Mieli maassa, järki jäässä.

Hei, en tiedä mitä tehdä ja tarvitsisin apua. Mieleni on ollut maassa jo todella pitkään, about; siitä asti kun olin päiväkodissa. Olen nyt 14 vuotias. Enkä tiedä mitä tehdä että saan tämän loppumaan.

Se alkoi siitä kun olin menossa päiväkotiin. Olin silloin vielä todella pirtsakka tyttö eikä mikään haitannu mua. Minulla oli 3 hyvää ystävää. Kun menin eskariin, luulin että saisin paljon lisää kavereita. Koitin olla heidän kanssaan mutta kukaan ei huomioinut minua, vaan yhtä ystävääni Helmeä (nimi muutettu) joka oli saman ikäinen kun minä ja tuli samaan päivä kotiin kuin minä. Hän sanoi mulle että se lupaa olla mun kanssa seuraavana pivänä, mutta niinhän hän lupasi joka seuraava päivä ja seuraava ja seuraava kunnes kyllästyin ja olin yksin päiväkodissa. Kaikki kiusasivat minua myöhemmin siitä kuinka vanhanaikainen tyylini oli ja kuinka ruma olin syyläisen leukani kanssa.

No, kun pääsin päiväkodista, menin eskariin ja aattelin saada muutaman ystävän sieltä. Mutta kun menin sinne ensimmäisenä päivänä, kukaan ei edes viitsinyt vilkaista minuun vaan juttelivat toistensa kanssa kuin olisin ollut ilmaa ja se ei tuntunut kivalta. No aattelin sitten parin päivän jälkeen mennä juttelemaan eräälle pojalle, Tomille ( nimi muutettu) joka istui Helmen kanssa keinuilla. Helmi vaan tokaisi ” Ei me sun kanssa haluta olla, Noita! ” mutta sain uuden ystävän Helmen tilalle, Tomin, nimittäin hän alkoi olla enemmän minun kanssani kun Helmen kanssa, joka ajoi mieleni pois muista lapsista jotka minua kiusasivat.

Kun vihdoin eskari loppui, Tomi muutti pois perheensä kanssa. Minä menin ykköselle jota en todellakaan halunnut. Tapasin koulussa tytön joka vaikutti mukavalta. En tiedä monta vuotta hän oli tai millä luokalla, tiesin vain että hänen nimensä oli Miia (nimi muutettu). Vuosi alkoi hyvin, sain kavereita ainakin neljä lisää, ei kiusattu. Mutta kun olin keskellä keskellä lukuvuotta, minua alettiin kiusaaman pahemmin, esimerkiksi, alattiin seuraaman, puhumaan pahaa, ahdistelemaan,viemään rahaa, tuhoamaan koulutöitäni, ja uhkailemaan. En silloin välittänyt, ja alotin baletin/tanssin silloin. Enään kaverit eivät olleet minun kanssani koska he painostivat kouluun paremmin koska halusivat hyviä numeroita. Huomasin kuinka minua seurattiin aina välillä kaksi poikaa, he olivat jotain viitos tai kuutos luokalla. Väli tunnit juoksin heitä karkuun koska pelkösin kuollakseni että he tekevät minulle jotain pahaa. No ei se siihen jäänyt, erään koulupäivän jälkeen kun kävelin kotia, kun isä ei tullut hakemaan pyörällä minua kuten tavallisesti. Kotia oli noin 5 kilometriä tai enemmän mutta jaksoin kävellä sen reippaasti. Ne pojat seurasivat minua. Kun olin metsässä hakemassa ketunleipiä syödäkseen, he iskivät, enkä ehtinyt edes suojautua. He kävivät minuun kiinni, hakkasivat, potkivat. Jättivät metsään hetken kuluttua. Itkun jälkeen kerösin voimani ja lähdin jatkamaan kotia kohti. Äiti kysyi että mitä minulle on tapahtunut kun huomasin räsyset vaatteet ja että olin mustelmilla. Tokasin vaan että leikin kavereiden kanssa, ja se meni täydestä läpi. En mennyt seuraavana päivänä kouluun koska pelkäsin että se tapahtuu uudestaan enkä todellakaan ollut valmis siihe, kuka nyt olisi. No se kyllä tapahtui monestikkin sen jälkeen, ja minua ahdisteltiin runsaasti.

