juurensa masentuneeseen mielialaasi. Olisi niin tärkeää, että söisit ja saisit energiaa jaksaa ja kehittyä! Ajattelen, että olisi hurjan tärkeää, että rohkenisit kuitenkin juttelemaan vanhemmillesi tai toiselle heistä. Sinun ei tarvitse kertoa kaikkea, voit kertoa vain osan ainakin aluksi. Jos pelkäät joidenkin asioiden paljastamista, niin minusta tärkeintä tässä vaiheessa olisi se, että saisit kerrottua masentuneesta mielialasta, jännittämisestä ja huonosta itsetunnosta, joka jopa saa sinut joissain tilanteissa kokemaan näitä ”itkuahdistuskohtauksia”. Sinun ei tarvitse pärjätä yksin ja uskon, että vanhempasi haluavat auttaa sinua. Jos äitisi yrittää vähätellä asiaa, niin pidä pintasi! Kerro uudelleen ja sano, että sinusta on tuntunut pahalta jo pitkään ja tarvitset nyt tukea etkä vähättelyä. Voit myös kirjoittaa kirjeen äidillesi, jos siten on helpompi sanoa asiat, kuten ne ovat. Tällöin äitisi saisi lukea asiat rauhassa ja sulatella niitä.
Rohkeutta, tsemiä ja hyvää kesää!