Kun kesäloma tuli, jota vietin suurimman osan kaverini Miian kanssa, aloin olemaan myös ystävän Jessen ( nimi muutettu) kanssa. Kesä alkoi hyvin. Meillä oli hauskaa Jessen kanssa. Monesti me oltiin meijän pihalla tai pöllimässä naapuri mökin viinimarjoja. No me alettiin seurustelemaan (vaikkakin oltiin tosi nuoria silloin kun ykkösellä oiltiin) Jessen kanssa. Siitä Julia (nimi muutettu) tuli mustasukkaiseksi ja kinastelimme kenen kanssa Jessen on. Noh, ei se kauaa kestäny, ja pian leikimme jo yksisarvis pehmoleluillani. Miian kanssa oli kivaa, vaikka hän lavasti minut aina että olisin varastanut häneltä jotakin. Mutta silloin se meni liian pitkälle kun Miia käski etten saisi vietää aikaa Jessen ja Julian kanssa että se saisi olla minun ainut kaverini. Noh olin sitte salaa aina Jessen ja Julian kanssa, mutta suurimman osan Jessen kanssa. Mieleni oli kuitenkin maassa, koska jos Miia tietäisi tämän, hän varmaan alkaisi kiusaaman minua. Koitin olla välittämättä ja menin Jesselle. Hän oli saanut oman pienen tekodiskopallon ja sanoin Jesselle että haluisin nähdä kuinka se toimii, eka hän vastusti, mutta mietti hetken ja suostui sitten. Jos olisin arvannut mitä hän miettii, en olisi ollut siellä huoneessa enään. Hän laittoi valot pois päältä, verhot kiinni ja huoneen oven kiinni, että diskopallo näkyisi paremmin. No se laittoi sen päälle ja me istuttiin sen sängyn reunalle. Katselin sitö diskopalloa nini lumoutuneena kunnes Jesse alkoi lähennellä mua. Luulin että se oli vaan vitsinä, joten kikatin vaan ja lähdin huoneessa johonkin karkuun. Oli niin pimeetä enkä katsonut mihin menen, niin törmäsin seinän vierellä olevaan patjaan joka mätkähti minun päälle. Nauroin ja lähdin karkuun Jessen sängyn alle ja maastouidin tavaroiden taakse. Jessen veli tuli sinne huoneeseen ja katsoi että mitä tehdään kun kuuluu hirveä pauke. ( Jessen vanhemmat eivät olleet kotona) Sitten kun Jesse oli kertonut että piilottelen jossain täällä huoneessa, hänen veljensä sulki oven ja alkoi myös etsimään minua. Hetken myöhemmin en pysynyt pidättelemään kikatustani ja päästin pienen äänen. Jesse katsoi sinne missö olin ja löysi minut. Nauroin ja sanoin että hän on sokea kun ei huomannut minua. Hän veti minut pois sieltä nauraen. Halasin häntä ja hän minua kunnes hän kaatoi minut sille patjalle jonka kaadoin vahingossa. Kikatin koska luulin että hän teki sen vahingossa. Pian hymyni laantui koska hän alkoi veljenäs kanssa lähenemään minua ja Jesse alkoi koskettelemaan minua intiimeistä paikoista suudellen. Rimpuilin siinä aikani mutta en päässyt pakoon koska hänen veljensä oli auttamassa. Onneksi mitään pahempaa ei ehtinyt tapahtua kun kuultiin että ulko-ovi pamahti. Sain tilaisuuden karata, joten rimpuilin irti, korjasin asuani ja ryntäsin kuin salama pois. En sen jälkeen luottanut Jesseen.

No kesäloma loppui jatkoin koulua, yhä muut kiusasivat minua ja ahdistelivat. Mieleni oli maassa.

Muutettiin pois kun ykkösluokka loppui.

Kakkos luokalla sain paljon kavereita, mutta silti olin mieli maassa. Olin tekopirteä ja tekohymyilin kaikille, enkä syönyt kunnolla. Olin saanut isäpuolen, joka oli yhtä ilkeä minulle kuin saduissa olevat pahat äitipuolet. Äiti ja isäpuoli Vesa (nimi muutettu) riitelivät paljon, heittelivät astioita ja tavaroita toisia kohti, ja monesti oli poliisi käymässä meidän luona.

Ei se kauaa kestänyt kun sain ärsytettyä Vesan niin kunnolla että hän kävi käsiksi minuun ja jonka jälkeen muutti pois.

[osa tekstistä poistettu]

Kaikki luuli että olin iloinen tyttö. Ja vieläkin luulee.

Muutin kolmosella. Pari poikaa jotka oli vuoden mua vanhempia, piirsi mulle piirrustuksen ja sano että ne jää kaipaamaan mua. Se oli koskettavaa, mutten uskonut siihen.

Muutimme toiselle puolelle suomea, savosta jonnekkin toiselle puolelle suomea.

Uudessa koulussa sain heti outoja katseita. Koska olin ainut tyttö jolla oli verkkarit ja pitkähihanen. Oli kesä. Eräs pissis tuli kysymään multa että mihin luokkaan meen, en tiennyt mitä vastata koska en tiedä mihin olin menossa. Hän vaikutti mukavalta tytöltä. No päädyin kuitenki ryhmään joka oli minunlaiseni. Olin tosi ujo sillon koska en tuntenut ketään kunnolla. No pian tutustuin heihin ja sain parhaista parhaan kaverin Liisan (nimi muutettu). Olin koko nelosen Liisan kanssa parhaita kavereita. Kunnes vitosella mulla kilahti. Haukuin Liisan lyttyyn, jota kadun tosi pahasti. Jonka jälkeen jätin Liisan yksin puoleksi vuodeksi koska olin melki joka päivä toisen kaverin Melissan (nimi muutettu) kanssa. No Melissa lopulta meni Liisan kanssa ja jäin ite yksin puoleksi vuodeksi. Sitten kutosella meidän välit oli ok:t kun oltiin annettu anteeks toisille.

[osa tekstistä poistettu] Niinku Liisakin alkoi tekemään ja oli masentunu minun takia (siis koska haukuin ja tällee). Tällä kertaa olin todella maassa, enkä jaksanu mitään. Peitin pahan oloni silti maskin taakse, kuten yleensä. Näin jatkui koko kutosen.

Kun sitten seiska tuli, Liisa joutui osastolle. Tapasin Oonan (nimi muutettu).

Meidän yks luokkalainen poika levitti musta huhuja. Mun päälle heitettiin kaikkee. Esim kerran joku heitti sellasen tosi ison teippipallon muhun joka oli kova, katoin sitä heittäjää joka nauro, hymyilin sille.

Kuutosen ja seiskan välillä [osa tekstistä poistettu]. Jouduin terapeutille ja psykiatrille. Siellä vaan valehtelin ittelle puhtaita papereita.

Sitten pian olin seiskalla. Olin C luokalla ja olen edelleen. Koulu on ahdistava paikka. No sanotaanko vaikka että; Oon tyttö joka peittää surut maskin taakse, jolla on ihastus joka ei varmaan koskaan ihastu tähän tyttöön.

Seiskalla aloin siis olla sellanen likka joka ei välittäny koulusta yhtään ja tälleen. Aloin olemaan muiden mielestä ”badass”. Välttelin Oonan seuraa koska en halunnut olla sen kanssa. Alipainoinen, heiveröinen tyttö. Ajattelin että en viitti olla sen kanssa ja sanoinki sen joskus sille mutta en mä sille uskalla oikeeta syytä sanoa. Sehän oli se että olin sille kateellinen, koska se oli niin laiha. Noh en sitte jossain vaiheessa ollut enää kateellinen koska aattelinettä ei mun oma paino oo ees kaukana tosta ja voisin laihuttaa siihen, mutta en ryhtyny siihen. Mä olin sen sijaan mun ihastuksen perässä, ja muistan ku kerran mua tosi kovaa ahdisti ja olin samalla tunnilla sen mun ihastuksen kanssa (ku siis c ja sen luokka tekee melki kaikki yhessä) samalla puutyötunnilla. En pystyny tekee sillo mitään sillä tunnilla, vahdin vaan kelloa ja ootin että välitunti alkais. Kun vidoin kello pirahti, juoksin täysiä pois siitä luokalta ja rakettina kavereiden ohi. Maski halkesi. Kuulin kaverin sanovan ” O-ou, toi ei tiedä mitään hyvää. ”
Kuten ei tietänykkää. Kävelin pari kertaa koulun ympäri koska yritin pidättää itkua. noh olin taas ala-aulassa itku kurkussa niitten kahen kaverin luona. Toinen kysy että pystynks puhumaan siitä, ja toivon että olisin sanonu että en mutta nyökkäsin ja heti ku edes alotin purskahdin itkuun, ja mua hävetti ihan sikana. Ne kysy että mikä mulla oli niin rakensin tarinan niille jota tässä en kerro. Se oli eka kerta ku itken kaverien edessä. Maski murtui kokonaan mutta hetkeksi.

Yks juttu, ton seiskaluokan aikana aloin näkemään juttuja, kuulemaan ja jopa tuntemaan niitä, sellasii mitä muut ei nää, ja mä en haluu et mä nään ne. Mutta silti. Mieli maassa, järki jäässä.

Oon menossa kasille. [osa tekstistä poistettu] Enkä oo varma että tajusitteko tosta yhtään mitään. Mä en jaksa koulua koska se on pelkkää ahdistusta. Aina kun mä koitan psykiatrille kertoo totuuden, meen lukkoon ja valehtelen. Vaikka kuinka yritän kertoo totuuden se ei vaan tuu ulos. [osa tekstistä poistettu]

Kaiken ton jälkeen mieli on ollu maassa melki koko ajan. Siis tottakai joskus kavereitten kanssa on ollu hauskaa mutta suurimman osan on ollu mieli tyyliin jossain manalassa asti. Ahistanu ja kaikkee. En ees tiiä enään miks kirjotin tänne. Varmaan hakemaan apua tai neuvoja.